Tuomiojan päiväkirjat paljastavat: Värisi vihasta Lipposen takia – ”V**utukseni saa taas vauhtia”

Julkaistu:

Tuomiojan mukaan Suomen Nato-jäsenyys oli ”Lipposen kuningasajatus”. Lipponen ei kommentoi Tuomiojan väitteitä.
– Kiehun hiljaa ja masennun niin täysin, että tulen muutamalle ihmiselle – Filatov, Puisto, Vehkaoja ja Heinäluoma – yhdessä ja erikseen tuskailleeksi, eikö puoluevaltuusto voisi vielä asettaa jonkun muun pääministeriehdokkaan. Eerolle tokaisen todenmukaisesti, että olen kotona joutunut monesti harkitsemaan poisjääntiä koko vaaleista, silloinen ulkoministeri, nykyinen kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) kirjasi päiväkirjaansa 3. lokakuuta 2002.

Tuomioja sai ”vihanvärinänsä hallintaan” ja siirtyi ”tavanomaisempaan masennusmoodiin”.

– Rationaalinen ja perusteltu kysymys kuitenkin jää: Millä perustelen mukanaoloani vaaleissa ja puolueessa, joka hakee Lipposelle jatkoa pääministerinä?

Tuomiojan vuosien 2001–2002 koskevista päiväkirjoista Tunnustan pelänneeni pahinta (Tammi) käy ilmi tuska, jota hän tunsi Paavo Lipposen (sd) kakkoshallituksen loppuaikoina. Tuomioja koki olevansa ”Lipposen oikeistopolitiikan vasemmistoalibi”, kuten Tuomiojan Marja-vaimo sanoi.

– Olen jonkin aikaa toivonut aktiivisesti kepulle sen verran menestystä (mieluiten kokoomuksen kustannuksella), ettei Lipposesta enää tulisi pääministeriä, Tuomioja merkitsi päiväkirjaansa 5. syyskuuta 2002.

Kimmo Kiljuselle (sd) Tuomioja uskoutui, että hänen mielialansa kehitys on noudattanut merisairauden kaavaa.

– Ensin pelkäsin Lipposen SDP:n häviävän vaalit, sitten aloin toivoa sitä ja lopulta pelätä, että näin ei käykään – en halua Lipposen jatkavan pääministerinä, Tuomioja kirjoitti ja ihmetteli, miksei kukaan kyseenalaista Lipposen ”kekkosmaisia piirteitä”.

Tuomiojan ja Lipposen jäisiä välejä kuvaa se, että he eivät olleet huhtikuuhun 2002 mennessä istuneet Tuomiojan mukaan ”kertaakaan viittä minuuttia pidempään nokikkain”.

Tuomioja haastoi liian oikeistolaisena pitämänsä Lipposen Sdp:n puheenjohtajakisassa kesäkuussa 2002: Lipponen sai 223 ääntä ja Tuomioja 127.

Tuomioja tulkitsi, että Lipponen oli valmis muuttamaan puheenjohtajavaalin jälkeen talous- ja sisäpoliittista retoriikkaansa vasemmistolaisempaan suuntaan turvatakseen ”suuren missionsa” – Suomen Nato-jäsenyyden toteuttamisen. Tämä oli ollut Tuomiojan mukaan Lipposen ”kuningasajatus” jo vuosikymmenen ajan.

Tuomiojan todisteet ovat epämääräisiä. Tuomioja viittaa päiväkirjassaan toisen käden tietoon siitä, että Max Jakobson olisi hiljan USA:n Tukholman-lähetystön suljetussa tilaisuudessa todennut, että Suomi liittyy 2004 Natoon.

– Kun oli kysytty, mahtaako näin käydä jos tuleekin ”rödgrön regering”, hän oli todennut, että ei tule, vaan sinipuna jatkaa ja Paavo Lipponen pääministerinä hoitaa asian, Tuomioja viittaa kuulopuheisiin.

Tuomioja ja presidentti Tarja Halonen muodostivat Suomen ulkopoliittisessa johdossa yhteisen akselin.


Maaliskuussa 2002 Halosta huolestutti, kun Lipponen oli lausunut, ettei Suomen Nato-jäsenyys olisi ”nyt kahteen vuoteen ajankohtainen – siihen sävyyn, että kahden vuoden kuluttua jo olisi.

– Kun jatkamme Halosen kanssa kahden kesken, sanoo Tarja, että Lipposella on taas selvästi Nato-vaihe päällä.

27. joulukuuta 2002 Tuomioja saapui presidentin virka-asunnolle Mäntyniemeen, jossa Halosella oli yli puolentoista tunnin tapaaminen Lipposen kanssa.

– Tuskin kukaan uskoisi, jos tietäisivät millaisia ovat nämä ns. ulkopoliittisen johdon harvat yritykset keskustella keskenään ulkopolitiikan linjauksista. Lipposesta aistii, että hän olisi mieluummin muualla kuin puhumassa (tai vaikenemassa) tällaisten häiriötekijöiden kuin presidentin ja ulkoministerin kanssa, eikä tämä herkkua ole meillekään, Tuomioja kuvailee tilannetta.

Tuomioja ehdotti, ettei Naton suhteen tehtäisi ennen vuotta 2007 mitään uusia linjauksia. Halonen yhtyi ehdotukseen ja varoitti ”erittäin hankalasta demarien jäsentenvälisestä vastakkainasettelusta”.

– Hänkään (Lipponen) ei usko asiaa kyettävän ratkaisemaan ensi vaalikaudella, mutta mitä tehdä jos Ruotsi kuitenkin EMU:n tultua ratkaistuksi kääntyy Naton suuntaan? Joka tapauksessa nyt olisi käytävä analyyttistä keskustelua asiasta. Halonen kysyy, mitä Paavo tarkoittaa analyyttisellä keskustelulla? Vastaus: Sellaisia puheenvuoroja kuin Ahtisaaren. Halonen alkaa jo hermostua, Tuomioja kirjasi päiväkirjaansa.


Halonen tivasi, oltiinko Natosta tekemässä hallituskysymystä ja Tuomioja teki Lipposen ”nonshaleeraavasta välttelystä” sen johtopäätöksen, että juuri näin oli puhuttu.

Keskusta nousi maaliskuun 2003 eduskuntavaaleissa pääministeripuolueeksi, ja Lipponen siirtyi kahdeksan pääministerivuoden jälkeen eduskunnan puhemieheksi. Tuomioja jatkoi ulkoministerinä.

Päiväkirjat eivät ulotu vuoden 2003 eduskuntavaaleihin asti, mutta Tuomioja viittaa joulukuussa 2002 tekemässä merkinnässään Lipposen Yhdysvaltain-vierailuun, jonka keskustan silloinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti vaalikamppailun keskiöön – Jäätteenmäki joutui sittemmin luopumaan pääministerin paikalta Irak-jupakan vuoksi.

– Vitutukseni saa taas vauhtia, kun luen Lipposen lausuntoja USA:n matkaltaan, joissa hän mm. kehottaa EU:ta lieventämään kantaansa kv. rikostuomioistuimeen. Kun tänään myöhemmin näen muistion Lipposen tapaamisesta Bushin ja Cheneyn kanssa, niin tukka nousee pystyyn, Tuomioja purkautui päiväkirjalleen.

Tuomioja arvioi, että Lipposta hiveli, kun Yhdysvaltain presidentti George W. Bush oli kiitellyt, miten Lipponen oli ollut EU–USA-tapaamisessa ”ainoa EU-johtaja, joka esitti kokouksessa selkeitä kannanottoja (’clear voice of reasoning’)”. Tuomiojaa suorastaan etoi Lipposen tapa tuomita ”antiamerikkalaisuus”.

– Ilmankos ulos tullessaan Lipponen loisti kuin Naantalin aurinko ja kertoi, miten Suomessa ihaillaan Bushia!

Lipponen ei halunnut kommentoida Tuomiojan päiväkirjoja.

– No comments, no comments, Lipponen kuittasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt