Säätytalolla otettiin yhteen metsähakkuista – kulisseista tyly arvio: ”Vihervasemmisto hävisi väännön totaalisesti”

Julkaistu:

Uuden hallituksen ilmasto-ohjelmaa kuvaillaan historiallisen kunnianhimoiseksi. Hakkuurajoista ei mainita luonnoksessa silti mitään.
Iltalehden haltuunsa saaman hallitusohjelmaluonnoksen mukaan uusi hallitus aikoo laatia ilmasto-ohjelman, jonka tavoitteisiin kuuluu kasvattaa ”Suomen nettonieluja”.

Metsähallitukselle asetetaan nielutavoite, ja Metsähallituksen vuotuisessa tuloutusvaatimuksessa aiotaan ottaa vahvemmin huomioon vaikutukset hiilinieluun ja luonnon monimuotoisuuteen teollisuuden puuntarpeen rinnalla.

Panostuksia hiilinielujen tutkimukseen, hiilensidonnan mittaukseen ja laskentamallien kehittämiseen jatketaan.

Lisäksi kehitetään ohjauskeinoja ja kannustimia metsien ja maaperän hiilinielujen ja -varastojen vahvistamiseksi.


Etukäteen oli tiedossa, että keskustalle ja vihreille tulee Säätytalon hallitusneuvotteluissa hankausta metsähakkuista.

Yksi keskustan kynnyskysymyksistä hallituksen lähtemiselle oli, että puunkäytön ”maltillinen lisääminen” turvataan.

Keskusta linjasi, että puunkorjuuta voidaan nostaa 72 miljoonasta 80 miljoonaan kuutioon vuodessa.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ilmoitti eduskuntavaalien alla, että 80 miljoonaa kuutiota on aivan liikaa, ja arvioi kestävämmäksi hakkuutasoksi 65–70 miljoonaa kuutiota.

Kumpi puolue sai tahtonsa läpi Säätytalolla?

Neuvottelulähteistä väitetään, että ”vihervasemmisto hävisi metsäväännön totaalisesti” ja että uusille tehtaille ja ”kaikille hankkeille” turvataan puunsaanti.

IS:lle kerrotaan, että hakkuumenetelmiäkin kehitetään keskustan haluamalla tavalla jatkuvaa kasvatusta suosivaan ja riistan elinympäristöjä parantavaan suuntaan.

Ilmasto-ohjelman tavoitteissa huomio kiinnittyy ympäripyöreisiin sanamuotoihin: numeeristen rajojen sijasta ”panostuksia jatketaan ja ohjauskeinoja kehitetään”.

Toisaalta hallitusohjelmaluonnoksessa ei anneta avointa valtakirjaa hakkuiden lisäämiseen. Yksittäisiä hankkeita, kuten Metsä Groupin miljardi-investointeja, ei mainita.

Uuden hallituksen ilmasto- ja ympäristöpoliittista ohjelmaa kuvaillaan historiallisen kunnianhimoiseksi: hiilineutraalius aiotaan saavuttaa vuoteen 2035 mennessä, ja sitä varten ilmastolakiin viedään päästövähennysten ohella nielut.

Säätytalolla käytyyn hakkuudebattiin vaikutti myös tieto siitä, että Luonnonvarakeskus tarkentaa tapaansa laskea päätehakkuukypsien metsien määrää hiilinielulaskennassa.

EU-jäsenmaiden tekemät laskennat metsien hiilinielujen vertailutasosta ovat EU-komissiossa tarkastettavana. Suomen on toimitettava mahdolliset tarkennukset sisältävä raportti komissiolle vuoden loppuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt