Li Andersson ja Pekka Haavisto: Sipilän ero helpottaa hallitusyhteistyön tekemistä keskustan kanssa

Julkaistu:

Anderssonin mukaan keskustan linja hallituksessa on henkilöitynyt Sipilään.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson katsoo, että pääministeri Juha Sipilän päätös luopua keskustan puheenjohtajan paikalta helpottaa hallitusyhteistyön tekemistä keskustan kanssa.

– Kyllä se näin voidaan tulkita. Kulunut vaalikausi ja keskustan linja hallituksessa on aika paljon henkilöitynyt Sipilään, Andersson kommentoi IS:lle.

Myös vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto arvioi tiistaina tiedotustilaisuudessaan, että yhteistyö keskustan kanssa saattaa helpottua, jos ”siellä tulee toisenlaisia arvoja ja painotuksia”.

– Sipilä on lukenut vaalitulosta, joka oli romahdus, tämä (ero) on selkeä ratkaisu hänen puoleltaan.


Keskusta menetti eduskuntavaaleissa peräti 18 paikkaa – puolueen kannatus oli vain 13,8 prosenttia.

Keskustan puoluehallituksen mukaan kansa on osoittanut keskustalle suunnan oppositioon ja kynnys hallitukseen lähtemiselle on korkealla. Toisin sanoen keskusta jättää auki sen takaportin, että puolue olisi sittenkin mukana hallituksessa.

Anderssonin mukaan vasemmistoliitto ”pitää edelleen kiinni siitä, että seuraava hallitus tulee rakentumaan punavihreän yhteistyön ympärille”.

– Ne puolueet, jotka selvästi voittivat vaalit eli kasvattivat paikkamäärää ja äänimäärääkin, olivat Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto. Tämän olisi syytä näkyä niin hallitusohjelmassa kuin hallituskumppaneissa, Andersson sanoo.

Koska Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto eivät pysty muodostamaan yhdessä enemmistöhallitusta, mukaan tarvitaan jokin suurempikin puolue.

Andersson sanoo, että vasemmistoliiton näkökulmasta olisi ”huomattavasti helpomaa löytää yhteinen sävel keskustan kanssa kuin näiden muiden puolueiden kanssa”.

Muita suurempia puolueita ovat käytännössä kokoomus ja perussuomalaiset.

Haavisto peräänkuuluttaa ”kestävän kehityksen hallitusta”, joka laatii Suomelle ilmasto-ohjelman ja ottaa vakavasti koulutus- ja eriarvoisuusasiat.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi maanantaina, että hänen neuvottelijan nenänsä haistaa, että hallitusneuvotteluista on saatavissa ”helpomminkin neuvottelutulos, ”kunhan vain vetää oikeista naruista”.

Rinne viittasi puheenjohtajien ja puoluesihteerien jo ennen vaaleja käymiin keskusteluihin, joissa on haluttu selvittää, ”mikä on asento ja mistä neuvotteluissa lähdetään liikkeelle”.

Andersson ei halua ottaa kantaa siihen, minkälaisia esitunnusteluja puolueiden välillä on tehty.

– Kyllähän erinäisiä keskusteluja koko ajan käydään. Rinne on paras kommentoimaan asiaa, meidän kannalta olennaisin asia on, että vaalitulos näkyisi hallitusneuvotteluissa.

Haaviston mukaan ”yksittäisiä temaattisia keskusteluja” on käyty esimerkiksi ilmastosta ja Suomen roolista tulevan EU-puheenjohtajakauden aikana.

– Mutta en ainakaan itse ole osallistunut bilateraaliseen tai laajempaan keskusteluun, jossa puoluejohtajat puhuisivat hallituspohjasta.

 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt