Perussuomalaisten Slunga-Poutsalo: Hallitustunnustelija ei saa lähteä liikkeelle henkilökohtaisen mielipiteen pohjalta

Julkaistu:

Perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon mukaan yksikään puolue ei ollut eduskuntavaaleissa niin selkeä ykkönen, että se voisi ryhtyä sanelemaan hallituskumppaneitaan.
Poutsalo sanoo, että hallitustunnustelijan täytyy huomioida äänestystulos eikä lähteä liikkeelle oman henkilökohtaisen mielipiteen pohjalta.

Puoluesihteerin mukaan perussuomalaisten puoluejohto kokoontuu ensimmäisen kerran jo muutaman tunnin kuluessa pohtimaan omaa asemaansa hallitusneuvotteluissa. Slunga-Poutsalo kuvaili perussuomalaisten vaalitulosta käsittämättömäksi.