Kommentti: Rinteen back to the sixties – Eikö tämä ole nähty ennenkin?

Julkaistu:

Rinteen hallitus palaa Suomen poliittisen historian nollapisteeseen, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Antti Rinne on laskeutunut Säätytalolta, kulkenut spåralla Oodiin ja antanut ohjelmansa. Onko syytä kauhistua vai ihastua?

Osa kauhistuu aina, osa ilahtuu aina. Tällä vuosikymmenellä tunteet ovat nousseet uusille kierroksille. Jotkut näkivät kotoisassa Juha Sipilässäkin ilmestymiskirjan pedon. Nyt Antti Rinne on toisille aivan Lucifer.

Kun hädän hetki on suurin, katsotaan historiaa. Ei sieltä mitään opi, mutta kaikkia juttuja löytyy.

101 vuotta tätä

Itsenäisen Suomen historia on 101 vuoden mittainen. Siihen mahtuu monta nollapistettä, josta on lähdetty eteenpäin: sisällissota, talvisota, jatkosota, Lapin sota, leijonien MM-kulta vuonna 1995.

Rauhanomaisempiin nollapisteisiin kuuluu vuosi 1966 ja suorastaan raivorauhanomaisen Rafael Paasion hallitus. Paasiota oli tapana verrata rauhoittavia ottaneeseen etanaan.

Hallitusta sanottiin kansanrintamahallitukseksi, koska Paasion demarien lisäksi mukana olivat keskusta ja SKDL. SKDL oli ollut edellisen kerran hallituksessa vuonna 1948 ja vaaran vuosien katsottiin päättyneen tuolloin, kun se lähti sieltä. Vuonna 1966 lisäksi mukana oli nykyään unohdettu demarien sirpalepuolue TPSL.

Vuoden 1966 kansanrintama oli ihan erilainen kuin 1940-luvun kansanrintama, jonka monet pelkäsivät tuovan Suomeen vallankumouksen ja neuvostovallan. Se oli 1960-luvun lapsi, johon vasemmistotuuletkin tulivat jo enemmän lännestä kuin idästä. Se edusti suomalaista versiota 1960-luvun radikalismista ja toteutti monia uudistuksia, jotka ovat nyt itsestäänselvyyksiä.


Nollapiste

Miksi se on nollapiste?

Ensinnäkin: Vuonna 1966 Sdp voitti taistelun vasemmiston valtiudesta pysyvästi. Sodan jälkeen se oli kamppaillut isomman vasemmistopuolueen asemasta SKDL:n kanssa. Paasion hallituksen uudistukset ja yleinen talouskehitys vaikuttivat siihen, että äärivasemmiston suosio alkoi pienetä. Kun suomalainen Kanarialla lomaileva duunari vertasi itseään venäläiseen toveriin, neuvostosysteemi ei enää kovin houkuttelevalta vaikuttanut. Siinä ei enää Marxin teorioiden toistelu auttanut.

Toiseksi: Vuonna 1968 Paasion hallitus vaihtui samanlaiseen Mauno Koiviston johtamaan kansanrintamahallitukseen. Siitä alkoi Koiviston presidenttitie.

Kolmanneksi: Lopulta Paasion ja Koiviston hallitukset eivät paljoa kiitosta saaneet. Kansan syvät rivit kauhistuivat radikalismin henkeä. Vuoden 1970 vaaleissa voittajia olivat kokoomus ja SMP.

Kokoomus, jolla ei ollut ulkopoliittisista syistä asiaa hallitukseen, alkoi nousta isojen puolueiden sarjaan, missä se onkin pysynyt 50 vuotta. Ilman Veikko Vennamon SMP:ta ei olisi ainakaan nykyisen muotoisia perussuomalaisia, vaikka varmaan joku muu kansallisoikeistolainen protestipuolue kyllä, kun ne ovat Euroopassa muotoa. Nyt aloittavan opposition pohja luotiin jo vuonna 1966.

Vuoden 1970 vaalien jälkeen nähtiin kansanrintamahallituksia, mutta ne eivät enää olleet samanlaisia uudistajia kuin Paasion versio.

Seuraavan neljän vuoden aikana otetaan uudestaan vuosien 1966-1970-matsi. Silloin lopputulos oli yllätys. Kuinkahan nyt käy?

Antti Rinteestä: Hän oli neljävuotias Paasion hallituksen noustessa valtaan. Tuskin hän sitä paljoa ajatteli silloin.

Onko taas nollapisteen aika?

Juttua korjattu kello 14:34: Paasion hallitus vaihtui samanlaiseen Mauno Koiviston johtamaan kansanrintamahallitukseen vuonna 1968.