Vappusatasesta tuli 31 euroa kansaneläkkeeseen ja 50 euroa takuueläkkeeseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Arviolta 600 000 eläkeläistä saisi korotuksen eläkkeeseensä.
Hallitus on saanut valmiiksi luonnoksensa eläkkeiden korottamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) mukaan täysi takuueläke nousee 50 euroa kuukaudessa, noin 835 euroon. Korotus on nettona, koska tämänsuuruisista eläkkeistä ei makseta veroa.

Täysi kansaneläke nousee 31 eurolla, ja on yksinasuvalla noin 660 euroa ja perheellisellä noin 589 euroa kuukaudessa.

– Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme esittää tuntuvaa 50 euron korotusta pienimpiin eläkkeisiin. Tämän esityksen myötä korotuksen saisivat he, joiden arjessa lisäraha tuntuu kaikista voimakkaimmin, sosiaali- ja terveysministeri Pekonen totesi.

Nettona korotus pienenee eläkkeiden noustessa. Noin 1 000 euron kokonaiseläkkeellä nettokorotus on 19 euroa kuukaudessa.

Alle 1 000 euron eläkkeen saajia on noin 360 000 henkeä.

Lakiluonnoksen mukaan takuu- ja kansaneläkkeen korotus koskee 609 000 eläkeläistä, joiden kokonaiseläke on alle 1 200–1 300 euroa.

Takuu- ja kansaneläkkeen korotukset sisältävät myös ensi vuoden indeksikorotuksen.

Puheenjohtaja Antti Rinne (sd) lupasi toissa vappuna sata euroa nettona lisää kaikkiin alle 1 400 euron eläkkeisiin, pitemmällä aikavälillä.

Nyt hallitus lupaa verokevennyksiä eläkeläisille niin, ”ettei eläkkeiden korotus vaikuta eläketulovähennyksiin”.

Hallitus myös sanoo muuttavansa eläkeläisten asumistukea korottamalla lisäomavastuurajaa ja lisäomavastuun kerrointa.

– Korotus toteutettaisiin niin, että korotus ei juurikaan vaikuttaisi eläkkeensaajan asumistukeen. Lisäksi esitysluonnoksen mukaisten korotusten toteutuminen edellyttää eläketulovähennyksiin liittyviä muutoksia, tiedotteessa kerrotaan.

Paljonko eläkkeiden korotus maksaa?

Takuu- ja kansaneläkkeiden korotus maksaa 249 miljoonaa euroa, se lisää myös eläkeläisten asumistukea sekä eläketuki- ja kuntoutusrahamenoja.

Toisaalta korotus vähentää toimeentulotukimenoja ja kansaneläkkeiden korotus toisi kunnallisverokertymään 50 miljoonaa euroa lisää.

Lakiluonnoksen mukaan muutokset lisäisivät julkisen talouden menoja 183 miljoonaa, kun eläkekorotuksista aiheutuva verotulojen kasvu otetaan huomioon.

Täysi takuueläke on nyt noin 785 euroa. Sen saa, jos ei ole muita eläkkeitä.

Kansaneläkettä puolestaan maksetaan, jos työeläke on pieni tai sitä ei ole ollenkaan. Täysi kansaneläke on perheelliselle noin 558 euroa ja yksin asuvalle 629 euroa.

Kansaneläkettä ei saa, jos tulot ovat yksinasuvalla 1 300 euroa ja perheellisellä 1 158 euroa.

Juttua korjattu 10.7.2019 kello 11.50. Aino-Kaisa Pekosen nimi oli kirjoitettu juttuun alun perin väärin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt