Hallituspuolueiden edustajat vaativat ilmastolakkolaisten kanssa hallitukselta ilmastotekoja: ”Pitää tehdä politiikkaa, joka ei herätä ihastusta”

rac

Julkaistu:

Ilmastolakko
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo kertoi, että odotti jo budjettiriihessä enemmän konkreettisia tekoja.
Tuhannet ihmiset kokoontuivat Eduskuntatalon eteen perjantaina vaatimaan eduskunnalta ilmastotekoja. Suurin osa osallistujista oli lapsia ja nuoria, mutta nyt ilmastolakkoon oli kutsuttu mukaan myös aikuiset.

Katso kuvat: Tältä näytti ilmastolakko keskellä Helsinkiä – ”Mua pelottaa”

Yksi nuorisoporukka oli kokoontunut keskelle Mannerheimintietä ja piti isoa banderollia, jossa luki ”maailma tarvitsee yleislakkoa”.

Liikenne Mannerheimintiellä jumittui, kun ilmastolakkolaiset ottivat pääkaupungin päätien haltuun. Rekkakuski pyöritteli päätään, ja ainakin yksi bussi joutui tekemään u-käännöksen Mannerheimintiellä.

Lue myös: Tuhannet nuoret vaativat Eduskunnalta tekoja ilmaston puolesta: ”Haluan vielä hiihtää Suomessa”

Yleisötapahtuma herätti kansanedustajien huomion, ja useat edustajat laskeutuivat Eduskuntatalon rappusia alas ottamaan kuvia. Veronika Honkasalo (vas) käveli yleisön seassa poikansa kanssa.

Täällä vaaditaan tekoja eduskunnalta ja etenkin hallitukselta, jossa vasemmistoliittokin istuu. Tulitko osoittamaan mieltä hallitusta vastaan?

– Kyllä, kyllä, mielestäni tämä on ihan mahtavaa, kansalaistoiminnan tarkoituksena on nimenomaan luoda painetta ja viestiä. Elämme historiallista ainutlaatuista aikaa, ja pitää olla valmis tekemään politiikkaa, joka ei herätä välttämättä hirveästi ihastusta. Olisin odottanut budjettiriihessä enemmän konkreettisia tekoja, tuntuu aika hurjalta, että aika minimaaliset muutokset esimerkiksi polttoaineen hintojen nostamisessa, joka kompensoidaan pieni- ja keskituloisille, herättää toimenpiteenä niin paljon vastustusta, Honkasalo kommentoi.


Helsingin kaupunginvaltuutettuna toimiva Honkasalo sanoo, että useat ilmastoteot tehdään kuntatasolla, ja mainitsee esimerkkinä päätöksen Helsingin alle kaavaillun keskustatunnelin kaatamisesta sekä Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksen puolittaa liha- ja maitotuotteiden kulutus vuoteen 2025 mennessä.

Onko olemassa vaaraa siitä, että ilmastopolitiikassa isot ja pienemmät asiat menevät sekaisin?

– Ajattelen nimenomaan niin, että kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tehdään rakenteiden ja politiikan kautta, ilmastopolitiikkaa ei voi tehdä ilman, että huomioidaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Myös Satu Hassi (vihr) saapui seuraamaan ilmastoprotestia Eduskuntatalon rappusille.

– Hallitus on asettanut kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, mutta konkreettisten tekojen lista on vielä puutteellinen. Kysymys on siitä, että minkälaiset mahdollisuudet näillä nykyisillä nuorilla ja lapsilla on elää hyvää elämää, kun he ovat aikuisia. Olen ilmastolakkolaisten kanssa ihan samaa mieltä ja jossain tuolla on pari lapsenlastani.

Yksi konkreettinen ilmastoteko olisi Hassin mukaan turpeen verotuksen kiristäminen.

– Lisäksi lentovero, päätökset soiden suojelemisesta ja siitä, että tehtaiden ja erilaisten laitosten ympäristölupien lupaharkinnassa otetaan huomioon sekä vaikutukset hiilidioksidipäästöihin että hiilinieluihin. Ja tietysti liikenteen päästöjen vähentämisohjelma.

Mainitsit lentoveron, lennätkö itse?

– Olen tehnyt erittäin vähän lentäen lomamatkoja ja lentäen tehtyjä työmatkojakin olen yrittänyt välttää sen jälkeen, kun lopetin työni europarlamentaarikkona.


Mielenilmauksen ohjelma oli tarkkaan aikataulutettu: puheenvuoroja oli varattu aktivisteille, opettajille, yhdelle oppilaalle sekä SAK:n ja Amnestyn edustajille. Puheenvuorojen jälkeen esiintyivät muun muassa Paleface ja Anssi Kela.

Keskustan hallituskumppaneiden ”ilmastovouhotusta” kritisoinut Hannu Hoskonen (kesk) ihmetteli, miksi hän ei saanut tilaisuudessa puheenvuoroa, vaikka mielenilmauksessa huudettiin ”edustajia esiin”.

– Kun vaaditaan, niin pitää käydä esittäytymässä. Sanoin, että jos ympäristövaliokunnan puheenjohtajalla on mahdollisuus käyttää lyhyt puheenvuoro, niin olen siihen valmis. Kaveri sanoi, että täällä eivät kansanedustajat puhu, käsikirjoitus on kirjoitettu etukäteen.

Mitä olisit sanonut, jos olisit päässyt puhumaan?

– Olisin sanonut, että Suomessa on asiat hyvin. Yli 80 prosenttia sähköstä tuotetaan täysin päästöttömästi. Päästöt vähenevät koko ajan, suunta on oikea, olemme Euroopan ykkönen eikä paniikkiin ole mitään syytä. Maailmassa on rakenteilla 1450 hiilivoimalaa, pääasiassa Intiaan ja Kiinaan, ehkä kannattaisi miettiä, missä se todellinen ongelma on.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt