Oppositio suomii veronkiristyksiä – ”Myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle”

Julkaistu:

Hallitus saisi palata Säätytalolle, oppositiojohtaja Orpo sättii.
Miksi hallitus lopetti budjettiriihensä jo tänään, kun merkittävät työllisyystoimet jäivät sopimatta? kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sivaltaa Twitterissä.

Budjettiriihelle oli tavalliseen tapaan varattu kaksi päivää, mutta valmista tuli tällä kertaa yhdessä.

– Hallituksen kannattaisi palata huomenna Säätytalolle. Päivän voisi käyttää työllisyystoimien pohtimiseen ja päätösten tekemiseen, Orpo kirjoittaa.
Orpon mukaan budjetilta puuttuu uskottava pohja, koska se ei huomioi lainkaan tavoitetta 75 prosentin työllisyysasteesta ja talouden tasapainosta vuonna 2023.

Hallituksen tavoitteena on saada vaalikauden aikana 60000 uutta työllistä, joista puolet pitäisi olla esittää ensi syksyn budjettiriiheen mennessä.

Orpo kritisoi budjettiesitystä myös keskituloisten ostovoiman kiristämisestä.

Hänen mukaansa keskituloiselle perheelle jää ensi vuonna käteen 320 euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Lisäksi välilliset verot nousevat.

Lue lisää: Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa, alkoholi ja bensa kallistuvat

Veronmaksajain keskusliiton laskujen mukaan verotuksen kiristyminen leikkaa keskituloisen nettopalkasta 160 euroa vuodessa.

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mielestä hallituksen työ jäi nyt kesken.

– Rinteen riihestä tuli jo tänään valmista, kun rima laskettiin riittävän alas. Toinen riiheen varattu päivä olisi kannattanut käyttää vaikka työllisyyttä tehokkaasti vahvistavien keinojen löytämiseen ja vaikuttavuusarvioiden tekemiseen, Mykkänen sanoo tiedotteessa.

Kokoomus arvioi ryhmäkokouksessaan torstaina, jättääkö välikysymyksen aiheesta.

Eduskuntaryhmä ilmoitti kesäkokouksessaan jättävänsä välikysymyksen, jos hallitus ei budjettiriihen yhteydessä päätä sellaisista työllisyystoimista, jotka valtiovarainministeriön arvion mukaan kattavat budjetin menolisäysten vaikutukset.

Perussuomalaiset taas soimaa hallitusta muun muassa polttoaineverotuksen kiristämisestä. Hallituksen esitys kerätä 250 miljoonaa lisäeuroa polttoaineista nostaa niiden hintoja 6,5 senttiä.

– Tämä on myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle. Kaikki korotukset siirtyvät tuotteiden loppuhintoihin ja työssäkäynti tulee yhä kalliimmaksi. Ostovoima laskee erityisesti pieni- ja keskituloisilla, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo tiedotteessa.

Lisäksi perussuomalaiset kritisoi ulkomaisen työvoiman käytön helpottamista ja pitää työllisyystoimia riittämättöminä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä pitää koko budjettiesitystä vastuuttomana.

– On täysin käsittämätöntä, mihin reilusti yli kahden miljardin velka otetaan, kun samaan aikaan ollaan myymässä valtion omaisuutta miljardilla, Mäkelä sanoo tiedotteessa.
Juttuun on 17.9. klo 21.35 lisätty Mykkäsen kommentit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt