Keskustan Kaikkonen: Haluamme varmistaa, että viime kaudella aikaan saatu hyvä kehitys jatkuu

Julkaistu:

”Me haluamme varmistaa, että se hyvä talous- ja työllisyyskehitys mikä saatiin viime kaudella aikaiseksi jatkuu.”
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen perustelee keskustan lähtöä hallitusneuvotteluihin rökälemäisen vaalitappion jälkeen sillä, ettei vaalivoittajien kesken ollut hallitusta syntyäkseen.

– Emme tosiaan olleen ryntäämässä tai intoilemassa hallitukseen. Kuten tässä on kuultu ja käynyt selväksi, niin vaalivoittajien kesken hallitusta ei ollut syntyäkseen.

Kaikkosen mukaan keskustan päätökseen vaikutti Rinteen tiistainen vetoomus.

– Rinne julkisestikin vetosi meihin, että voisimmeko vielä harkita asiaa. Teimme asiasta kyselyn keskustan aktiiveille ja sen palaute oli se, että keskusta tähän tarvittaessa valmis on.

Suurimmat neuvottelukysymykset keskustan ja Sdp:n välillä selvinnevät Kaikkosen mukaan lähipäivinä.

– Me haluamme varmistaa, että se hyvä talous- ja työllisyyskehitys mikä saatiin viime kaudella aikaiseksi jatkuu. Toisaalta haluamme myös parantaa perusturvaa, pienempiä eläkkeitä, köyhimpien lapsiperheiden asemaa. Myös maatalouden kannattavuus on yksi tärkeä asia.

– On selvää, ettei keskusta halua lähteä tekemään sellaista politiikkaa, millä Suomi ajautuu jälleen holtittoman velkaantumisen tielle, missä olimme neljä vuotta sitten.

Kaikkosen mukaan keskustelua ministerisalkuista ei vielä ole käyty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt