Hallitusneuvottelut oli keskustalle tuskien taival – ”Tatti nousi useampaan otsaan” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Hallitusneuvottelut oli keskustalle tuskien taival – ”Tatti nousi useampaan otsaan”

Keskusta oli tuskastunut ja epäileväinen Säätytalon pari ensimmäistä viikkoa.

3.6.2019 20:34

Tulevat hallituspuolueet olivat tänään yhtä auvoa, neljän viikon Säätytalon taistelut olivat muisto vain.

Mitä nyt puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) muisteli Oodin tiedotustilaisuudessa lähteneensä Säätytalolta yhtenä iltana niska höyryten.

Ilta taisi olla sama perjantai, kun Sipilä tuli ainoan kerran julkisuuteen hallitusneuvottelujen aikana.

Juha Sipilän niska höyrysi perjantaina 17. toukokuuta, kun keskustajohtaja valitteli hallitusneuvottelujen tuskaisan hidasta etenemistä.

Hallitusneuvottelujen pahin kriisi oli perjantaina toukokuun 17. päivänä.

Sipilä harmitteli, kun kello käy ja Hakulista ei näy, ja maalista ollaan vielä kovin kaukana.

Keskustalaiset kertovat IS:lle, että tuskaa oli tuolloin viljalti keskustajoukoissa, ja usko oli todella koetuksella.

– Ennen Sipilän ulostuloa meillä oli ryhmäkokous. Hallitusneuvotteluja oli käyty puolitoista viikkoa, ja asiat eivät olleet edenneet yhtään. Emme olleet saaneet omia kynnyskysymyksiä yhtään läpi, ja neuvotteluryhmät vain ideoivat, keskustalähde kertoi.

– Rinne kertoi koko ajan julkisuudessa, että kaikki sujuu hyvin. Kyllä siinä tatti nousi useampaan otsaan. Meillä oli kriittisesti hallitusyhteistyöhön suhtautuvia, vaalitappion jälkeen oli muutenkin vaikea lähteä hallitukseen. Emme olleet tuossa vaiheessa täysin sitoutuneita, ja ei meillä ollut täyttä uskoa, että tästä tulee jotain, lähde jatkoi.

Keskustaa sapetti, kun hallituksen muodostaja Antti Rinne vakuutteli päivästä toiseen kaiken sujuvan hyvin Säätytalon hallitusneuvotteluissa. Keskusta ei puoleentoista viikkoon saanut läpi omia kynnyskysymyksiään, ja talouslukujen valmistuminen kesti viime viikon maanantaihin asti.

Keskustalaisten mukaan helppoa ei ollut missään vaiheessa.

Neuvotteluryhmät olivat tehneet omia ideointipapereitaan, kukaan ei ollut käyttänyt punakynää, käytettävissä olevista euroista ei ollut tietoakaan.

Yksin sosiaaliryhmä oli listannut lisätoiveita kolmella miljardilla eurolla.

– Ei siinä nyt ehkä kukaan katkeamispisteessä ollut, mutta tuska oli kova, toinen keskustalainen kuvaili tunnelmia IS:lle.

Asiat alkoivat loksahtaa paikalleen vasta viime viikon maanantaina, kun puheenjohtajien johtoryhmä sai talousryhmän avustuksella vihdoin talousraaminsa selville ja kuntoon.

– En tykännyt tästä Rinteen neuvotteluprosessista. Tässä vaan ensin ideoitiin pitkään ja talouslukujen valmistuminen kesti kauan. Aiemmin on toimittu ihan toisin, kolmas keskustalainen sanoi.

Hallituksen muodostaja Antti Rinne (sd) voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että hallitusneuvotteluissa ei revitty vaan soviteltiin. Riitoja oli, mutta liki neljän viikon prosessin päätteeksi yhteisymmärrykseen päästiin lopulta melko kivuttomasti.

Pahan vaalitappion kärsinyt keskusta saa olla enemmän kuin tyytyväinen neuvottelutulokseen ja hallitusohjelmaan.

Vaalitulos osoitti ovea oppositioon, mutta puolue nousee hallitukseen ja hallitusohjelmassa on vino tukku keskustalle tärkeitä asioita.

Hallituksen salkkujako on keskustalle myös liki lottovoitto. Tuskin koskaan on sama puolue saanut hallitukseen kahta taloussalkkua.

Tulevalla hallituskaudella Suomessa on niin keskustalainen valtiovarainministeri kuin keskustalainen elinkeinoministeri.

Keskustassa on silti edelleen kriittisiä ääniä hallitukseen osallistumisesta.

Keskustan puoluehallitus tekee huomenna esityksen hallitukseen osallistumisesta. Puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä äänestävät asiasta ylihuomenna keskiviikkona, ja kokouksessa valitaan myös keskustan ministerit.

Keskustan puolue-elimet eivät tule asettumaan poikkiteloin hallitustielle.

– Kaikki eivät ole todellakaan tyytyväisiä, mutta keskustan saamat ministerisalkut helpottavat tilannetta, IS:lle kuvailtiin tilannetta.

Tulevalla vaalikaudella keskustalla on valtiovarainministerin ja elinkeinoministerin salkkujen lisäksi puolustusministerin, kulttuuriministerin ja maatalousministerin salkut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?