Kommentti: Halla-ahon antikliimaksi – nyt vasta Jussista otetaan oikeasti mittaa

rac

Julkaistu:

Perussuomalaisten eurojytky jäi tulematta ja nyt puoluetta odottaa kova ja uuvuttava taival, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Menestyksen jälkeen seuraa usein pettymys. Ihminen mitataan sillä, miten siitä selviää. Nyt otetaan mittaa Jussi Halla-ahosta.

Reilu kuukausi sitten Halla-aho onnistui pitämään puolueen kannatuksen Timo Soinin parhaiden päivien luvuissa, mikä oli vielä viime vuoden huonoihin kannatusmittauksiin verrattuna hänen oma jytkynsä.

Eurovaaleissa tulos ei ollut huono, mutta lisäpaikkoja ei perussuomalaisille tullut, vaikka odotuksissa ei ollut kattoa rajana. Toivottiin jonkinlaista eduskuntavaalien toista kierrosta, vaikka sellaisia ei järjestetä.

Ja nimenomaan perussuomalaiset tarvitsevat voittoa voiton perään. Se on populistin kirous, eteenpäin pitäisi aina vain mennä. Nyt eteenpäin menivät perussuomalaisten hirvitys vihreät.

Perussuomalaisten vaalivalvojaisista tuli antikliimaksi reilun kuukauden takaiseen kliimaksiin perään.

Vaarat toteutuivat

Halla-aho innostui Euroopan oikeistopopulistien yhteisistä kaavailuista niin, että vei puolueensa Venäjä-mielisten puolueiden kylkeen vaaroista välittämättä. Ne toteutuivat. Suomessa oikein laita on perinteisesti Venäjä-kammoinen, ja tämä pisti monet varmasti ihmettelemään.

Sitten tulivat Itävallan skandaali ja perussuomalaisten euroehdokas Olli Kotron oudot Schengen- ja viisumikommentit venäläiselle medialle.

Perussuomalaiset panosti eurovaaleihin mm. tv-mainoksilla. Toki Timo Soinikin piti eurovaaleja tärkeänä ja pohjusti vuoden 2011 jytkyä omalla europaikallaan vuonna 2009. Mutta Halla-aholle euromenestys tuntui tavoitteelta sinänsä.

Se on hiukan outoa, sillä jos unelmoitu uusi populistien euroryhmä syntyy, Suomen perussuomalaisten vaikutusvalta siinä on mitätön. Ihan euroedustajien määrästä johtuen. Jokainen euroryhmän edesottamus kyllä menee myös Suomen perussuomalaisten piikkiin. Kannattaako?

Neljä pitkää vuotta

Vaalisuman jälkeen seuraavaksi ovat vuorossa vasta kunnallisvaalit vuonna 2021. Ne eivät ole koskaan perussuomalaisten äänestäjiä valtavasti villinneet.

Seuraava mahdollisuus ottaa vaalivoitto on vasta eduskuntavaaleissa vuonna 2023. Se on pitkä odotus pitää joukkojen intoa yllä. Monen perussuomalaisten äänestäjän toinen vaihtoehto on nukkuvien puolue. Maailmakin muuttuu sellaista vauhtia, että neljän vuoden päästä voi olla ihan eri puheenaiheet vaaleissa.

Halla-aholla on edessä pitkä ja raskas taival. Siinä se mies mitataan.

Kohtalotoveri toisella laidalla

Hassua kyllä, Halla-aholla on kohtalotoveri, poliittinen lupaus, jonka pitää todistaa itsensä uudestaan.

Li Andersson sai vasemmistoliitolle vaalivoiton eduskuntavaaleissa, mutta eurovaaleissa puolue kärsi kirpaisevan vaalitappion, vaikka pitikin yhden paikkansa. Anderssonkin loisti huhtikuussa, loisto hiipui toukokuussa.

Hallitusvastuun kantaminen harvoin lisää suosiota. Pitkiä vuosia edessä. Siinä se nainen mitataan.

Politiikan haasteet voivat olla yllättävän samankaltaisia aatteesta riippumatta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt