Kokoomus varautui Rinteen epäonnistumiseen: Orpo keskusteli Halla-ahon kanssa hallitusyhteistyöstä

Orpon mukaan kaavailut porvarihallituksesta kariutuivat, kun keskusta lähti neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta Rinteen kanssa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kokoomuksen puoluejohdon ja eduskuntaryhmän johdon kesäkokouksessa Turussa tiistaina 20. elokuuta 2019.

21.8.2019 7:30

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo varautui keväällä Antti Rinteen epäonnistumiseen hallituksen kasaamisessa ja keskusteli hallitusyhteistyöstä myös perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa, jonka kanssa Orpo ei ollut valmis tekemään hallitusyhteistyötä kesäkuussa 2017.

Orpo vetosi kesällä 2017 kokoomuksen ja perussuomalaisten suuriin näkemyseroihin suhteessa EU:hun ja kansainvälisyyteen ja kyseenalaisti, hyväksyvätkö perussuomalaiset länsimaiset ja ihmisyyteen liittyvät arvot.

Oliko kokoomus valmis muuttamaan asennoitumistaan ja tekemään hallitusyhteistyötä Halla-ahon perussuomalaisten kanssa?

– Sanoin jo vaalitenteissä, että Suomessa pitää olla valmis keskustelemaan kaikkien puolueiden kesken hallitusyhteistyöstä, se on eri asia, syntyykö siitä jotakin. Juttelin kerran Halla-ahon kanssa lyhyesti. Todettiin, että Rinne on valittu hallitustunnustelijaksi ja se katsotaan. Jos Rinne ei onnistu, pitää pystyä keskustelemaan. Se oli normaalia keskustelua kahden puolueen puheenjohtajan välillä niihin aikoihin, kun Rinne veti neuvotteluja. Olin yhteyksissä lähestulkoon kaikkiin puheenjohtajiin, Li Anderssoniin (vasemmistoliiton puheenjohtaja) en tainnut olla yhteydessä, Orpo kertasi kevään tapahtumia IS:lle kokoomuksen johdon kokouksessa tiistaina Turussa.

Kulissien takaisista keskusteluista huolimatta väite varjoneuvotteluista on Orpon mukaan ”soopaa”.

– Emme käyneet puoluejohdon tai ryhmäjohdon osalta mitään neuvotteluja uudesta hallituspohjasta, mutta sanoin omassa porukassanikin, että syntyneen hallituspohjan rinnalle olisi ollut mahdollista rakentaa porvaripohjainen hallitus joko perussuomalaisilla tai ilman: vihreät, keskusta, Rkp, kd, kokoomus. Jos perussuomalaiset olisivat olleet mukana, se olisi voitu rakentaa vahvemmaksi. Kepu blokkasi mahdollisuuden lähtiessään Rinteen vasemmistohallitukseen.

Keskustan päätös lähteä hallitusneuvotteluihin Rinteen kanssa tuli kokoomusjohdolle yllätyksenä, sillä Orpon mukaan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli ilmoittanut hänelle keskustan menevän oppositioon ja keskustan silloinen ryhmänjohtaja Antti Kaikkonen oli välittänyt saman viestin kokoomuksen silloiselle ryhmänjohtajalle Kalle Jokiselle.

Kokoomus julkistaa työllisyyspakettinsa keskiviikkona. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen katsoo että työllisyyskeinoja on olemassa, kun hallituksella riittää vain päätöksenkykyä.

Myös pääministeri Antti Rinne (sd) osallistui hallitusneuvottelujen jälkipeliin Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa viime viikolla. Rinne sanoi, että kokoomus pelasi itsensä ulos hallituksesta ”hyvin oikeistolaisella ja isoilta osin epäselvällä talouspolitiikan linjallaan”.

– Se ei pidä yhtään paikkaansa. Hän (Rinne) tivasi, onko kokoomus valmis siihen, että jos ei tule talouskasvua, niin lupaukset toteutetaan vaikka velkarahalla. Emme olleet. Hän on pääministeri ja voisi kasvaa pääministeriksi, hän tietää tarkkaan, miten prosessi on mennyt. Tämä on vain veruketta siitä, millä meidät pistettiin ulos, koska hänen on vaikea myöntää, että meidän talouspolitiikan linja oli vastuullinen, Orpo sanoo ärsytystä äänessään.

Oppositiojohtajan rooliin valmistautuva Orpo kritisoi Turussa odotetusti Rinteen hallitusta ja sanoi puheessaan, että Rinteen hallitus vie Suomea kohti ”tunkkaista Korpilampea”.

– Rinteen hallituksen ohjelmaa ei voi sanoa hyvinvointiyhteiskuntaa uudistavaksi ohjelmaksi. Se on kuin ottaisi neljän vuoden köllöttelytauon ennen kuin todelliset ratkaisut on pakko tehdä, Orpo sanaili.

Orpo välitti Turusta tiukan viestin myös perussuomalaisille, joiden kanssa kokoomus aloittaa syksyllä yhteisen oppositiotaipaleen.

– Toivon todella, että hän (Halla-aho) ei anna perussuomalaisten riveissä tilaa kasvaa sellaiselle ajattelulle, jossa väkivallan lietsominen on sulka hattuun, Orpo teroitti.

Orpo painotti, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat kaksi aivan erilaista puoluetta, mutta kertoi pitävänsä mahdollisena sitä, että puolueet tekevät yhteistyötä oppositiossa.

– Halla-aholla on oma taustansa, mutta hän on pyrkinyt selkeästi tekemään politiikastaan salonkikelpoista. Jos katson perussuomalaisten eduskuntaryhmän riveistä tulevia kannanottoja vaikka tämänkin kesänkin aikana, niin kyllä valtavan kokoisia ovat erot.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?