Kokoomus kyseenalaisti pääministerin motiivit – ”Levisi epäilys, että pääministeri ylitti valtuutensa tai ainakin siirtyi sooloiluun”

Julkaistu:

Eduskunta moitti hallitusta siitä, että EU-puheenjohtajakauden ohjelma toimitettiin eduskunnalle vain kaksi tuntia ennen istuntoa.
EU-puheenjohtajakauden ohjelman esittelyn jälkeisessä keskustelussa hallitus-oppositio -asetelma vaihtui oppositio-oppositio -asetelmaan, kun perussuomalaiset ja kokoomus nokittelivat toisiaan eduskunnassa.

Keskustelun aloitti perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio, joka epäili, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei ymmärtäisi Euroopan ja EU:n eroavaisuutta. Tavio myös moitti hallituksen ohjelmaa siitä, että siinä ei käsitellä perussuomalaisten näkemiä ongelmia EU:ssa.

Hieman ennen Tavion puheenvuoroa Orpo kehui omassa puheenvuorossaan pääministeri Antti Rinteen esittelemän ohjelman Eurooppa-myönteisyyttä. Orpo totesi vastauksessaan Taviolle, että tästä keskustelusta on nähtävissä se, miten erilaisin tavoin Suomessakin suhtaudutaan unioniin.

– Suomen itsenäisyys, jos ajatellaan turvallisuudenkin näkökulmasta, on tuskin koskaan ollut yhtä vahvaa kuin tänä päivänä EU:n jäsenenä. EU tuo meille turvaa, vaurautta, kasvua ja pohjaa tulevaisuuden kasvulle.

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen otti osaa nokitteluun. Mykkänen totesi puheenvuorossaan, että ”eräs ryhmä laidassa kyseenalaistaa, että EU edes edustaisi Eurooppaa”, viitaten perussuomalaisiin.

– Fakta on kuitenkin se, että eristäytyvä Suomi jää yksin ja näivettyy. Sellainen Suomi oli vaaran vuosina. Sellaisia ei toivottavasti koskaan enää tule.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänenkin totesi puheenvuorossaan, että EU:ta tarvitaan tänään enemmän kuin koskaan.

Sai hallituskin oman osansa nokittelusta. Kokoomuksen Mykkänen toivoi, että Suomessa jatkettaisi yhteistä EU-politiikan valmistelua eduskunnan ja suuren valiokunnan kautta. Epäilys siitä, että asiat eivät jatkuisi näin, syntyi juhannuksen aikaan.

– Tähän tuli särö, kun levisi epäilys, että pääministeri ylitti valtuutensa tai ainakin siirtyi sooloiluun kerrottuaan omaksi suosikikseen komission puheenjohtajavalintaan sosialistiryhmän Frans Timmermansin kertomatta tästä suurelle valiokunnalle mitään.

Rinne on muiden päämiesten kanssa neuvottelemassa esimerkiksi EU-komission puheenjohtajan ja EKP:n uuden johtajan valinnasta. Nimitysasioita siirrettiin juhannuksena myöhemmäksi, sillä yhteisymmärrystä valinnoista ei löytynyt.

Pääministeri Rinne ei vastannut syytöksiin suoraan, vaan vastasi vain toteamalla, että on hänen tehtävänsä ottaa osaa neuvotteluihin, joissa päätetään esimerkiksi komission puheenjohtajasta tai siitä, minkä salkun suomalainen komissaari saa.

– Tehtäväni on hakea Suomelle mahdollisimman paras ratkaisu, Rinne totesi.

Yleisesti ohjelma otettiin varovaisen tyytyväisesti vastaan tai ainakaan kovin merkittäviä vastalauseita ei esitetty. Yhtenäisin kritiikki koostui siitä, että ohjelma oli toimitettu eduskunnalle vain kaksi tuntia ennen istunnon alkamista.

– Kun monesti Suomessa ihmetellään sitä, että EU-keskustelu on vaimeaa, niin tässä on yksi osoitus siitä. Toivon tässä hallitukselta parempaa otetta ja eduskunnan parempaa huomioimista, kokoomuksen Petteri Orpo kiteytti.

Osa kansanedustajista esitti myös huolenaiheensa siitä, että ohjelmassa ei käsiteltäisi tarpeeksi Suomelle merkittäviä asioita, kuten maataloutta.

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen vastasi huoliin toteamalla, että EU-puheenjohtajamaana Suomen täytyy tarkastella kokonaisuutta koko EU:n näkökulmasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt