Rinne ja Lintilä ennakoivat budjettiriihen infoa illaksi – valtaosa asioista ratkaistu eilen viisikossa

Julkaistu:

Pääministeri Antti Rinne ja valtionvarainministeri Mika Lintilä arvoivat hallituksen tiedottavan budjettiriihen sisällöstä jo tänään kello 18-19 kieppeillä.
Pääministeri Antti Rinne (sd) ja valtionvarainministeri Mika Lintilä (kesk) arvoivat ennen eduskunnan istunnon alkua hallituksen saavan budettiriihensä maaliin jo tänään.

– Todennäköisesti, Lintilä sanoi eduskunnassa.

Rinne komppasi valtionvarainministeriä vierestä.

– Minulla on samanlainen arvio. Ehkä kello 18-19 on tiedostustilaisuus, Rinne sanoi.

Budjettiriihelle oli varattu normaalinkäytännön mukaisesti kaksi päivää. Asioita on kuitenkin käyty jo ennakkoon läpi niin, ettei hallitus tarvitse asioiden käsittelyyn toista päivää.

Käytännössä hallituspuolueet ovat sopineet asiat viime viikolla ja eilen.

– Ratkaistiin eilen jo viisikossa. Ei siellä montaa asiaa auki jäänyt, Rinne sanoi.

Työllisyyspaketin varsinaiset toimet päätetään vasta kevään kehysriihessä.

Työllisyydestä hallitus esittää 25 kohtaisen ohjelman, jota on tarkoitus käsitellä hallituksen iltakoulussa lokakuun alussa.

Hallituksen tavoitteena on saada vaalikauden aikana 60 000 uutta työllistä, joista puolet pitäisi olla esittää ensi syksyn budjettiriiheen mennessä. Hallitusohjelman mukaan työllisyysaste vaalikauden lopussa pitäisi olla 75 prosenttia ja julkinen talous tasapainossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt