Pääministeri Rinne HS:lle: Isis-leirillä olevia suomalaisia on autettava

Julkaistu:

Hallituksen kantaa vaikeaan kysymykseen Isis-leirillä olevien palaamisesta Suomeen on odotettu.
Pääministeri Antti Rinteen (sd) mukaan terroristijärjestö Isisin ”kalifaattiin” lähteneitä ja nyt Syyriassa al-Holin leirillä olevia suomalaisia on tarvittaessa autettava, kertoo Helsingin Sanomat.

Rinteen mukaan ensinnäkin vaarallisissa olosuhteissa olevia, täysin syyttömiä lapsia täytyy pystyä auttamaan. Lisäksi Rinne sanoo lehdelle, että jokaisella suomalaisella on perustuslain mukaan oikeus saapua Suomeen, mikä viittaa myös aikuisiin.

– Lisäksi on aikuisia ihmisiä, joita mahdollisesti epäillään terroristisesta toiminnasta. Meidän täytyy selvittää näiden aikuisten riskit, mutta jokaisella suomalaisella on perustuslain mukaan oikeus saapua Suomeen, Rinne sanoi Helsingin Sanomille EU:n huippukokouksen päätyttyä Brysselissä.

Rinne ei kuitenkaan tarkenna jutussa, mitä auttaminen käytännössä olisi. Hallitukselta on viime aikoina odotettu kantaa siihen, autetaanko Isis-leirillä olevia suomalaisia naisia ja lapsia palaamaan Suomeen.

Edellisen hallituksen kanta oli, että Suomen viranomaiset eivät auta leireillä olevia naisia pois Syyriasta. Lastenkin osalta kysymys auttamisesta jäi avoimeksi, Helsingin Sanomat kertoo.

Vielä pari viikkoa sitten sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) sanoi, ettei hallitus ole vielä keskustellut asiasta tai aikataulusta, jolla päätös tehdään.

Isis-leirillä olevien kohtalo on ollut vaikea ratkaistava. Pohdinnassa on ollut mukana ainakin lapsen etu ja toisaalta se, että vanhemmat voivat olla radikalisoituneita.

Perustuslain mukaan Suomen kansalaista ei saa kuitenkaan estää saapumasta maahan.

Yle kertoi toukokuussa, että syyrialaisleirillä on 11 suomalaista naista ja 33 lasta.