Kommentti: Vaalisaunat höyryävät kuumina – ministeriö vei puut puolueiden kiukaista

Valtiovarainministeriön talouskatsauksen mukaan 75 prosentin työllisyystavoite jää ensi vaalikaudella saavuttamatta, kirjoittaa politiikan toimittaja Mika Lehto.

Valtiovarainministeriön mukaan työllisyysaste on ensi vaalikauden päättyessä 73,3 prosenttia, ja kaikki puoluejohtajat ovat luvanneet oman vaaliohjelmansa nostavan työllisyysasteen 75 prosenttiin.

Rallatellaan seuraavat neljä vuotta, ja 75 prosentin työllisyystavoite on puhdas ilmoitusasia.

Ensi viikon sunnuntain eduskuntavaaleihin valmistautuvat puolueet ovat liikuttavan yksimielisiä. Ensi vaalikaudella Suomen työllisyysaste on 75 prosenttia.

Ei onnistu. Ei onnistu yhdenkään puolueen reseptillä, jos on uskominen valtiovarainministeriön talousennustetta.

Jos mennään vanhaan malliin ja talouskasvu hiipuu vaalikauden lopulla alle prosenttiin, työllisyysaste jää VM:n ennusteen mukaan seuraavan vaalikauden lopussa 73,3 prosenttiin.

Yksikään puolue ei ole kasaamassa ensi vaalikauden aikana valtiovarainministeriön toivomaa kahden miljardin euron puskuria huonompia aikoja varten.

Nyt vielä kaikki on suhteellisen hyvin. Vaalikauden aikana on syntynyt 140 000 työpaikkaa, ja talouskasvu jatkuu pari vuotta kohtuullisena tai tyydyttävänä.

Puolueiden vaalilupauksissa miljardit lentävät sinne tänne, kansalle jaetaan pelkkää hyvää. Synkistelyyn ei ole syytä.

Valtiovarainministeriön mukaan työllisyysaste on ensi vaalikauden päättyessä 73,3 prosenttia, ja kaikki puoluejohtajat ovat luvanneet oman vaaliohjelmansa nostavan työllisyysasteen 75 prosenttiin.

Aihetta olisi. Kuten VM:n talousennustetta esitellyt ylijohtaja Mikko Spolander totesi, Suomen talous puskee eteenpäin korkeasuhdanteen jälkilämmöllä.

Kohta saunan löylyt alkavat ehtyä, kiuas kaipaa lisää puita ja ehkä uusimistaan.

Poliitikot ovat taas vaalikiimassaan luistamassa jälleen kerran vastuustaan. Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä väestön ikääntyminen ja siitä aiheutuvat ”haasteet”. Ensi vuosikymmenellä talouskasvu hiipuu.

– Julkista taloutta heikentää väestön ikääntyminen, joka kasvattaa vuosittain eläke-, terveydenhoito- ja hoivamenoja. Työikäisen väestön määrän väheneminen heikentää myös talouden kasvumahdollisuuksia. Pitkällä aikavälillä väestön ikääntyminen vaarantaa julkisen talouden kestävyyden, sillä näköpiirissä oleva talouskasvu ei nykyrakentein siitä rahoittamaan julkisia hyvinvointipalveluja ja etuuksia, valtiovarainministeriö totesi.

Tästä ei kai kukaan ole eri mieltä.

Tästä huolimatta puolueet ovat virittäneet vaalikiimassaan vaaliohjelmansa ylärekisteriin – mennään tuon suon yli niin että heilahtaa.

Vastuuta voi siirtää aina eteenpäin, semminkin kun tällä vaalikaudella tehdyt leikkaukset ja sopeutustoimet ovat olleet äänestäjille myrkkyä.

Liki kaikki puolueet ovat viitanneet kintaalla valtiovarainministeriön helmikuussa julkaisemalle virkamiesnäkemykselle.

Eikä vaalitaistelussa tarvitse välittää valtiovarainministeriön tämänpäiväisestä ennusteesta. Uskon asia.

Äänestäjät antavat tuomion.

Poliitikolla on aina poliittinen valta päättää mihin uskoa, itseensä vai virkamiesten näkemyksiin.

Toistaiseksi poliitikot uskovat itseensä – ja vaalilupaukset eivät muuksi muutu ennen ensi viikon sunnuntain eduskuntavaaleja. Nyt vailla vastuuta on helppo huudella, ja pankista saa tarvittaessa lainaa.

Saa nähdä, mikä ääni kellossa on toukokuussa hallitusneuvotteluissa. Kumpi painaa enemmän, omat vaalilupaukset vai pragmaattinen taloudenpito? Keinonsa hallitus voi itse aina valita.

Tulevat hallituspuolueet saavat eteensä samat valtiovarainministeriön rätingit, jotka ennen vaaleja on heitetty roskakoriin.

Poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt, ja mallia voi ottaa kaksista edellisistä hallitusneuvotteluista.

Sixpack-hallitus 2011 ei valtiovarainministeriön luvuista juuri piitannut, vaan kasasi talousohjelmansa optimistisemmalle omalle arviolleen. Sipilän hallitus uskoi 2015 valtiovarainministeriön näkemystä taloustilanteesta ja sen korjaustarpeesta.

Muuttuuko poliitikon mieli vaalien jälkeen tulevissa hallitusneuvotteluissa, vai puhuuko valtiovarainministeriö ikävistä asioista puuta heinää?

Se äänestäjien tuomio on tunnetusti tulossa taas neljän vuoden päästä.

Yhdelläkään vaaliohjelmalla ei 75 prosentin työllisyystavoitteeseen päästä, ellei Suomeen putoa jostain lottovoittoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?