Antti Rinteen (sd) tuleva hallitus aikoo nostaa pakolaiskiintiötä sadalla, jolloin kiintiöpakolaisia tulisi Suomeen jatkossa 850 henkilöä vuodessa, kertovat Helsingin Sanomat ja Iltalehti.
Kiintiöpakolaisten määrä aiotaan linkittää turvapaikanhakijoiden määrään, jolloin maksimikatoksi tulisi 1 050 henkilöä.
Kiinnostava juonne on se, että IL:n mukaan kiintiöpakolaisiksi aiotaan jatkossa valita sellaisia henkilöitä, jotka ”todennäköisimmin sopeutuisivat suomalaiseen yhteiskuntaan”.
Juha Sipilän hallituksen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) pitää ajatusta ”skitsofreenisenä”, sillä siinä laitetaan kaikkein hädänalaisimmat vastakkain kaikkein sopeutuvaisimpien kanssa.
– Suomi on pakolaiskiintiöllä pyrkinyt vuosikymmeniä auttamaan nimenomaan niitä hauraimpia, eli naisia ja lapsia vaikeimmista olosuhteista, esimerkiksi pakolaisleireiltä.
– Tarkoittaakohan joku nyt sitä, että pelastettaisiin mieluummin kristittyjä kuin muiden uskontojen edustajia? Tällainen uskontovalinta ei edusta Suomen humanitäärisen avun linjaa millään tavalla.
Muutoin Mykkänen pitää pakolaiskiintiön maltillista nostamista perusteltuna ratkaisuna.
– Tärkeintä on, että jatketaan turvapaikkojen rajaamista vain henkilökohtaisesti vainotuille. Parhaiten sopeutuvien suosimiseen järkevä keino olisi sujuvoittaa työperäistä maahanmuuttoa.
”Useita järkeviä askeleita”
Hallitusohjelman sisällöstä kerrotaan ensi viikolla Helsingin keskustassa sijaitsevassa Oodi-kirjastossa.
Iltalehti sai kuitenkin jo haltuunsa ohjelman luonnoksen, mikä antaa osviittaa muun muassa tulevan hallituksen ilmasto- ja talouspolitiikasta.
Kokoomuksen Mykkänen kehuu luonnoksen ilmastolinjauksia, etenkin alennusta teollisuuden sähköveroon.
– Siellä oli useita järkeviä askeleita, joilla kaupunkien lämmitystä päästään sähköistymisen kautta muuttamaan vähäpäästöisemmäksi.
– Mutta se, mikä jäi yllättävän vajaaksi, on turpeen erityiskohtelun poistaminen. Olisin odottanut, että vihreät ja vasemmisto olisivat ajaneet turpeen veroedun pois.
”Palataanko veronmaksajan kukkarolle?”
Talouslinjaukset sen sijaan saavat 39-vuotiaalta kokoomuspoliitikolta ryöpytystä.
Mykkänen kritisoi etenkin sitä, että Rinteen hallitus näyttäisi laittavan julkisten talouden tasapainon liiaksi sen varaan, että 75 prosentin työllisyysaste saavutetaan.
Se tarkoittaisi runsasta 60 000 työpaikkaa lisää.
– Niillä toimin, mitä nyt on ollut esillä, tavoitetta ei saavuteta, sanoo Mykkänen.
– Päähuoleni on se, että neljän vuoden aikana tehdyt talouden tasapainotukset palautuvat nyt nollapisteeseen. Puoliväliriihessä ollaan todennäköisesti jännän äärellä, että palataanko veronmaksajan kukkarolle vai kaadetaanko se lastemme niskaan velkaantumalla lisää.
Lisäys klo 22:00: Tarkennettu Mykkäsen sitaattia työperäisestä maahanmuutosta.