Kuin miinakentällä kävelisi. Siis vauvapulasta kirjoittaminen. Sitä ei voi tehdä ketään loukkaamatta. Mutta siitäkin mistä ei voi puhua pitää puhua.
Tilastokeskuksen uuden ennusteen mukaan Suomen väkiluvun lasku alkaa 12 vuoden kuluttua. Vuonna 2040 väki lisääntyy Manner-Suomessa enää Uudellamaalla ja sielläkin vain muuttovoiton ansioista.
Hiellä raivatut ja verellä puolustetut pellot jäävät metsän petojen temmellyskentiksi. Kirkonkylän kellon ääni poukkoilee autiotalojen seinistä.
Kaupunkien vanha väestö elää yhä kurjistuvissa oloissa, kun eläkkeiden maksajat vähenevät. Paljastuu karvas totuus. Lisäarvoa ei tuota kone vaan ihminen ja ihmisiä on kohta Suomessa liian vähän.
1930-luvulla tähän olisi vastattu propagandalta ja pakottamisella. Nyt tämä olisi moraalisempaakin: lapsia ei enää tarvita tykinruuaksi vaan eläkkeenmaksajiksi. Mutta nykyään yksityisyys on pyhä ja siihen valtiovallalla ei ole asiaa, mikä on toki enemmänkin hyvä juttu.
Muutama vuosi sitten nykyinen pääministeri Antti Rinne puhui synnytystalkoista ja huutojyrättiin. Jos Rinne ei olisi lopettanut niistä puhumista, hän ei nyt olisi pääministeri. Mutta ei pääministeri Rinteelläkään taida tähän toista ihmelääkettä olla.
Liian syrjäytyneitä vai liian menestyneitä?
Yksinkertaiset ongelmat ovat yksinkertaisimpia ratkaista, eikö olekin yksinkertaista? Ikävä kyllä vauvapula on erityisen monimutkainen ongelma.
Yhden käsityksen mukaan lapsia ei tehdä, koska asiat ovat huonosti nuorilla. On syrjäytymistä ja epävarmuutta. Ei ole työtä tai työ on liian epävarmaa perheen perustamiseen. Sitten kun jonkinlaiselle varmalle pohjalle pääsee, on jo liian myöhäistä.
Toisen käsityksen mukaan lapsia ei tehdä, koska asiat ovat nuorilla liian hyvin. On maailmanympärimatkoja ja nuorena pääsee uraputkeen, jossa ylennys seuraa toistaan. Siinä kiireessä ei lapsia ehdi tehdä ennen kuin on jo myöhäistä.
Todennäköisesti kumpikin näkemys on totta yhtä aikaa. Jatkumon kummassakin päässä on syitä, jotka estävät ja viivyttävät lasten tekoa. Ja siinä välissäkin syitä riittää, hyviä ja huonoja.
Ei voida sivuuttaa sitä, että viimeiset kymmenen vuotta Suomessa kuluivat hivuttavassa taantumassa, josta nykyinen hiukan parempi hetki voi jäädä poikkeukseksi.
Ilmastokriisi ja maahanmuutto
Kaksi ajan suurta kysymystä kietoutuu vauvapulaan. Ilmeisin ratkaisu vauvapulaan olisi maahanmuutto. Keikkatyöläisten lisäksi tarvittaisiin kokonaisia perheitä, joiden lapset kasvavat uusiksi suomalaisiksi. Tätä vastustetaan ja vastustus saa suurta kannatusta. Aina ei tiedä mitä tilaa, mutta voi sen kuitenkin saada.
Suomi ei ole ainoa väestöongelmien kanssa kamppaileva, toistaiseksi vauras Euroopan maa. Sopivista tulijoista on jo kova kisa. Vaikkapa sairaanhoitajat viedään käsistä.
Vauvapula liittyy myös ilmastonmuutokseen. Pienen joukon mielestä ei ole oikein synnyttää uusia ökykuluttajia, kun ihmiskuntaa uhkaa liikakulutuksen vuoksi katastrofi.
Toisten mielestä ilmastonmuutoksesta ei pitäisi pitää meteliä juuri koska se masentaa nuoria ihmisiä, joilla on muitakin syitä olla hankkimatta lapsia. Tämä tuskin onnistuu ilman valtiollista sensuuria.
On myös ihmisiä, joiden mielestä kaikki on vain pahaa unta. Kohta ihmiset tajuavat kaupunkien ahdistavuuden ja palaavat maalle etätyöhön ja lisääntymään. Odottavan aika voi käydä pitkäksi.
