Al-Taee selvisi ilman rangaistusta: ”Ryhmä antoi selkeät suoranuottiset ohjeet”

rac

Julkaistu:

Vanhoilla kirjoituksillaan kohun aiheuttanut kansanedustaja al-Taee antoi oman selvityksensä Sdp:n eduskuntaryhmälle.
Sdp jätti rankaisematta kansanedustaja Hussein al-Taeeta (sd).

Al-Taee kertoi Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puoluetovereilleen oman selvityksensä aiheuttamastaan kohusta, ja Sdp ei nähnyt tarvetta harjata Al-Taeeta enää sen enempää.

– Eduskuntaryhmä antoi ohjeistuksen Al-Taeelle siitä, miten ryhmän jäsenen ja kansanedustajan on toimittava. Kansanedustajan työ perustuu luottamukseen. Luottamus täytyy omalla toiminnallaan ansaita. Ryhmä edellytti, että al-Taee toimii ohjeistuksen mukaisesti. Al-Taee otti ohjeistuksen nöyrästi vastaan ja lupasi toimia ohjeiden mukaisesti, ryhmäjohtaja Antti Lindtman (sd) kertoi.

Al-Taee jatkaa normaalisti kansanedustajana Sdp:n eduskuntaryhmässä.


Eduskuntaryhmillä on mahdollisuus rangaista jäseniään esimerkiksi antamalla huomautuksen tai varoituksen, tai erottamalla ryhmästä määräajaksi tai kokonaan.

Sdp ei nähnyt aihetta rangaistuksen antamiseen al-Taeelle.

– Jos katsoo keskustelua Hussein al-Taeen osalta, ei tämä ole mennyt seuraamuksitta. Ryhmä antoi selkeät suoranuottiset ohjeet, miten kansanedustajana ja Sdp:n eduskuntaryhmän jäsenenä tulee toimia. Al-Taee on tehnyt hyvin selkeän pesäeron näihin kirjoituksiinsa, se on tässä nyt olennaista. On selvää, että hän on ne kirjoittanut, mutta selkeästi ennen kuin hän on ollut kansanedustajana ja ne eivät ole jatkuneet, Lindtman perusteli IS:lle.

Al-Taee valittiin huhtikuun eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi. Vähän vaalien jälkeen julkisuuteen tuli al-Taeen vanhoja Facebook-kirjoituksissa, jossa hän halvensi sunnimuslimeja, juutalaisia, somaleja ja homoja.

Al-Taee oli tullut tunnetuksi konfliktinratkaisujärjestö CMI:n työntekijänä, ja hän ei ollut kertonut aiemmista kirjoituksistaan. Vanhojen kirjoitusten paljastuminen vaalien jälkeen aiheutti kohun.

Ensin al-Taee kiisti kirjoittaneensa tekstejä, myöhemmin hän myönsi tekstit omikseen, pyysi anteeksi ja jäi sairauslomalle pitkälle heinäkuuhun asti.


Lindtman otti al-Taeen tapauksen esille Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen tiedotustilaisuuden päätteeksi. Lindtmanin kanssa pöydän takana istuivat ryhmän varapuheenjohtajat Kristiina Salonen (sd) ja Ilmari Nurminen (sd) sekä eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd).

Kun Sdp oli asiansa medialle kertonut, ryhmäjohto poistui paikalta ja pöydän taakse asettui al-Taee.

Al-Taee oli itse halunnut tulla kuulluksi kohun jälkeen, ja tilaisuus järjestyi Sdp:n kesäkokouksen toisena päivänä.

– Oikeutetusti monella kollegallani oli paljon kysymyksiä. Halusin olla nöyrä kollegoiden edessä ja halusin vastata avoimesti kaikkiin kysymyksiin. Pääpaino keskustelussa oli siinä, että osoitin ajatusten olevan menneisyyttä. Moni kollega puhui suunsa puhtaaksi siitä, mitä oli ajatellut. Pyysin monilta yksittäin anteeksi, koska moni heistä oli joutunut vastailemaan kysymyksiin minun puolestani, Al-Taee sanoi.

– Luulen, että selviän tästä jatkamalla työtäni. Moni kollega sanoi keskustelun jälkeen, että pää pystyyn ja yhdessä eteenpäin, Al-Taee jatkoi.

Sdp:n mukaan pöytä on nyt puhdas.

– Eduskuntaryhmä kävi tarpeellisen keskustelun. Sdp ei hyväksy minkäänlaista erilaisten ryhmien loukkaamista. Ryhmä piti välttämättömänä sitä, että Al-Taee on sanoutunut selkeästi irti vanhoista kirjoituksistaan ja pyytänyt kirjoituksiaan anteeksi useaan otteeseen. Ryhmä totesi, että hänen kirjoitukset ovat tapahtuneet ennen kuin hän tuli mukaan Sdp:n toimintaan ja ne eivät ole miltään osin jatkuneet hänen tultuaan mukaan, Lindtman sanoi.


Sdp:n eduskuntaryhmän johto jätti kuitenkin al-Taeen vastaamaan yksin median kysymyksiin.

Miksi lähditte pois? Ettekö tue Al-Taeeta?

– Al-Taee on pyytänyt anteeksi ja toiminta on anteeksi annettu. Hän jatkaa täysin luontaisena ryhmän jäsenenä ja hänellä on koko ryhmän luottamus. Sen lisäksi hänellä on tämä ohjeistus. Tässä oli ihan normaali ryhmän kesäkokouksen pressitilaisuus, jonka pitää ryhmän johto. Sen lisäksi oli tarpeen, että Hussein al-Taee saa itse omalta osaltaan myöskin kommentoida ryhmän päätöstä ja hän sai tehdä sen omaehtoisesti. Se oli reilu tapa toimia, Lindtman vastasi.

Kelpaako al-Taee teidän kanssanne samaan pöytään?

– Hussein kelpaa jokaisen ryhmän jäsenen kanssa samaan pöytään. Siitä ei ole kyse. Vaan siitä, että ryhmän johto piti oman pressin, ja on kohtuullista että Hussein sai omaehtoisesti kommentoida itse ryhmän päätöstä, Lindtman totesi.

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa syyskuun 4. päivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt