Oikeus­ministeri Henriksson: Poliitikkojen kannettava vastuunsa viha­puheesta – ”Jotain on mennyt aika vakavasti pieleen”

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan keskusteluilmapiiri Suomessa on heikentynyt selvästi.

Suomessa ilmapiiri on Henrikssonin mukaan muuttunut suuresti siitä, kun hän viimeksi oli oikeusministerinä 2011-2015.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kertoo olevansa huolissaan keskusteluilmapiirin kehityksestä Suomessa. Henriksson nosti aiheen esille Oikeustoimittajat ry:n aamiaistapaamisessa keskiviikkona.

– Olen huolissani siitä, miten ilmapiiri hyvässä maassamme on kehittynyt. Sanotaan niin rumasti ja loukkaavasti kuin ikinä pystytään, Henriksson sanoi.

Loukkaavat keskustelut ja vihapuhe vellovat etenkin sosiaalisessa mediassa ja internetissä. Esimerkillä on Henrikssonin mukaan kuitenkin merkitystä: kuten koulukiusaamisessa, aikuisten esimerkillä on voimaa. Poliitikkojen pitää Henrikssonin mukaan kantaa vastuunsa keskusteluilmapiiristä ja vihapuheen torjunnasta.

– Kun yhteiskuntaa rakennetaan, pitäisi rakentaa positiivinen ilmapiiri, joka koetaan kannustavaksi ja jossa viihdytään. Kansanedustajilla varsinkin on suuri vastuu.

Hän paheksuu, että jotkut poliitikot ovat olleet vihapuheen sijaan enemmän huolissaan siitä, että heidän mielestään kansanryhmää vastaan kiihottaminen pitäisi poistaa rikoslaista.

Vihapuheen vaarallisuus on Henrikssonin mukaan todettu myös keskusteluissa EU:n oikeusministerien kesken.

– Askel vihapuheesta vihaiseen tekoon pitää ottaa vakavasti ja siitä on jo esimerkkejä.

Suomessa ilmapiiri on Henrikssonin mukaan muuttunut suuresti siitä, kun hän viimeksi oli oikeusministerinä 2011-2015.

– Kyllä silloinkin tuli postia, jossa minut toivotettiin Ahvenanmaalle tai Ruotsiin, mutta nyt asia on aivan eri tavalla esillä joka paikassa. Jotain on mennyt aika vakavasti pieleen.

Henrikssonin mukaan on iso ongelma, jos ihmiset eivät esimerkiksi halua lähteä mukaan poliitiikkaan maalittamisen pelossa tai joutuvat maalittamisen kohteiksi julkisen työnsä takia.

Lakimiesliitto ja Suomen poliisijärjestöjen liitto ovat ehdottaneet, että tietyt rikosnimikkeet kuten laiton uhkaus ja kunnianloukkaus muutettaisiin yleisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat virkamieheen virkatyön takia. Ne eivät siis enää olisi asianomistajarikoksia.

Oikeusministeriössä selvitetään maalittamisen kriminalisointia. Henrikssonin mukaan on vaarallinen tie, jos tuomarit, syyttäjät tai muut vastaavat toimijat joutuvat painostuksen alaisiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?