Sipilä myönsi MTV:n tentissä: ei olisi ehkä luvannut Kempeleen kotiaan perheelle, jos olisi osannut ennustaa siitä syntyvän kohun

Julkaistu:

Keskustan Juha Sipilä ei olisi välttämättä luvannut Kempeleen kotiaan turvapaikanhakijoille, jos olisi tiennyt, millaisen kohun lupaus aiheuttaa.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilä myönsi tänään tiistaina MTV:n pääministeritentissä, ettei olisi välttämättä luvannut Kempeleen kotiaan turvapaikanhakijoiden käyttöön, jos olisi etukäteen tiennyt, millaisen kohun ja keskustelun lupaus aiheuttaa.

Sipilä lienee arvannut, ettei vieläkään pääse eroon parin vuoden takaisesta lupauksestaan. Ainakaan, kun myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho osallistui tenttiin.

Sipilän suurin energia Halla-ahoa vastaan tuntui kuitenkin purkautuneen jo ennen MTV:n vaalitenttiä lähetetyssä tiedotteessa, jossa Sipilä sätti perussuomalaisia kovin sanoin ja rivi kaupalla.
Tentissä Sipilä esiintyi jo rauhallisempana. Hän muun muassa myönsi, että jos olisi tiennyt lupauksen aiheuttavan sen mittaluokan kohun, olisi hän saattanut jättää sen tekemättä.

– En tiedä tekisinkö, jos tietäisin, millainen kohu siitä nousee. Vai auttaisinko heitä jollain muulla tavalla niin kuin nyt olen tehnyt.

– Oma vakaumukseni lähtee siitä, että sellaisessa tilanteessa olevia ihmisiä autetaan. Tuo koti oli silloin tyhjä, Sipilä.

Sipilä otti jo eilen maanantaina Oulussa vahvasti kantaa Halla-ahon retoriikkaan. Hän jatkoi tänään toteamalla, että vastakkainasettelun ja vihapuheen ilmapiiriä tulee välttää viimeiseen asti.

– Maahanmuutosta pitää kyetä puhumaan, mutta kyllä ulkomaalaisia asiantuntijoita tarvitaan täällä. Kaikkia ulkomaalaisia ei pidä tuomita.
Myös kokoomuksen Petteri Orpo totesi pitävänsä ikävänä, että pelkoa lietsotaan maahanmuutosta vaalitoreilla ja sosiaalisessa mediassa.

Hän ei ollut kuitenkaan yhtä valmis nimeämään yhtä tahoa, joka keskustelua kärjistää.

– Minä luulen, että joku muu tuntee sitä joukkoa paremmin kuin minä, Orpo kierteli.

– Suhteellisen nopea vilkaisu sosiaalisen median keskusteluihin ja henkilöihin, jotka käyttävät kieltä, joka pelottelee tai on ihmisvihamielistä, niin kyllä ne hyvin valitettavasti tuolta Jussin joukkueesta tulee.

Halla-aho piti kuitenkin Orpon ja Sipilän puheita ”käsittämättöminä”.

Hän viittasi muun muassa Oulun seksuaalirikoksiin ja ihmetteli, miten tässä yhteydessä voidaan puhua vain maahanmuuttajia kohtaan suunnatusta vihan lietsonnasta.

Kaikkiaan Halla-aho totesi, ettei pakolaistilanteen rauhoittuminen ole hänen mukaansa edellisen hallituksen toimien ansiota, vaan niin on tapahtunut Suomesta riippumattomista syistä.