Kommentti: Tehyn palkkavaatimukset herättävät jo kauhua – kovaa lakkokevättä povataan

Julkaistu:

Tehyn ja Superin lisävaatimukset hoitajapalkkoihin herättävät kasvavaa kauhua työnantajapuolella. Kaiken lisäksi valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi tiistaina MTV:llä, ettei hoitajien palkkoihin ole varattu valtion taholta mitään. Edessä on lakkokevät, ennustaa politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Terveydenhoitoalan liitot Tehy ja Super ovat vaatineet, että heidän tulee keväällä käytävissä julkisen puolen palkkaneuvotteluissa saada 1,8 prosenttiyksikköä sen päälle, mitä muut miesvaltaiset liitot – esimerkiksi Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus – saavat palkoista sovittua tämän syksyn aikana.

Kyseessä olisi kuoppakorotus.

Moni näkee kevään osalta jo painajaisia. Lakkokevättä povataan. Kunta-alan sopimukset umpeutuvat maaliskuun lopussa.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen on pitänyt vaatimusta yllä. Uskonvahvistusta vaatimuksille hoitajat ovat saaneet siitä, että pääministeri Antti Rinne (sd) on sanonut ”ymmärtävänsä” hoitajien tarpeita ja palkkavaatimuksia eli 100-150 miljoonan ylimääräistä pottia vuositasolla.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) torppasi kuitenkin tiistai-iltana MTV:n Jaakko Loikkasen Asian ytimessä -ohjelmassa hoitajien odotukset:

– Emme tehneet (myöskään) varauksia että ojentaisimme sitten hallituksen puolelta jotain. Eli nyt ollaan menossa liittoneuvotteluihin ja he tekevät oman työnsä ja hallitus oman työnsä, Lintilä paalutti.

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen sanoo Ilta-Sanomille, ettei ainakaan ahdinkoon ajautuneilla kunnilla ole varaa ekstra-korotusten maksamiseen.

Tehy ja Super odottavatkin apua nimenomaan valtiolta ja hallitukselta.

– Mutta ei minulla ole mitään tietoa siitäkään, että valtiota tulisi jotakin rahaa, Jalonen sanoo.

Eli hoitajilla on suuret odotukset, mutta niille ei tunnu löytyvän kuittaajaa.

Kyseessä ovat hirmusummat. Kymmenessä vuodessa lisäkorotus tulisi maksamaan vähintään 8 miljardia euroa, ja se siis koskisi vain sosiaali- ja terveyspuolen palkkakuluja.

Muut julkisen puolen liitot, esimerkiksi opettajien OAJ tai JHL, eivät jää sivusta seuraamaan, että vain Tehy ja Super saisivat lisäkorotukset. Ne tulevat apajille mukaan.

Teollisuus neuvottelee työehtosopimuksesta parhaillaan, mutta julkisen puolen palkkaneuvottelut alkavat siis vasta keväällä. Suurta ennustajaa ei tarvita sen povaamiseen, että edessä on lakkokevät.

Moni pelkää, että keväällä nähdään syksyn 2007 toisinto. Tuolloin Tehy lähti barrikadeille, kun kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen lupasi vaalien alla naisvaltaisilla aloille tasa-arvotupoa ja ylimääräisiä palkankorotuksia.

Tehy käytti työtaistelussaan yhtenä painostuskeinona joukkoirtisanoutumisia. Sairaanhoitopiirit arvioivat tuolloin, että potilaita olisi kuollut nopeasti, mikäli työtaistelu olisi alkanut.

Sovittelussa käytettiin harvinaista sovittelulautakuntaa, jota johti arkkiatri Risto Pelkonen.

Sopuun päästiin lopulta marraskuussa 2007 ja palkankorotusten määrästä ja siitä, saiko Tehy muita enemmän on kiistelty siitä saakka. Kuntatyönantajan mukaan Tehyn palkat nousivat neljän vuoden aikana 16-18 prosenttia, Tehyn omien laskelmien mukaan 22-28 prosenttia.

Syksystä 2007 saakka poliitikot ja puolueet ovat yrittäneet takoa kalloonsa, ettei poliitikkojen kannata sotkeutua työmarkkinakysymyksiin.

Oppi on kuitenkin unohtunut. Vaikka Antti Rinnekin vielä 2016 varoitti Kauppalehden haastattelussa poliitikkoja puuttumasta työmarkkinakysymyksiin, koska siitä ei synny kuin ”sutta ja sekundaa”, Rinne ei ole noudattanut omia oppejaan.

Esimerkiksi Postin tulehtuneeseen tilanteeseen Rinne on esitellyt omia ratkaisujaan, ja nyt hoitoalalla tulkitaan Rinteen tukevan heidän vaatimuksiaan.

Keväällä on kuitenkin edessä aito tilanne, mistä julkisen puolen palkkarahat taiotaan. Tehyn puheenjohtaja Rytkönen on luvannut liitolleen korotukset, joten myös hänen asemansa nousee keskusteluun, ellei ylimääräistä kuoppakorotusta hänen liittonsa jäsenille tule.

Mutta summa summarum: kevät näyttää todella pahalta.

Juttua korjattu 24.9. kello 20.25: Tehyn ja Superin vaatimus on 1,8 prosenttiyksikköä, ei prosenttia, sen päälle, mitä muut miesvaltaiset liitot saavat sovittua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt