Sdp:n johto aikoo keskustella eduskuntaan valitun Hussein al-Taeen kanssa Facebook-kirjoittelusta

Julkaistu:

Antton Rönnholmin mukaan Sdp ei hyväksy ihmisarvoa loukkaavaa kommentointia tai epäasiallista puhetta.
Sdp:n puoluesihteerin Antton Rönnholmin mukaan puolueen johto aikoo keskustella kansanedustajaksi viime sunnuntain vaaleissa valitun Hussein al-Taeen kanssa tämän Facebook-päivityksistä.

Al-Taeen on väitetty muun muassa kirjoittaneen, ettei tämä näe suurta eroa Israelin valtion ja äärijärjestö Isisin välillä.

– On tietysti selvää, että emme hyväksy puolueena mihinkään ihmisryhmään, uskontoon tai etniseen taustaan liittyvää ihmisarvon loukkaavaa kommentointia tai epäasiallista puhetta. Se on hirveän tärkeätä, että hän on itse ottanut kantaa ja irtisanoutunut siellä Facebookissaan tämän tyyppisestä ajattelusta, Rönnholm sanoo Ilta-Sanomille.

– Minulla ei ole ollut oikein mahdollisuutta, eikä tässä internetin maailmassa varmaan sellaista voi kauhean selkeästi myöskään tarkistaa, kun hän ei itsekään tiedä, mitkä näistä päivityksistä saattaisivat olla oikeita. Sikäli tästä ei ole tarkempaa tietoa tällä hetkellä. Lähtökohta on, että hän on sanonut, ettei hänellä ole tällaista ajattelua tai näkemyksiä. Se jää varmaan tulevaisuudessa selventyväksi, mikä näistä on paikkansa pitävä tai ei.
Rönnholmin mukaan al-Taeen työ konfliktinratkaisutehtävissä on kuitenkin esimerkki siitä, että tämä on toiminut tavalla, joka on selkeästi rakentava eikä rikkova.

– Nämä viimeiset vuodet kertovat varmaan siitä, että jos joskus sitten on ollut pahaa oloa tai tarvetta kärjekkäästi kommentoida, niin siihen tällä rauhantyöllä voi myös itselleen rauhan löytää.

– Me käymme hänen kanssaan keskustelun tästä asiasta pyhien jälkeen. Eduskuntaryhmähän on nyt vasta valittu. Se on aivan uusi, ja mitään kauhean pitkälle meneviä toimenpiteitä ei ole ollut mahdollista tehdä ennen kuin tämä eduskunta on edes järjestäytynyt ja puhemiehet valittu.

Rönnholmin mukaan keskustelu käydään johtotasolla, mutta tarkka päivä ei ole vielä selvillä.

– Siihen osallistuvat minä ja kenties puolueen puheenjohtajistoa, hän arvioi.

Puoluesihteeri sanoo, että Sdp:llä on käytössä sosiaalisen median ohjeistus. Niin kansanedustajilta kuin puolueen ja ryhmän työntekijöiltäkin edellytetään asiallista ja arvokasta käytöstä ja kielenkäyttöä.

– Ennen kaikkea sisältöjen osalta, että se vastaa meidän arvojamme. Se on ihan selvää, mutta tässä tapauksessa puhutaan jopa kymmenen vuotta vanhoista asioista. En osaa sanoa enkä ole pystynyt lukemaan kaikkea. Meillä ei ole siihen ollut erityistä vaikutusmahdollisuutta.

Al-Taeen Rönnholm tuntee ennen kaikkea julkisuuden kautta.

– Se työ ja maine, joka hänellä yleisesti ottaen on, niin minusta hän on hyvin laajasti arvostettu niissä tehtävissä, joita hän on hoitanut.