Puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk) on linjannut, minkälaista puoluetta hän aikoo luotsata.
Kulmunin mukaan keskusta on yhteiskunnallisen tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja heikomman puolella.
Kulmuni lupaili parannuksia etenkin lapsiperheille.
– Keskusta haluaa poistaa lapsiperheköyhyyden Suomesta.
– Se ei onnistu vuodessa eikä kahdessa, ei täysin ehkä ikinä, mutta se on ainoa oikea tavoite, Kulmuni sanoi.
Hallitus on kertonut tekevänsä perhevapaauudistuksen, ja keskusta pitää kiinni kotihoidontuesta.
– Vapautta on järjestää lastenhoito elämäntilanteen mukaan. Siihen kuuluu, että lasta voi hoitaa myös kotona. Eivät perheet tarvitse ulkopuolisia keittiön pöydän ääreen neuvomaan perhevapaista, saati niistä päättämään, Kulmuni totesi.
Aluepolitiikka oli yksi keskeisistä Kulmunin puheenjohtajakamppailun aiheista.
Kulmuni esitti uudenlaista aluepolitiikkaa, mutta ei juuri tätä täsmentänyt.
– Minua on sanottu kovaksi aluepoliitikoksi. Otan tämän nimityksen kunnia-asiana.
– Muissa Pohjoismaissa aluepolitiikkaa tehdään vahvalla konsensuksella, yhteistyöllä läpi puoluekentän. Onnistuisiko se Suomessakin? Ovatko muut puolueet valmiita kirjoittamaan aluepolitiikkaan uuden luvun? Minä ja Keskusta olemme, Kulmuni sanoi.
Talouspolitiikasta Kulmuni sanoi keskustan olevan yrittäjien asemalla ja huolehtimalla hallituksessa 60 000 uuden paikan syntymisestä.
– Se, että yrittäjien ja yrittämisen verotus ei kiristy on hyvä pohja.
– Keskusta on valmis kääntämään kaikki kivet sen puolesta, että hallitusohjelmassa sovittu tavoite 60 000 työpaikasta vaalikauden aikana toteutuu. Samaa edellytämme myös muilta. Ensimmäisiä työllistäviä ratkaisuja on tultava ulos jo ensi viikon budjettiriihestä, Kulmuni totesi puheessaan.
Ilmastopolitiikassa Kulmuni toivoi, että siinä saataisiin toivoa ja ratkaisuja ahdistuksen ja apatian sijaan.
Puheen ehkä yllättävin osuus oli sen loppupuolella.
Kulmuni kehotti puhumaan maahanmuutosta ja linjasi että turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttävät pitää ajaa pois maasta.
– Hädänalaisia ihmisiä autetaan. Työntekijöitäkin me tarvitsemme.
– Mutta sitten, turvapaikkajärjestelmäämme ei saa väärinkäyttää. Jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu. Tämä on Keskustan linja, Kulmuni paalutti.
Kulmunin mukaan Suomessa on epäonnistuttu myös kotouttamisessa.
– Kotouttamispolitiikkaa on uudistettava. Suomeen jääviltä on oikeus edellyttää tehokkaampaa koulutukseen osallistumista, työntekoa ja kielen oppimista. Tämä on myös tärkeä työllisyyskysymys, Kulmuni linjasi.
Yleensä puheenjohtajat pitävät linjapuheensa puoluekokouksessa puheenjohtajavalintaa seuraavana päivänä.
Keskustan ylimääräinen puoluekokous viime lauantaina oli yksipäiväinen, ja puheenjohtajan linjapuhe pidettiin vuoksi nyt puoluehallituksen kokouksen päätteeksi.