IS:n hallituslähteet: Jalkapannoista ja kiintiöpakolaisista käytiin kulisseissa kovaa vääntöä – näin kompromissi väännettiin riidan päätteeksi

Maahanmuuttoa linjanneessa työryhmässä tunteet kävivät välillä kuuminakin.

Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd) on toistuvasti kuvannut julkisuudessa, että hallitusohjelman rustaaminen on edennyt käsikirjoituksen mukaan eikä mistään ole riidelty. Hallituslähteistä kuuluu myös toisenlaista viestiä.

IS:n tietojen mukaan hienosäätöä on edelleen jäljellä, ja kulissien takana vääntö on ollut paikoin kovaakin. Hallituslähteistä huomautetaan esimerkiksi, ettei Rinne saanut hallitusohjelmaansa valmiiksi viime perjantaihin mennessä aiemman aikataulun mukaisesti. Nyt talouden realiteetit ovat hallituslähteiden mukaan kirkastuneet kaikille, mutta neuvottelut jatkuvat viimeiseen asti.

Rinne sanoi tänään hallitusohjelman olevan talouslukujen tarkistamista ja ministereihin liittyviä kysymyksiä lukuun ottamatta valmis. Puheenjohtajat kokoontuvat Säätytalolla sunnuntaina ja silloin on tarkoitus myös varmistaa, että ”kaikki ovat ymmärtäneet asiat samalla tavalla”.

Yksi kovaa kiistelyä käynyt ryhmä hallitusneuvotteluissa on ollut Suomen tulevaa turvapaikkapolitiikka linjannut Turvallinen oikeusvaltio Suomi -työryhmä. IS:lle vahvistetaan hallituslähteistä Helsingin Sanomissa ja Iltalehdessä olleet tiedot tulevan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan liittyvistä linjauksista.

Hallitus haluaa nostaa kiintiöpakolaisten määrää sadalla henkilöllä 850:een, mutta samalla kiintiöpakolaisten määrä linkitetään turvapaikanhakijoiden määrään. Ylärajaksi on asetettu 1 050 henkilöä vuodessa. Hallituslähteistä kerrotaan IS:lle, että yläraja päädyttiin asettamaan kiintiöpakolaisista käydyn riidan jälkeen eräänlaisena kompromissina.

Kiintiöpakolaisista syntynyt kiista kytkeytyy siihen, että ennen vaaleja vihreät kannattivat kiintiöpakolaisten määrän nostamista 3 000:een ja vasemmistoliitto sekä rkp 2 500:een. Keskusta ja Sdp esittivät neuvotteluissa, että kiintiöpakolaisten määrää lisätään, mutta se linkitetään turvapaikanhakijoiden määrään.

Vihreät, vasemmistoliitto ja rkp eivät aluksi halunneet hyväksyä esitystä. Asiasta käytiin kädenvääntöä, jonka seurauksena kiintiöpakolaisten määrää nostetaan sadalla, se linkittyy turvapaikanhakijoiden määrään ja ylärajaksi asetetaan 1 050 henkilöä. Kirjaus tarkoittaa käytännössä sitä, että kiintiöpakolaisten määrää ei voida tulevalla hallituskaudella siitä nostaa.

Ylärajan asettaminen neuvottelujen seurauksena on herättänyt ihmetystä. Hallituslähteiden mukaan ryhmässä olisi ollut valmiuksia nostaa kiintiöpakolaisten määrää korkeammaksikin siinä tapauksessa, että Suomeen tulevat henkilöt sopeutuisivat tänne hyvin.

Nyt hallitusohjelmaan on nyt kirjattu poliittisen tahtotilan ilmauksena, että kiintiöpakolaisten valintaa tehdään sopeutumisen perusteella. Asiaa ei ole linjattu sen tarkemmin, eikä hallitusohjelmaan ole IS:n tietojen mukaan kirjattu esimerkiksi mitään asiaan liittyvistä käytännönjärjestelyistä.

Toinen kovan väännön kohde oli niin sanottu jalkapantahanke. Rinteen hallitus haluaa mahdollistaa jalkapantojen käytön kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Ulkomaalaislaissa on nykyisellään säädetty perusteista, joilla ulkomaalainen voidaan ottaa säilöön tai hänelle voidaan määrätä asumisvelvoite. Sijainnin näyttävällä jalkapannalla kielteisen päätöksen saaneisiin voitaisiin kohdistaa teknistä valvontaa. Hallitusläheteistä jalkapantaa kuvataan yhteiskuntaturvallisuuden kannalta kaikkien eduksi.

Jalkapantakysymys aiheutti hallituspuolueissa saman jakolinjan kuin kiintiöpakolaiskysymys. Asiasta ensimmäisenä uutisoinut Helsingin Sanomat kertoi, että vihreät, vasemmistoliitto ja Rkp näkivät jalkapannan ainoana mahdollisen hyvänä puolena sen, että se vähentää säilöönoton tarvetta ja on inhimillisempi vaihtoehto.

Ryhmän kirjauksista useampiin näyttäisi liittyvän poliittisen tahtotilan ilmaisua tai sitten asioita siirretään muualle valmisteluun. Julkisuuteen tulleisiin maahanmuuttolinjauksiin kuuluu myös laittoman maahanmuuton torjuntaohjelma. Hallituslähteistä kerrotaan IS:lle, että sen yksityiskohdat ovat avoimina. Ohjelma laaditaan yhdessä sisäministeriön kanssa ja se tulee sisältämään lakihankkeita, jotka liittyvät joko laittomaan Suomeen pyrkimiseen tai täällä oleskeluun. Työssä poliisin ja maahanmuuttoviraston näkemyksillä tulee olemaan keskeinen rooli.

Osa asioista loksahti myös helposti kohdilleen. Vaalien alla monet puolueet liputtivat poliisien määrän lisäämisen puolesta. IS:lle vahvistetaan hallituslähteistä, että poliisien määrää ollaa nostamassa julkisuudessa olleiden tietojen mukaisesti 300:lla. Raha ja poliisien saatavuus rajoittivat määrän kasvattamista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?