Valtiovarainministeriö lähetti terveisensä eduskuntavaaleihin ja sen jälkeen hallitusneuvotteluihin valmistautuville puolueille.
VM:n ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna vielä 1,7 prosenttia, ja kasvu hidastuu 1,5 prosenttiin. Ensi vaalikauden lopulla 2022-2023 talouskasvu hiipuu alle prosenttiin.
VM:n mukaan julkinen talous alkaa heikentyä, kun sopeutumistoimet päättyvät ja kasvu heikkenee.
– Suomen talous puskee eteenpäin korkeasuhdanteen jälkilämmöllä. Kasvu on hidastumassa ja monet näkevät maailmantaloudessa myös taantuman merkkejä. Asetelma julkisen talouden vahvistamiseksi on vaativa, VM:n ylijohtaja Mikko Spolander sanoi.
Julkista taloutta heikentää väestön ikääntyminen, joka kasvattaa eläke- ja hoivamenoja, ja työikäisen väestön määrä vähentyy.
Yksityinen kulutus pysyy kuitenkin hyvänä, koska ihmisten käytettävissä olevat tulot kasvavat. Työllisyys myös kehittyy hyvin, mutta investointien kasvu on vaisua.
Jos työttömyysaste laskee oletetusti, ansiotaso kasvaa kolme prosenttia vuodessa.
Kaikki puolueet ovat kertoneet tavoittelevansa ensi vaalikaudella 75 prosentin työllisyysastetta.
Työllisyysaste on nyt noussut yli 72 prosentin.
VM:n ennusteen mukaan vaalikauden lopulla vuonna 2023 työllisyysaste on 73,3 prosenttia.