Simo Grönroos on perussuomalaisten uusi puoluesihteeri

Julkaistu:

Puolueen entinen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo valittiin kevään vaaleissa eduskuntaan.
Perussuomalaisten uudeksi puoluesihteeriksi on valittu Simo Grönroos. Grönroos on perussuomalaisen Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Espoosta.

Grönroos kertoi esittelypuheenvuorossaan, että haluaa kehittää erityisesti puolueen medioita sekä omaa tutkimusta.

Puoluesihteerikisasta käytiin kaksi kierrosta kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen kesken. Grönroos sai ensimmäisellä kierroksella 253 ääntä ja toiseksi eniten ääniä saanut Arto Luukkanen yhteensä 196 ääntä.

Ensimmäisellä kierroksella annettiin 1 064 ääntä. Hylättyjä ääniä annettiin 77 kappaletta.

Toisella kierroksella Grönroos sai äänistä täpärästi 51,09 prosenttia ja ääninä 538. Luukkanen taas sai 510 ääntä ja prosentteina 48,43 osuuden.

Toisella kierroksella annettiin yhteensä 1 050 ääntä, joista 20 oli hylättyjä ja 5 tyhjiä.

Uusi puoluesihteeri valittiin kansanedustajaksi keväällä valitun Riikka Slunga-Poutsalon paikalle. Slunga-Poutsalo ehti työskennellä puolueen puoluesihteerinä vuodesta 2013. Entinen puoluesihteeri ei paljastanus suosikkiaan ennen vaalia.
Vaalissa ehdolla oli jopa 12 ehdokasta. Muut ehdokkaat olivat Jarno Eerola, Simo Grönroos, Ilpo Heltimoinen, Jyrki Lohi, Arto Luukkanen, Riku Nevanpää, Mira Nieminen, Jyrki Niittymaa, Markku Palomäki, Maiju Tapiolinna, Tanja Vahvelainen ja Antti Valpas.

Kokouksessa valitaan seuraavaksi uudet varapuheenjohtajat. Vanhoista varapuheenjohtajista vain istuva 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola on ehdolla vaalissa.

Puolueen nykyinen 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari valittiin europarlamenttivaaleissa mepiksi, eikä ole ehdolla vaalissa.

Puolueen 2. varapuheenjohtajan paikkaa ei ole täytetty sen jälkeen, kun Teuvo Hakkarainen luopui paikastaan saatuaan vakavan varoituksen eduskuntaryhmältä pahoinpitelyjupakan jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt