PS-Nuoret selittää kohutviittinsä syntyneen huonosta ideasta ja kommunikaatiokatkoksesta - Politiikka - Ilta-Sanomat

PS-Nuoret selittää kohutviittinsä syntyneen huonosta ideasta ja kommunikaatiokatkoksesta

Perussuomalaisten nuorisojärjestö pahoittelee kohutwiittiä.

23.5.2019 10:32

Perussuomalaiset nuoret myöntävät, että yhdistyksen Twitter-tilillä julkaistu kuva saateteksteineen oli harkitsematon ja hyvien tapojen vastainen. Kohutun tviitin tekstinä oli "äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä". Kuvassa oli tummaihoinen perhe.

Järjestö pitää kuvan julkaisemista kömmähdyksenä, joka johtui huonosta ideasta ja yhdistyksen hallituksen sisäisestä kommunikaatiokatkoksesta.

– Myöhemmin ymmärsin, että nyt meni metsään, mutta vahinko oli ehtinyt jo tapahtua, kertoo järjestön varapuheenjohtaja Toni Jalonen tiedotteessa.

Tapaus johti siihen, että järjestön 115 000 euron valtionavustus kyseenalaistettiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi, onko järjestön ulostulo ristiriidassa nuorisolain kanssa. Arviointi kestää noin kuukauden, kertoi OKM:n erikoissuunnittelija Mikko Cortes Tellez STT:lle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?