Antti Rinne kommentoi Hussein al-Taeen tilannetta: ”En ole ollut kovin tyytyväinen siihen, mitä julkisuudessa on keskusteltu”

Julkaistu:

Rinne totesi, että al-Taee on eduskuntaryhmän jäsen, joten asian käsittely on eduskuntaryhmän asia.
Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoi politiikan toimittajien tilaisuudessa Kesärannassa, että Sdp:n eduskuntaryhmä käsittelee kansanedustaja Hussein al-Taeen tilannetta.

Sdp:n puheenjohtajan asemassa Rinne kuitenkin kommentoi, ettei ole kovin tyytyväinen.

– En ole ollut kovin tyytyväinen siihen, mitä julkisuudessa on keskusteltu hänen ympärillään.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on kertonut, että eduskuntaryhmä käsittelee asiaa syyskuussa, kun eduskunta palaa kesätauoltaan.

– Asia on siis ryhmäkokouksen asialistalla syyskuun alkupuolella. Al-Taee selvittää aiempia kannanottoja ja toimintaansa ryhmälle tuolloin, Lindtman totesi.

Sdp:n tuore kansanedustaja Hussein al-Taee palasi pitkältä sairaslomaltaan heinäkuun lopulla.
Irakissa syntynyt ja nuorena Suomeen muuttanut al-Taee joutui eduskuntavaalien jälkeen kohun keskelle, kun hänen mm. Israelia kritisoineet kirjoitukset sosiaalisessa mediassa nousivat julkisuuteen.

Al-Taee yritti ensin kiistää ettei ollut kirjoittanut niitä, mutta myönsi myöhemmin niiden olevan hänen tekstejään ja pyysi niitä anteeksi. Hän jäi pian sen jälkeen sairauslomalle, jota jatkettiin useampaan otteeseen.


Paluunsa jälkeen al-Taee joutui jälleen myrskyn silmään, kun paljastui, että hänellä oli Linkedin-profiilissaan vääriä tietoja koulutuksestaan.

Palatessaan julkisuuteen al-Taee vakuutti, että ”kirjoitukset ovat sellaisia, jotka eivät edusta häntä millään tavalla”.

– Missä olisin tehnyt toisin, niin olisin tullut niiden kanssa ihan itse ulos jo paljon aikaisemmin. Ihminen saa muuttua, ja me yhteiskunta ja sosiaalidemokraattinen liike sen sallivat ihan hyvin.

Hän ei kiistänyt uusien asioiden ilmestymistä julkisuuteen.

– Sanotaan näin, että kun kenen tahansa elämä pilkotaan atomeiksi, niin kaikki on mahdollista. Varsinkin, kun atomit järjestellään uusiksi.

– Uskon, että kaikki, mikä tästä lähtien voi tulla ilmi, lisää äänestäjien määrää ja sen eteen olen valmis tekemään töitä.