Kansanedustajat kertovat kiusaamisesta: Järkyttävä muisto koulumatkalta veti Sebastian Tynkkysen hiljaiseksi – ”Luulin kuolevani”

Julkaistu:

Koulukiusaaja heitti kananmunilla, sitoi puuhun ja työnsi pään lumihankeen – Neljä koulukiusattua kansanedustajaa kertoo IS:n haastattelussa omista kokemuksistaan.
Kansanedustaja Sheikki Laakso (ps) uskaltautui viime viikolla avaamaan Eduskunnan suuressa salissa suunsa ja näyttämään, miten syvät haavat koulukiusaaminen voi ihmiseen jättää.

Sellaiset, jotka saavat aikuisen miehen murtumaan kyyneliin tämän kertoessa, miten pieni koulupoika pakotettiin tappelemaan ja varastamaan kaljaa kiusaajilleen.
Aihe nousi tapetille eduskunnan käsitellessä yli 52 000 allekirjoitusta kerännyttä kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan puuttumaan lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin alakouluissa.

Neljä koulukiusattua kansanedustajaa kertoi IS:lle omista kokemuksistaan.

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen (ps) lapsuudessa pelko liittyi koulumatkaan Hönttämäen ala-asteelle.

Kaksi koulusta tuttua poikaa oli ottanut tavakseen kieltää Tynkkystä kulkemasta matkallaan tiettyä metsäpolkua.

– En koskaan ole ollut kovin maskuliininen mieshenkilö, he taas olivat aika voimakkaita kavereita. Tiesin, etten minä heille pärjäisi.


Voimakas muisto tukehtumisen tunteesta ja kuoleman pelosta vetää Tynkkysen edelleen hiljaiseksi.

– He tulivat ja ottivat kiinni, työnsivät pääni lumihankeen ja pitivät niin kauan, että pakokauhu kävi päälle. En saanut enää happea ja luulin kuolevani, hän muistelee.

Vaikka kiusaaminen jäi vain alakouluaikaan ja sitä kesti vain hetken, on kokemus jättänyt jälkensä.

– Lapselle oli kova pala, kun joutuu pelkäämään, että meneekö henki kun lähden kouluun. Sama pelko toistui, kun lähdin luokasta ulos. Että mitä jos ne pojat tulevat.

Tynkkynen ei muista, käytiinkö asiaa läpi aikuisten kanssa koulussa tai kotona. Jossain kohtaa kiusaaminen joka tapauksessa loppui ja kiusaajista ja kiusatusta tuli ystäviä.


Luokanopettajaksi opiskelevan Tynkkysen mielestä opettajalla pitäisi olla tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa keskusteluun oppilaiden kanssa myös oppituntien ulkopuolella.

– 10–15 minuuttia riittäisi. Se olisi se hetki, jolloin opettaja pystyisi kysymään, että mitä kuuluu, miten menee kotona ja onko kiusattu. Tästä kuitenkin helposti karsitaan ensin.

Opettajan pitäisi myös ehtiä puuttumaan kiusaamiseen saman tien. Jos asiaan palataan vasta seuraavana päivänä, ei lapsi Tynkkysen mukaan välttämättä pääse tilanteeseen uudestaan käsiksi.


Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen (kesk) päätti avata täysistunnossa suunsa ja kertoi tietävänsä, miltä tuntuu, kun joutuu piiloutumaan välitunnilla nurkan taakse ja toivoo olevansa näkymätön.

Miltä tuntuu lähteä aamulla kouluun, kun itku kuristaa kurkkua ja vatsanpohjassa vääntää pelko.


Hän toivoo, että aiheesta puhuminen edesauttaisi sitä, ettei kenenkään tarvitsisi käydä läpi samaa kuin hän.

Sitä, että kiusaaja heittelee kananmunilla, kaataa talvella lumihankeen, yrittää maalata naaman mustekynällä siniseksi tai työntää pään vessanpönttöön.

Ala-asteella pilkkaamisesta ja ulkopuolelle jättämisestä alkanut kiusaaminen oli muuttunut yläasteella rankemmaksi ja fyysiseksi.

– Lapset osaavat olla todella julmia. Monta kertaa olen jälkikäteen aikuisiällä miettinyt, että kyllähän tuo on jo rikos. Mutta sen ikäisenä ei ymmärtänyt mittasuhteita.

Kotona Huttunen kertoi lopulta asiasta vanhemmilleen, jotka ottivat yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Koulukuraattorin suhtautuminen oli kuitenkin isku vasten kasvoja.

– Koulukuraattorin viesti oli se, ettei kyse ole mistään vakavammasta. Että kyllä se ohi menee.

Kiusaaminen jatkui lopulta siihen asti, että pääkiusaaja siirtyi 9. luokalta eteenpäin.

Huttunen kertoo törmänneensä kiusaajaansa aikuisiällä vain kerran, mutta sanaakaan ei vaihdettu. Kiusaaja herätti kuitenkin edelleen saman pelon tunteen.

– Aikuisenakin kohtaaminen kouraisi vatsan pohjassa.


Huttusen mukaan paljon on muuttunut hänen kouluajoistaan, mutta tärkeintä olisi edelleen saada kouluihin lisää aikuisia.

Jo pelkästään välitunnille kaivataan ihmistä, joka ehtisi tarkkailla lapsia ja huomaisi myös tilanteita, jotka ovat vasta kehkeytymässä.

Huttusen pelastus olivat ystävät ja ratsastusharrastus.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ei edes muistanut joutuneensa koulussa kiusatuksi ennen kuin äiti muistutti siitä vanhemmalla iällä.

Hän oli tehnyt opintojen ohella opettajansijaisuuksia kouluissa, ja päivitteli kotona käydessään, miten paljon kiusaamista kouluissa oli.

– Totesin, että kuinka hyvässä osassa itse olin ollut. Äiti yllättyi ja sanoi, että kyllähän minua kiusattiin todella pahasti ala-asteella.

– Se oli ilmeisesti niin rankka kokemus, että mieluummin painoin sen tiedostamattomaan.

Alanko-Kahiluodon alkoholismia sairastava isä oli paikkakunnalla tunnettu siitä, että käyttäytyi huonosti ollessaan humalassa.

– Minua kiusattiin juopon tytöksi.

– Minut jopa sidottiin koulumatkalla puuhun, heitettiin kiviä ja syljettiin päälle. Tulin kotiin iho naarmuilla ja vaatteet likaisina.

Kiusaaminen loppui siihen, kun äiti lähti eräänä päivänä tytärtään koulumatkalla vastaan. Kiusaajat jäivät kiinni verekseltään.



Alanko-Kahiluoto ei kuitenkaan muista, että 1970-luvulla kiusaamiseen olisi puututtu koulussa tai että siitä olisi edes puhuttu.

Hän pääsi kuitenkin kiusaajiaan usein pakoon, sillä perhe vaihtoi usein paikkakuntaa. Ala-asteen loppuun mennessä koti oli vaihtunut jo yhdeksän kertaa.

Myöhemmin hän oppi puuttumaan tilanteisiin itse.

Esimerkiksi silloin, kun vanhempi poika nauroi koulun pihalla hänen veljeltään perimille kuluneille talvikengilleen.

Perheen vanhemmat olivat eronneet, äiti oli kolmen lapsen yksinhuoltaja ja taloudellinen tilanne usein tiukka.

– Muistan, että kiukku heräsi sisällä. Ymmärsin, miten epäreilua on, että lasta kiusataan siitä, ettei perheellä ole varaa ostaa kenkiä.

Vasemmiston kansanedustaja Katja Hänninen sai kuuden vuoden ajan kuulla ala-asteella, ettei osannut lausua r-kirjainta oikein.

Vaikeimmat muistot liittyvät puheiden pitämiseen luokan edessä ja tunteihin, joilla oppilaat pistettiin yksitellen lukemaan oppikirjaa ääneen.

– Jännitti, että voi kauhea jos se ärrä taas sieltä karahtaa tulemaan. Se on ihmeellistä, miten yksi pelkkä kirjain voi hallita ajattelua niin paljon.

– Sille oli kai sitten helppo nauraa. Minusta se tuntui tietenkin pahalta, kun ei sille itse voinut mitään.



Hänninen kävi puheterapiassa ja kieli oppikin alakoulun loppuun mennessä rullaamaan ärrän oikein päin.

Pitkään kestäneellä häpeällä oli kuitenkin seurauksensa.

– Se vaikutti niin, että välttelin tietoisesti sanoja, joissa on r-kirjain.

– Ajattelin, että parempi olla sitten hiljaa. Minusta tuli aika hiljainen tyttö, jota tänä päivänä en ole.

Ulkonäköön liittyvä pilkkaaminen sen sijaan jätti pysyvämmät vauriot itsetuntoon.

– Olin hieman tukevahko tyttö. Sitä sitten nimiteltiin ja haukuttiin. Ja mikä pahinta, se kyllä vaikuttaa itsetuntoon ja jokapäiväiseen elämään tänäkin päivänä.



Hänninen tietää omasta kokemuksesta, että kynnys ottaa asia puheeksi edes omien vanhempien saati koulun henkilökunnan kanssa voi olla todella korkea.

Hänen tukensa ja onnensa olivat kuitenkin ystävät, jotka puolustivat kiusaajilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt