PS:n ääniharava Mauri Peltokangas lähtee eduskuntaan pistämään maahanmuuttopolitiikkaa ojennukseen – ”Puolet omistakaan ei ollut hänen takanaan”

Julkaistu:

Kunnanvaltuustossa Mauri Peltokangasta (ps) kuvaillaan IS:lle ristiriitaiseksi hahmoksi, joka on usein ”varsin räväkkä sanomisissaan”.
Yksi sunnuntain eduskuntavaalien suurista yllättäjistä oli perussuomalaisten listoilta hurjalla 13 101 kappaleen äänimäärällä eduskuntaan Vaasan vaalipiiristä ensikertalaisena ponnistanut Mauri Peltokangas, 53.

Kaustislainen yrittäjä ja myyntineuvottelija keräsi perussuomalaisista kolmanneksi eniten ääniä heti puolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon (30 527) ja kansanedustaja Ville Tavion (14 773)jälkeen.

Taakse jäivät muun muassa perussuomalaisten viime vaalikaudella esillä olleet Laura Huhtasaari (12 986), Teuvo Hakkarainen (8 036), Juho Eerola (10 440) ja Leena Meri (9 794).

Vaasan vaalipiirin äänistä Peltokangas sai yhteensä 5,2 prosenttia.

Peltokankaan itsensä mukaan tällaisella äänimäärällä voi eduskuntaan lähteä ”hyvillä mielin, voimakkaalla mandaatilla ja äärettömällä kiitollisuudella”.

– Kyllä tällainen äänimäärä vetää nöyrän kiitolliseksi äänestäjien edessä. Sehän on valtava äänimäärä ensikertalaiselle.

Äänipotin nähdään tulleen pitkälti sosiaalisen median seuraajista. Peltokangas on ollut aktiivinen omilla kanavillaan yli kahden vuoden ajan, ja suosituimmat Youtuben videot ovat keränneet jopa satoja tuhansia näyttökertoja.

– Sosiaalisella medialla on ollut oma roolinsa, mutta me olemme tehneet hienon vaalikampanjan ja pyörineet vaalipäällikön kanssa ympäri Pohjanmaata. Sanotaan, että parhaamme tehtiin.

Maahanmuuttokriitikkona profiloitunut Peltokangas kuvailee itseään ”vankkumattomaksi isänmaan mieheksi, jolle suomalaiset arvot ovat sydämen asia”.

Hän toimii muun muassa kansallismielisen Suomen Sisun Keski-Pohjanmaan piiripäällikkönä.

Eduskunnassa Peltokangas tahtoo omien sanojensa mukaan ajaa Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden asiaa.

– Suomen tämänhetkinen turvallisuustilanne täytyy saada paremmalle tolalle. Se menee maahanmuuttopolitiikan puolelle, hän sanoo.

Maahanmuuttopolitiikan konkreettisia tavoitteita hän ei lähde tarkentamaan sen enempää.

– Paljon siinä on tehtävää. Lähdetään tekemään parhaamme. Ensin tutustutaan sorviin ja sen jälkeen katsotaan, mitä tuleman pitää.

EU:n osalta on hänen mukaansa pidettävä huolta siitä, että integraatiokehitys saadaan pysäytettyä.

– Muuten me olemme muutaman vuoden kuluttua EU:n laitamaa, jota Brysselin herrat käskevät. Se on vain se kylmä totuus.

– Ei siihen saada sitä päästää, vaan on säilytettävä itsenäinen päätäntävalta kaikissa asioissa.

Maahanmuuton ja EU:n lisäksi Peltokangas nostaa esille myös sote-uudistuksen tarpeellisuuden sekä nuorten ja lapsiperheiden aseman.

Hallitusneuvotteluilta hän toivoo, että vaalitulos otettaisiin kokonaisuudessaan huomioon.

– Sen toivoisin, että kansan antama mandaatti näkyisi. Olemme olleet sitä mieltä alusta saakka, että olemme valmiita tekemään yhteistyötä kaikkien kanssa. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Kaustisten kunnanvaltuustoon Peltokangas valittiin viime kuntavaaleissa, ja hän toimii tällä hetkellä valtuuston toisena varapuheenjohtajana.

Kunnanvaltuustossa Peltokangasta kuvaillaan IS:lle ristiriitaiseksi hahmoksi, joka on usein ”varsin räväkkä sanomisissaan” ja tukeutuu politiikassaan pitkälle vain maahanmuuttoon.

– Fiksu poliitikko, osaa politikoida. Osaa ihan asiallisesti käyttäytyä ja hänellä on ihan järkeviäkin mielipiteitä. Maahanmuuttokannat ovat kyllä jyrkän kriittisiä, eräs valtuuston jäsen kuvailee.

– Hän nojaa pitkälti yhteen teemaan, se on maahanmuutto. Somessa hän on käynyt jo pari vuotta kyseisen lipun alla vaalikampanjaa, toinen valtuuston jäsen sanoo.

Peltokankaan vaalitulos on myös sikäli erikoinen, että koko vaalipiirin kokonaispotista vain 234 ääntä tuli Kaustisilta.

– Kyllä se tässä vähän kuvastuu, että hän on täällä paikalla enemmän tunnettu henkilökohtaisesta toiminnasta ja käytöksestä. Puolet omistakaan ei ollut hänen takanaan. Eli ristiriitaisuuksia on, eräs kunnanvaltuuston jäsen kommentoi.

– Ei hän ole Kaustisella ilmeisesti kovin pidetty hahmo, hänellä on mennyt myös sukset ristiin oman puolueensa kanssa, toinen sanoo.

Peltokankaan perheeseen kuuluvat puoliso, kolme tytärtä, pari koiraa ja kissa. Hän kertoo harrastavansa musiikkia, metsästystä ja yhteiskuntaa.

Kaksi vanhempaa tytärtä asuvat ja opiskelevat Helsingissä ja nuorimmainen kirjoitti juuri ylioppilaaksi.

  • Katso alta uusien kansanedustajien esittelyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt