EU:lla on edessään monta isoa haastetta. Niihin lukeutuvat ilmastonmuutos, maahanmuutto ja unionia hajottavat voimat.
IS selvitti, kuinka puolueet näihin haasteisiin vastaisivat esittämällä jokaiselle samat kolme kysymystä.
Eurovaalit käydään sunnuntaina.
1 Mitä EU:n pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi?
Ilmastokannoissa perussuomalaiset ja siniset erottuvat selvästi muista puolueista.
Kun muut puhuvat EU:n omista päästötavoitteista ja toivovat Suomelta johtajuutta Euroopassa, perussuomalaiset ja siniset haluaisivat vähentää muiden kuin eurooppalaisten päästöjä. Keinona olisivat tullit.
– Oleellista on myös saada neuvoteltua Kiina, Intia ja Venäjä mukaan globaaleihin päästötavoitteisiin. EU:n pitää ottaa käyttöön hiilitullit, jotta kiinalaisten halpatuotteiden markkinat kutistuisivat ja kotimaisten ympäristöystävällisten tuotteiden myynti kasvaisi, siniset vaativat.
– Samalla tavalla tullipolitiikalla voidaan suojella kestävää eurooppalaista tuotantoa epäreilulta tuotannolta, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo.
Keskusta vaikuttaisi muun maailman päästöihin tullien sijaan esimerkin voimalla.
– EU voi myös vaikuttaa sen ulkopuolisiin maihin sopimusten ja sääntöjen ohella osoittamalla, että EU:ssa talous voi kasvaa, vaikka päästöt vähenevät, keskustassa uskotaan.
Kokoomus, Sdp ja vihreät vaativat EU:lta entistä kunnianhimoisempia tavoitteita.
Suomen tulee myös esittää kestävän kehityksen budjetoinnin lisäämistä EU:n monivuotiseen budjettiin, kokoomus ehdottaa.
Vihreiden puheenjohtajan Pekka Haaviston mukaan EU:n on tehtävä sitova hiilibudjetti eli asetettava määräaika, johon mennessä koko unionin on oltava hiilineutraali.
– Fossiilisista polttoaineista on luovuttava 2030-luvulla. Kaikki fossiilienergian tuet on ajettava alas ja siirrettävä varat tukemaan siirtymää puhtaaseen, vähäpäästöiseen energiaan, Haavisto vaatii.
Päästökauppaa pitää Haaviston mukaan korjata niin, että päästöjen hinta nousee ja niille tulee lattiahinta. Vihreiden lisäksi päästökauppaa kehittäisivät myös keskusta, Sdp ja Rkp.
Vihreät ja Vasemmistoliitto korostavat, että ilmastotoimilla pitää luoda työpaikkoja. Molemmat ehdottavat molemmat junayhteyksien parantamista vaihtoehdoksi lentoliikenteelle.
– Liikkumisesta pitää tehdä eurooppalaisille helpompaa ja päästötöntä. Ilmastohyvinvoivassa Euroopassa Helsingistä pääsee yöjunalla Berliiniin ja Oulusta aamuksi Tukholmaan, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.
Vasemmistoliiton tavoite on muuttaa maatalouden ilmastopäästöt lopulta hiilinieluiksi, sillä pelloilla on suuri potentiaali sitoa hiiltä. Hiilinielut kuuluvat myös keskustan ja kristillisten keinovalikoimaan.
Siniset taas ainoana puolueena rakentaisi lisää ydinvoimaa ja helpottaisi puhtaan teknologian kehitystä purkamalla sääntelyä.
2 Miten maahanmuuttokysymys pitäisi ratkaista?
Turvapaikkaprosessin uudistaminen saa puolueilta laajaa kannatusta. Turvapaikkaa haettaisiin EU:n ulkorajalle saavuttaessa, jonka jälkeen jäsenmaat ottaisivat saapujia vastaan kiintiöpakolaisina.
Ajatuksena on kohdistaa apu hädänalaisimmille. Samalla saataisiin sovittua taakanjaosta EU-maiden kesken.
EU-maiden yhteistyöstä ja taakanjaosta puhuvat kaikki perussuomalaisia ja sinisiä lukuun ottamatta.
– Samalla on varmistettava, että turvapaikkaprosessia ei vesitetä jäsenmaiden välisellä kilpailulla kohden pohjaa, jossa turvapaikkalainsäädäntöä ja prosessin toimivuutta heikennetään suhteessa muihin jäsenmaihin, Vasemmistoliiton Andersson sanoo.
Sdp:n mukaan tärkeintä pakolaispolitiikkaa on silti pakolaisuuden juurisyihin vaikuttaminen lähtömaissa.
– Samalla on pyrittävä estämään järjestelmän käyttämistä muun kuin todelliseen suojelun tarpeeseen perustuvan maahanmuuton kanavana, sanoo Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm, joka on itsekin ehdolla eurovaaleissa.
Kristillisten Sari Essayah pitäisi maahanmuuttopolitiikan pääosin kansallisissa käsissä, mutta kehittäisi yhteistyötä rajavalvonnan tehostamisessa ja laittomasti alueella oleskelevien palauttamisessa.
EU:n ulkorajojen valvonnan mainitsevat kaikki Sdp:tä, vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuun ottamatta.
– Vahva ulkoraja merkitsee myös, että mahdollisuuksia päästä laillisesti EU-alueelle on parannettava. Vastustamme EU:n ulkopuolella olevia pakolaisleirejä, Rkp:n Henriksson lisää.
Siniset taas haluaisi pitkällä aikavälillä myöntää turvapaikat lähelle lähtömaita. Puolue ehdottaa turvapaikanhakijoille myös EU:n laajuista rekisteriä, jolla tunnistettaisiin esimerkiksi rikoksia tehneet.
Maahanmuuttokysymyksissä profiloitunut perussuomalaiset vaatii ennen kaikkea tiukkaa käännytyspolitiikkaa Välimerelle. Halla-ahon mukaan Euroopan pitäisi myös tukea riittävästi konfliktialueiden lähellä olevia leirejä, jotta kurjat olot eivät ajaisi ihmisiä pyrkimään kohti Eurooppaa.
3 Miten estetään EU:n hajoaminen?
Neljän suurimman puolueen ja kristillisten vastaukset ovat hyvin samansuuntaisia.
– EU:n ei pidä sortua pikkunäpräilyyn, vaan keskittyä isoihin asioihin, keskusta tiivistää.
Isoja asioita ovat keskustan mielestä esimerkiksi maahanmuuton hallinta, työpaikkojen luominen ja ilmastonmuutoksen hillintä.
Myös perussuomalaisten Halla-aho toteaa, että EU:n hyväksyttävyys ja suosio kasvavat kansalaisten joukossa, kun EU keskittyy toimiin, jotka tuottavat lisäarvoa EU:n kansalaisille.
Ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikka kuuluvat myös Halla-ahon listalle, tosin sellaisina jotka edistävät eurooppalaista työtä eivätkä näy kielteisesti ihmisten arjessa.
Sdp mainitsee myös työelämän murrokseen vastaamisen ja koulutuksen kehittämisen, kokoomus turvallisuuden ja puolustuksen sekä vapaan ja sääntöperusteisen maailmankaupan puolustamisen.
– Esimerkiksi ilmastokriisin ja muuttoliikkeen hallinnan ratkaisu maksaa, mutta jos emme toimi nyt, ne tulevat maksamaan meille ja meidän lapsillemme moninkertaisesti — niin rahallisesti kuin inhimillisesti, kokoomus tähdentää.
Jotta EU voisi puhua muulle maailmalle yhdellä äänellä, pitäisi kokoomuksen mielestä lisätä määräenemmistöpäätösten käyttöä. Puolue kytkisi oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen EU-rahoituksen ehdoksi, sillä yhteinen ääni edellyttää yhteisten arvojen noudattamista.
Vihreät, vasemmistoliitto ja Rkp peräänkuuluttavat kokoavaa visiota ja poliittista johtajuutta.
Brexit-prosessi on osoittanut, kuinka syvä EU-maiden välinen integraatio on, Rkp:n Henriksson huomauttaa.
– Kaikki EU-maat ovat yksin pieniä. Yhdessä olemme suuria sekä taloudellisesti että poliittisesti ja voimme vaikuttaa maailmanlaajuisesti, jos toimimme yhteistyössä, Henriksson sanoo.
Siniset taas vaihtaisi kehityksen suuntaa ja vähentäisi EU-maiden integraatiota. Puolueen mukaan päätöksentekoa on tuotava takaisin kansallisvaltioiden tasolle, ja EU:ssa on keskityttävä lähinnä turvallisuuteen ja kaupan esteiden purkuun.
Omaa ehdokasta voi etsiä IS:n verkkosivuilta löytyvästä vaalikoneesta.