Parafiinisen dieselöljyn verotuki poistumassa – keskustalaiset hyväksyvät pitkin hampain: ”Kirpaisee tavan kuluttajaa”

Julkaistu:

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk) epäilee, että verotuen poisto voi nostaa polttoaineen hintaa.
IS kertoi torstaina, että parafiinisen dieselöljyn veronalennuksen poisto pelasti hallituksen kaavamaiselta juustohöyläratkaisulta budjettiriihessä.

120 miljoonan leikkaus ylitti hallituksen tavoitteen 20 miljoonalla, eikä hallituksen tarvinnut koskea esimerkiksi maatalouden energiaveron palautukseen, turpeen alempaan verokantaan, yrittäjävähennykseen tai listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen.

Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL tarttui heti hallituksen dieselpäätökseen ja katsoi, että jos parafiinisen dieselöljyn kevyempi verokohtelu poistetaan, se nostaa myös uusiutuvan dieselin hintaa ja vie maanteiden tavaraliikenteen kauemmaksi päästötavoitteista.

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk) sanoo, että kyseessä oli ratkaisu, joka ”piti tehdä, kun tuen perusta oli hävinnyt”.

– Totta kai se kirpaisee tavan kuluttajaa, polttoaineen hinta voi nousta pikkaisen. Varmaan se Nesteen katteessa näkyy, mutta uskon, että Neste pystyy kilpailemaan oivallisesti tämänkin muutoksen jälkeen.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk) myöntää, että verotuen poistaminen parafiiniseltä dieselöljyltä on herättänyt ”aika paljonkin keskustelua”.

– Tämä on budjetissa sovittu asia ja sen mukaan mennään. Tarkoituksena on, että hinnat eivät nouse. Autoilun verotusta ei saa nostaa eivätkä autoilijoiden kokonaiskustannukset saa muodostua kohtuuttomiksi.

Liikenne- ja viestintävaliokuntaan kuuluva Joonas Könttä (kesk) katsoo, että parafiinisen dieselöljyn veroale on öljynjalostajille kohdistettu yritystuki, joka ei ole enää ajankohtainen.

– Tämän tuen poisto ei näin ollen suoraan kohdistu kuluttajahintoihin. 20 vuoteen ei ole pystytty yritystukia leikkaamaan, se on hyvä askel, että nyt on pystytty.

Asiaa sivuttiin myös eduskunnan kyselytunnilla. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) kertoi olleensa verojaoston puheenjohtaja 2010, kun parafiinisen dieselin tuki tehtiin.

– Silloin sillä haettiin sitä, että se oli lähipäästöjen kannalta puhtaampi vaihtoehto. Sitä lähdettiin tukemaan 5 sentillä per litra. Nyt, kun tätä on käyty läpi ja laskettu, mikä sen osuus on, on päädytty lukuun 0,5 senttiä, eli 4,5 senttiä tällä hetkellä tuetaan, voiko sanoa, hiukan turhaan. Kun tämä yritystukia karsiva työryhmä teki työtään, pidin erittäin relevanttina, että he päätyvät tähän, Lintilä sanoi.

Pääministeri Antti Rinne (sd) puhui kyselytunnilla puolestaan ”perusteettomasta tuesta dieselpolttoöljylle”.

– Maaseudun ihmiset maksavat, Timo Heinonen (kok) kuittaili.

Hallituslähteistä kerrotaan IS:lle, että loppusuoralla oli esillä muitakin tukileikkauksia, kuten matkailuauton verotukien pienentäminen sekä eläinlääkintäauton ja ruumisauton autoverottomuuden poisto, mutta näitä pidettiin näpertelynä isompien toimenpiteiden rinnalla.

– Kaikki olisivat nauraneet, että ettekö löytäneet kuin kahta miljoonaa. Jo politiikan uskottavuuden kannalta piti jotakin saada, ei politiikka ole pelkästään mannan jakamista.

Toisen hallituslähteen mukaan parafiinisen dieselöljyn verotuki oli ”matalalla roikkuva hedelmä, koska se oli joka tapauksessa jatkoajalla oleva tuki”.

Verotuen leikkaamista esittänyt valtiosihteerityöryhmä arvioi IS:n haltuunsa saamassa raportissa, että parafiiniselle dieselöljylle 2011 säädetyn (viisi senttiä litralta) verotuen perusteena ollut päästöhyöty on kuihtunut lähes olemattomiin, kun uudempien dieselautojen suodattimet ovat kehittyneet.


Parafiininen diesel voi olla sekä fossiilista että bioperäistä. Hallituslähteiden mukaan tuen piirissä olevasta dieselistä 75 prosenttia on alkuperältään fossiilista.

Taloussanomien mukaan öljynjalostaja Nesteen käsityksenä oli, että tuki vedetään pois vain fossiiliselta dieseliltä, mutta ministeriölähteistä kerrotaan IS:lle, että verotuki on poistumassa myös uusiutuvalta dieseliltä.

IS:n tietojen mukaan valmisteluvaiheessa pohdittiin myös turpeen verotuen alentamista, mutta asia ei edennyt keskustan vastustuksen vuoksi.

Turpeen verotuen leikkaamisella olisi saatu vuoden 2023 tasossa 50 miljoonan euron säästöt. Sdp:llä oli taas halukkuutta kajota listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen.

Valtiosihteeriryhmä esitti raportissaan, että vaalikauden myöhempien talousarviovalmisteluiden yhteydessä tulisi vakavasti harkita esimerkiksi pienpanimoiden verohuojennukseen, maatalouden energiaveron palautukseen, turpeen verotukeen, yrittäjävähennykseen ja työnantajan koulutusvähennykseen puuttumista.

– Esimerkiksi laivojen miehistötuen osalta ymmärrän erittäin hyvin matkailu- ja ravintola-alojen yrittäjiä, jotka toteavat, että kilpailuasetelma rannikkoseudulla ja pääkaupunkiseudulla ei ole riittävän tasapainoinen, hallituslähde kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt