Sellu­hankkeita puolustaneen Katri Kulmunin puoliso on metsä­teollisuuden lobbari – Kulmuni ei näe asiassa jääviys­ongelmaa: ”Täytyy olla tarkkana”

Kulmuni kertoo käyvänsä asiasta tarvittaessa keskustelua oikeuskanslerin kanssa. Kulmunin puolison työtehtäviä muutettiin, kun Kulmuni valittiin elinkeinoministeriksi.

| Päivitetty

Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä elinkeinoministeri Katri Kulmuni ei usko törmäävänsä esteellisyysongelmiin sen vuoksi, että hänen puolisonsa Jyrki Peisa työskentelee sektorijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä metsäteollisuuden etuja vaalivassa Metsäteollisuus ry:ssä.

– Ennen kuin minut nimitettiin valtioneuvoston jäseneksi, hänen työtehtäviään Metsäteollisuus ry:ssä muutettiin. Hän ei vastaa niistä teemoista, joiden parissa itse työskentelen työ- ja elinkeinoministeriössä, Kulmuni kommentoi IS:lle tiedotustilaisuutensa yhteydessä perjantaina.

Uudet ministerit nimitettiin tehtäviinsä 6. kesäkuuta. Metsäteollisuus ry tiedotti päivää aiemmin, että Peisa vastaa jatkossa kauppapolitiikan lisäksi liikenne- ja viestintäministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonaloihin kytkeytyvästä edunvalvonnasta.

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen kertoi asiasta aiemmin uutisoineelle Lännen Medialle, että Peisan vastuutehtäviä muutettiin, koska ”asia voitaisiin nähdä poliittisesti ongelmallisena, vaikka tässä ei juridista ongelmaa olekaan”. Metsäteollisuus ry:n viestintäjohtaja Mika Mäkinen puhuu ”tuplavarmistuksesta”.

Peisa siirtyi 2017 metsäteollisuuden lobbariksi asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) erityisavustajan tehtävästä. Tätä ennen Peisa toimi Bioenergia ry:n toimitusjohtajana.

Peisa lahjoitti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kulmunin kampanjaan 6000 euroa. Kuva Linnan juhlista vuodelta 2017.

Peisa lahjoitti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kulmunin kampanjaan 6 000 euroa.

Matti Vanhasen toimiessa pääministerinä jääviyskysymyksistä nousi iso keskustelu. Oletko käynyt puolisosi asemasta varmuuden vuoksi keskustelua oikeuskanslerin kanssa?

– Tietenkin asioiden kanssa täytyy olla tarkkana ja olla avoin, ja siksi olemme kertoneet, missä puolisoni on töissä ja minkälaisista työtehtävistä hän vastaa ja ne eivät siis ole hallinnonalallani, Kulmuni alleviivaa.

Mutta oikeuskanslerin kanssa et ole asiasta keskustellut?

– Tarvittaessa totta kai käymme keskustelua.

Metsäteollisuus ry on ollut huolissaan Antti Rinteen (sd) hallituksen metsäpoliittisista linjauksista.

Jaatinen arvioi kesäkuun alussa, että hallitus näyttää kääntävän suomalaisen metsäteollisuuden kustannukset nousuun.

– Tämä heikentää teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä ja katkaisee kahden edellisen hallituksen päätösten toimintaympäristöä vahvistaneen kehityksen. Aikaistettu hiilineutraalisuustavoite voi uhata ilmastomyönteisiä tuotteita valmistavan metsäteollisuuden näkymää tulevaan, Jaatinen kommentoi.

Kulmuni on puolustanut julkisuudessa selluhankkeita.

Kun ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) sanoi, että hän ei pidä todennäköisenä kaikkien sellutehdashankkeiden läpimenoa, niin Kulmuni totesi, että ”kyllä puuta riittää”.

– Nieluja vahvistetaan ja huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta, samaan aikaan huolehditaan siitä, että Suomi on hyvä investointiympäristö, Kulmuni kommentoi IS:lle kesäkuussa.

Huhtikuussa Kulmuni linjasi, että valtion on vauhditettava Metsä Groupin Kemin tehdashanketta satojen miljoonien eurojen investointipaketilla.

Kulmuni on arvioinut, että vuosittaisen hakkuumäärän yläraja ”liikkuu reilussa 80 miljoonassa kuutiossa”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?