Perussuomalaisia syytettiin väärän tiedon levittämisestä Porvoon tapauksessa – Halla-aho vaatii poliiseille pysyviä lisäresursseja - Politiikka - Ilta-Sanomat

Perussuomalaisia syytettiin väärän tiedon levittämisestä Porvoon tapauksessa – Halla-aho vaatii poliiseille pysyviä lisäresursseja

Jussi Halla-aho kommentoi puheessaan poliisien resurssikysymystä.

Julkaistu: 29.8.2019 13:07, Päivitetty 29.8.2019 13:45

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho nosti esille huolensa työllisyyskehityksestä. Hänen mukaansa jokaisen pitäisi tulla toimeen tekemällään työllä.

– Vakavasti puhuen: mikään puolue ei ole yhtä huolissaan poliisin toimintaedellytyksistä kuin perussuomalaiset, puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho julisti puheessaan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Joensuussa.

Puheenjohtaja pitää tuhoisana, jos kansalaisten luottamus poliisiin alkaisi murentua.

– On nimenomaan tavallisten poliisien työskentelyn kannalta tuhoisaa, jos kansalaisille syntyy pienikään epäilys siitä, että kyseistä instituutiota hyödynnetään poliittisten tarkoitusperien edistämiseen.

Esimerkiksi keskustan Mikko Kärnä syytti perussuomalaisia väärän tiedon levittämisestä Porvoon ampumatapaukseen liittyen. Kärnän mukaan Halla-aho, varapuheenjohtaja Riikka Purra ja kansanedustaja Sebastian Tynkkynen loivat systemaattisesti mielikuvaa, jonka mukaan ampujat olisivat olleet Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita tai pakolaisia.

Purra tosin ei ole kommentoinut Porvoon tilannetta missään ulostuloissaan. Tynkkynen esimerkiksi arvosteli poliisin toimintaa tviitissään, jossa hän myös kuvaili ampujia ”partalapsiksi”.

Halla-ahon mukaan poliisin pitäisi näkyä kaupunkikuvassa enemmän, sillä se loisi turvallisuutta ja ehkäisisi rikoksia.

– Hurskaat puheet riittävistä resursseista eivät riitä. Tarvitaan pysyvä ja ennustettava rahoitus nykyistä suuremmalle poliisien määrälle.

Työvoimapolitiikkaa puoluejohtaja lähestyy yrittäjien näkökulmasta. Halla-ahon mukaan ”vanhakantaisilla työmarkkina- tai veropoliittisilla keinoilla” ei ratkaista ongelmia työmarkkinoilla. Hän näkee hallituksen ilmastopolitiikan ongelmallisena suomalaisten yritysten kannalta.

– Metsäteollisuus on yksi Suomen viennin peruspilareista. Henki näyttää hallituksessa olevan se, että Suomi ei kuitenkaan saisi hyödyntää metsiään, vaan hiilinielua pitää kasvattaa. Tämä siis maassa, jonka pinta-alasta 72% on metsää.

Työllisyyskysymyksissä pitäisi muutenkin Halla-ahon mukaan keskittyä muihinkin asioihin kuin työllisyysasteen tuijottamiseen. Hänen mukansa jokaisella pitää olla oikeus onnistua elämässään ja menestyä työnteolla.

– Oleellista on myös se, tuleeko ihminen työllään toimeen, vai joutuuko hän palkan lisäksi turvautumaan sosiaaliturvaan.

– Toinen merkittävä kysymys ovat asumis-, liikkumis- ja elämiskustannukset.

Puheenjohtaja näkee, että elinkustannusten nousun, esimerkiksi polttoaineiden veronkorotuksen, jätevesiasetuksen, korkean sähkön hinnan ja rapistuvan liikenneinfrastruktuurin myötä tekee suuren osan maasta asumiskelvottomaksi. Vuokra-asuminen kallistuu niin, että keskituloisilla ei ole varaa asua siellä, missä olisi töitä, puheenjohtaja aprikoi.

Juttua täydennetty klo 13.44: Purra ei ole ulostuloissaan kommentoinut tilannetta.