Ulkoministeri Haavisto: Suomen ulkopolitiikan linja muuttuu Soinin kaudesta – ”Varmasti tulee painotuseroja”

rac

Julkaistu:

Politiikka
Ulkoministeri Pekka Haavisto myöntää pohtineensa tarkkaan puheenjohtajan paikan vastaanottamista viime syksynä.
Ulkoministeri Pekka Haavisto uskoo, että hänen kaudellaan Suomen ajaman ulkopolitiikan linja tulee jonkin verran muuttumaan entisen ulkoministerin Timo Soinin (sin) kaudesta. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin hänen mukaansa painotuseroista.

– Mutta kun kävin Ruotsissa ja tapasin ulkoministeri Margot Wallströmiä niin kyllä hän totesi, että erittäin hyvin on tultu myös ulkoministeri Soinin ja puolustusministeri (Jussi) Niinistön kanssa toimeen. Kyllä Suomen ulkopoliittinen linja on pidempi linja, eikä suoraan riipu hallituksesta. Mutta varmasti tulee painotuseroja, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan nykyisen hallituksen ohjelmassa on korostunut arvopohjaisuus myös ulkopolitiikassa.

– Tuetaan ihmisoikeuksia, naisten ja tyttöjen asemaa, oikeusvaltioperiaatetta. Totta kai se näkyy Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Rauhanvälitystä, rauhanprosesseja tuetaan, Haavisto listaa.

Eurovaaleissa äänivyöryllä Brysseliin valittu vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö arveli aiemmin tänään vihreiden puoluekokouksessa pitämässään puheessa, että Haaviston ulkoministerikausi tulee eroamaan huomattavasti hänen edeltäjänsä Soinin kaudesta.

Niinistön mukaan Haaviston ulkoministeriyden aikana ei myöskään loukata naisten oikeuksia tai ”lietsota konflikteja”, viitaten muun muassa Soinin abortinvastaisiin kommentteihin.

– Voimme varmaan lähettää täältä yhteisen viesti Soinille, että nämä ajatukset, joita meillä on, niillä rakennetaan parempaa maailmaa, Niinistö sanoi.

Lue lisää: Ville Niinistö nälvi Timo Soinia: Haaviston ulkoministerikaudella ei loukata naisten oikeuksia tai lietsota konflikteja

Haaviston mukaan uuden hallituksen ohjelmassa painotetaan entistä enemmän etenkin Afrikka-politiikkaa.

– Tähän pyritään, että saataisiin rakentavaa yhteistyötä sellaisten maiden kanssa, jotka voi vaikuttaa vähän meidänkin elämään.

Oman ulkoministerikautensa tärkeimmäksi tavoitteeksi Haavisto asettaa sen, että Eurooppa vahvistuisi ja siitä tulisi aktiivinen kansainvälinen ja aktiivinen rauhan toimija, joka vaikuttaisi myös maailman vakauteen.

– Euroopassakin on nyt ollut vähän eripuraa ja epäsopua. Oikeusvaltion kehitys ei ole jossain Euroopan maissa ollut yhtä hyvää kuin olisi toivonut. Olisi hienoa, että Eurooppa olisi vahvempi ääni maailmalla ja edistämässä kehitystä.

Vihreiden puheenjohtajan paikan sisäministeri Maria Ohisalolle tänään lauantaina luovuttanut Haavisto saakin nyt omistautua ulkopolitiikan hoitamiselle.

Haavisto siirtyi vihreiden johtoon viime syksynä sen jälkeen, kun puolueen entinen puheenjohtaja Touko Aalto vetäytyi tehtävästä.

Hän myöntää myös epäröineensä puheenjohtajan paikan vastaanottamista viime syksynä.

Eniten mietitytti se, onko vihreiden tilanne vakautettavissa niin nopeassa ajassa, jaksavatko vihreät tehdä vaalityötä ja saadaanko listat täyteen hyviä ehdokkaita.

– Oltiin lokakuun lopussa ja tilanteessa, jossa tulee hyvin äkillinen ja odottamaton puheenjohtajan vaihdos. Kahdet vaalit ovat tulossa ja hyvin monet taustamuuttujat gallupeissa näyttivät, että monella oli mennyt usko vihreisiin tai epäluottamus oli ainakin lisääntynyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt