Leena Meri tivasi Kiurulta hoitaja­mitoituksen siirtymäajasta: ”Oliko tämäkin vaalitemppu?”

Julkaistu:

Oppositio ei saanut Krista Kiurulta penäämiään vastauksia siitä, milloin lakiin säädettävä hoitajamitoitus on mahdollista toteuttaa.
Keskustelu hoitajamitoituksen tulevista askelista kävi eduskunnan suullisella kyselytunnilla kuumana. Oppositio kärtti hallitukselta toistuvasti tiekarttaa sille, miten 0,7 hoitajamitoitus saadaan voimaan, kun riittävää määrää hoitajia ei ole.

Perussuomalaisten Leena Meri oli hämillään siitä, että hoitajamitoituksen toteuttamiseen tarvitaan siirtymäaika. Siitä ei hänen mukaansa ollut lainkaan puhetta, kun valtaosa puolueista vaati hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin pikaisesti ennen edellisen istuntokauden päättymistä. Puolueista vain kokoomus vastusti asiaa tuolloin.

– Me vaadimme hoitajamitoitusta ja silloin te molemmat (ministerit Aino-Kaisa Pekonen ja Krista Kiuru) totesitte, että tämä on yhden lauseen asia, joka voidaan tehdä muutamassa viikossa. Nyt on kelkka kääntynyt ja puhutte siirtymäajasta. Miksi, ette silloin puhuneet? Oliko tämäkin vaalitemppu? Meri kyseli.

Salista kuului oppositioedustajien vastaus: ”Oli”.

Kiuru aloitti vastaamisen muistelemalla, kuinka asia ei vuonna 2012 käynyt kokoomukselle. Ilmeet salissa olivat sen mukaiset. Kiuru painotti vastauksissaan, että hallitus vastaa nyt eduskunnasta vaalikauden lopulla kuuluun huutoon ja kirjaus tulee lakiin.

– Ei kirjata vain 0,7 lakiin niin kuin vielä keväällä ajateltiin, vaan kuten hallitus nyt esittää, otetaan myös hoitoisuus huomioon ja pidetään huolta, että tukipalvelu eriytetään varsinaisesta hoitotyöstä, Kiuru sanoi.

Kiuru vetosi, ettei kahta jälkimmäistä asiaa ole selvitetty vielä tarpeeksi, eikä vastauksia siksi ole odotettavissa ennen asiantuntijaryhmän työn valmistumista syyskuun lopussa.

Sanni Grahn-Laasonen (kok) halusi perata perin juurin, milloin hoitajamitoitus tulee voimaan.

– Meille on täysin epäselvää tässä salissa, tuleeko teidän lupaamamme mitoitus voimaan ja milloin? Tuleeko se ollenkaan voimaan? Mitenkä tämä hallitus tulee parantamaan vanhustenpalveluja tässä maassa niin, että se näkyy ihan konkreettisesti ihmisten arjessa? Grahn-Laasonen kyseli.

Kiuru toisteli aiempia vastauksiaan siitä, että hallitus on kirjaamassa 0,7 hoitajamitoituksen lakiin. Sari Essayah (kd) kiteytti koko keskustelun ongelman muistuttamalla, ettei hallituksella pääministeri Antti Rinteen (sd) mukaan ole rahaa tarvittaviin 4 000 uuteen hoitajaan.

– Kuinka me voimme säätää kuntia sitovan ja velvoittavan lainsäädännön, jos meillä ei ole antaa kunnille valtionosuuksia sen toteuttamiseen? Essayah ihmetteli.

Essayah kysyi valtionvarainmisteri Mika Lintilältä (kesk), löytyykö toteutukseen rahaa. Lintilä sanoi, että hallitus on jyvittänyt kyseistä lainsäädäntöä varten kolmelle vuodelle noin 75 miljoonaa.

– En osaa arvioida sitä, millaisen määrän hoitajia sillä saa. Käsittääkseni ongelma on ennemminkin se, että saako niitä hoitajia, Lintilä vastasi.

Piia Kauma (kok) oli hämillään ja peräsi Lintilältä lisävastauksia.

– Te puhuitte 75 miljoonasta. Kuntaliitto on kuitenkin arvioinut, että tarve on vähintään 250 miljoonaa. Missä on se loppuraha ja koska me näemme sen?

Kysymykseen vastasi Kiuru, joka sanoi, että THL:n hinta-arvio riittävälle hoitajamäärälle on 200 miljoonaa. Myös pääministeri Rinne kommentoi raha-asiaa. Hänen mukaansa hallitus on varannut hoitajamitoitukseen 70 miljoonaa. Kotihoidon kautta pottiin tulee 45 miljoonaa ja 15 miljoonaa saadaan hoitajamitoituksen toteuttamiseen kertaluonteisista eristä.

– Näiden avulla, hoitajamäärien ollessa se, mikä koulutuksessa on, saadaan kaikki se hoitajapotentiaali, joka asian eteenpäin viemiseen tarvitaan.

Rinne teki kuitenkin eilen selväksi, ettei hallituksella ole varmaa hoitajamitoituksen kaikkiaan tarvitsemiin 4 000 hoitajaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt