Hän palaa aina. Häneltä ei pelastu kukaan. Pidättekö muuten amerikkalaisista kauhuelokuvista?
Niissä örkki, sarjamurhaaja, alien tai mikä lienee ei kuole millään. Sankarit, murjovat, keittävät ja räjäyttävät, mutta aina se hyökkää kaapista uudestaan Ja nyt Suomessakin on sellainen. Nimi on Sipilä, Juha Sipilä.
Ei ole nähty niin maailman murjomaa puoluejohtajaa kuin Juha Sipilä kuukausi sitten. Keskustan historian suurinta vaalitappiota ei estänyt mikään. Ei edes hallituksen kaato viime hetkellä auttanut. Kansa tyrmäsi kaikki saavutukset, jotka Sipilä luuli neljässä vuodessa tehneensä. Ei kelvannut kiky, ei aktiivimalli, ei taksilaki. Eikä maakunnat. Talouden käyrät näyttivät ylös, äänestäjien peukalot alas.
Vähemmästäkin menee mieli matalaksi. Sipilä ilmoitti jättävänsä keskustan puheenjohtajuuden heti kun se on mahdollista. Koska se on mahdollista vasta syyskuussa, Sipilän tehtäväksi tuli johdattaa keskustan neuvottelijat säätytalolle voittoisaa Antti Rinnettä kumartamaan.
Ja katso ja hämmästy. Tapahtui toukokuun ihme. Rinne ja hallitukseen pyrkivät puolueet hyväksyivät maakunnat. Hei, onko Juha vähän neuvottelija?
Tavallinen keskustan äänestäjä ei tajua maakunnista mitään, mutta kaaderit näkevät valon. Se loistaa vaikutusvaltaa.
Moka, moka, moka
Sipilän hallituksessa Sipilän maakuntataktiikka ajoi Sipilän hallituksen karille. Kokoomuksen ja keskustan pakkokoplaus maakunnista ja soten valinnanvapaudesta söi hallitusta sisältä kuin happo. Heti kun Sipilä ilmoitti hallituksensa lopusta, kokoomus ilmoitti, että maakunnat eivät kiinnosta pätkääkään.
Heti vaalien jälkeen vahvimpana vaihtoehtona oli kokoomuksen ja Sdp:n varaan rakennettava hallitusta. Siinä kokoomus olisi voinut kehittää valinnanvapauttaan, eri nimellä. Nyt kokoomus ei saa mitään, keskusta saa maakunnat.
Maakuntien todellinen kätilö on kuitenkin Rinne. Hän piti vahvimman korttinsa hihassa. Heti kun hallitusneuvottelut takkuilivat hän löi sen pöytään.
Kabinettikeisari Rinne taisi pitää ennen ja jälkeen sekä kokoomusta että keskustaa kuumana. Kokoomus luotti siihen, että keskusta pitää sanansa eikä lähde hallitukseen. Siksi se yritti lyödä Rinteelle luun kurkkuun kättelyssä, eikä tinkinyt mistään. Mutta Rinteellä oli toinen vaihtoehto valmiina. Rinne ei ehkä ole kaksinen julkisuuspoliitikko, mutta kyllä hänkin jotain maailmasta tietää.
Sipilä on sfinksi, Sipilä on alien
Mutta Sipilään. Ihmisenä ja arvoituksena. Hän on sfinksi.
Joskus sulava suustaan, joskus kömpelö. Välillä mukava kuin muikku, välillä äreä kuin uniltaan potkaistu karhu. Joskus mitä myötätuntoisin, joskus tönkön tyly. Suomalainen sfinksi. Sipilä on suomalainen sfinksi ja suomalainen alien. On siitä miehestä moneksi.
Juha Sipilä tuli keskustan johtoon ulkopuolisena, ensimmäisen kauden kansanedustajana, joka oli joskus teininä käynyt nuorisojärjestön tilaisuuksissa. Aikuisuus kului insiröinnissä ja bisneksessä. Moni Sipilän liiketuttu ällistyi, kun hänestä kuoriutui keskustalainen.
Yllättävän karisman löytänyt Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi ja pelastajaksi vuoden 2011 vaalinöyryytyksen jälkeen. Hänen ja puolueen linjan yhteensopivuus jäi kokeilematta. Moni järkyttyi, kun tuore pääministeri ilmestyi kuvaruutuun saarnaamaan puhdasta markkinaliberalismia. Ei ollutkaan Alkio vaan Thatcher.
Sipilä ei voinut hyväksyä, että kaikki ei toteutunutkaan tuosta vain pääministerin mahtikäskyllä. Firmoissa totellaan pomoa, eduskunnassa ei. Tähän on monia syitä, joista osa on ihan hyviäkin.
Sipilän varjona kulki Anne Berner, jonka Sipilä voitti huutokaupassa kokoomuksen kanssa ennen vuoden 2015 vaalia. Bernerin ajattelu oli lähempänä Libera-toveri Elina Lepomäkeä kuin keskustan konkareita. Ja hän ohitti ikänsä puolueen hyväksi raataneet ministerijonossa. Ja Sipilä suojeli Berneriä tämän jokaisen mokan jälkeen. Ja Berner keksi taksilain. Ei hyvä Sipilälle.
Kun kaikkien aikojen katastrofi toteutuu, Berner löysi Ruotsista hyvät hommat. Moni keskustalainen toivoi, että Sipilä löytäisi itsensä paljon kauempaa kuin pippuri kasvaa.
Alien säätytalolla
Mutta katsokaa amerikkalaisia kauhuleffoja. Kunnon alien ei kuole koskaan. Nyt se repäisi itsensä pettyneen pääministerin kuoresta säätytalolla. Rinne saattoi olla maakuntien kätilö, mutta Sipilä on niiden isä. Jollain hämärällä tavalla hänen suurin munauksensa muuttuikin siunaukseksi.
Tähän voidaan tietysti sanoa, että nyt maakunnat ovat saamassa paljon vähemmän tehtäviä kuin aiemmassa mallissa ja että vähemmän tehtäviä, vähemmän vaikutusvaltaa: pelkkää kosmetiikkaa. Tähän taas voidaan sanoa, että maailmassa on aika tappiin asti ja hana nyt auki. Sen mikä keskustalta tässä hallituksessa jää saamatta, se voi ottaa joskus myöhemmin suotuisemmissa oloissa.
Joskus joku kirjoittaa keskustan 2000-luvun historiaa. Sääliksi käy. Miten selittää Sipilän mysteeri?