Bensaveron korotus ja veronkiristykset opposition hampaissa – ”Ymmärrän veronkorotuksen haitat”

Julkaistu:

Verotus kiristi tunnelmaa kyselytunnilla.
Hallitus ja oppositio kiistelivät perinteiseen tapaan budjetin vaikutuksista.

Hallituksen mielestä verotus kevenee, opposition mielestä verotus kiristyy.

Perussuomalaiset kysyi hallitukselta polttoaineiden hinnoista ja toivoi veronkorotuksen perumista.

Hallitus on nostamassa polttoaineveroa 250 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa hinnankorotusta 6,5 senttiä litralta.

Kansanedustaja Jouni Kotiaho (ps) kertoi, että polttoaineiden hinnan nousu näkyy myös tavaroiden hinnannousuna, koska tavaroista 90 prosenttia liikkuu kumipyörillä.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) puolusteli polttoaineveron korotuksia.

– Ymmärrän veronkorotusten haitat, mutta ymmärrän myös sen tarpeen, jota haetaan valtion budjetissa uusilla kohdennuksilla. Korotus on noin 6,5 senttiä senttiä, joka on samaa luokkaa kuin kuluttajahinnan nousun. Esititte huolen kuljetusyritysten osalta. Kuljetusyritykset ovat pääosin valveutuneita, ja heillä on sopimuksissa, että nousut voidaan siirtää myös hintoihin, Lintilä totesi.

Hallitus kertoi budjettiriihessä poistavansa yhden yritystuen, parafiinisen dieselöljyn 120 miljoonan euron verotuen, mikä myös nostanee sen pumppuhintoja.

Hallitus aikoo polttoaineverojen korotuksen vastineeksi keventää pieni- ja keskituloisten tuloverotusta 200 miljoonalla eurolla.

Tuloverotus nousi kyselytunnin kuumimmaksi aiheeksi.

Kokoomuslaiset kysyivät, miksi hallitus aikoo kiristää keskituloisten verotusta.

– Pitääkö paikkansa, että keskituloisen perheen tuloverotus kiristyy yli 300 euroa vuodessa, ryhmäjohtaja Kai Mykkänen (kok) kyseli.

Lintilä ja pääministeri Antti Rinne (sd) vakuuttelivat, että verotus ei kiristy. Tämä sai aikaan älämölöä salin puolella oppositiosta.

– Tämä hallitus ei kiristä tuloveroa. Mutta sen myönnän, että palkan välilliset kustannukset tulevat nousemaan, mikä johtuu työmarkkinajärjestöjen päätöksestä, Lintilä sanoi.

– Tämä hallitus keventää pieni ja keskituloisten verotusta. Korotus tulee Kiky-sopimuksen sotu-maksujen korotuksesta. Tämä hallitus ei aio kompensoida sitä nousua, mikä kiky-sopimuksesta johtuu. Tämä hallitus keventää pieni- ja keskituloisten verotusta, Rinne totesi.

– Ei pidä paikkansa, kuului monen kansanedustajan yhtäaikainen välihuuto Rinteelle.

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) totesi pääministeri Rinteelle, että hallituksella ei ole oikeutta omiin tosiasioihin.

– Miten te voitte täällä kyselytunnilla kuusi kertaa kertoa, että pieni- ja keskituloisten verotus kevenee, Zyskowicz kysyi ja viittasi Veronmaksajien keskusliiton laskelmiin.

Sen mukaan noin 3 500 kuukausipalkalla käteen jää vuodessa 160 euroa vähemmän, koska sotu-maksut nousevat 0,4 prosenttia. Rinteen hallitus ei sotu-maksujen nousua kompensoi, kuten Sipilän hallitus teki.

– Teidän ollessa hallituksessa päätettiin nostaa työntekijöiden sotu-maksuja. Se oli teidän hallituksen päätös. Kun puhutaan puhtaasi tuloverotuksesta, se kevenee, Rinne vastasi kokoomukselle.

– Lomarahojen palautus tulee kunnille. He voivat täyttää sen aukon, jonka teitte, Rinne sanoi seuraavassa puheenvuorossaan.

Kiky-sopimuksessa julkisen sektorin lomarahoja leikattiin kolmannes kolmen vuoden ajan.

Korjaus kello 19.04: Mika Lintilän puolue on keskusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt