Puheenjohtaja Essayah: ”Leikkaus onnistui eikä syöpä ole levinnyt” – hakee jatkokautta

Julkaistu:

Essayah hakee jatkokautta kristillisdemokraattien puoluejohtajana.
Kansanedustaja, puheenjohtaja Sari Essayah (kd) kertoo toipuneensa syöpäleikkauksestaan ja hakevansa jatkokautta puoluejohtajana.

– Heinäkuussa saamani alkuvaiheen rintasyöpädiagnoosi pysäytti monella tavalla; myös pohtimaan omaa jatkoani puolueen puheenjohtajana. Olen tänään saanut hyviä uutisia siitä, että leikkaus onnistui eikä syöpä ole levinnyt. Myös leikkauksesta toipuminen on edennyt hyvin. Jatkohoitoja arvioidaan myöhemmin ja ne alkavat syksyllä. Palaan eduskuntatyöhön suunnitellusti istuntokauden alussa syyskuussa.

– Olen tyytyväinen, että puolueen varapuheenjohtajiksi on pyrkimässä iso joukko hyviä ehdokkaita, Essayah totesi tiedotteessaan.

Kristillisdemokraattien puoluekokous pidetään Oulussa ensi viikonloppuna.

Essayah kertoi pari viikkoa sitten sairastumisestaan rintasyöpään.

Essayah, 52, on ollut kristillisdemokraattien puheenjohtaja vuodesta 2015 lähtien.