Väkivaltaa sisältävä vaalivideo herättää huomiota, perussuomalaiset ei aio vetää pois – Halla-aho: ”Pitäisikö elokuvatkin kieltää?”

Julkaistu:

Halla-ahon mukaan video ei yllytä kansalaisia käyttäytymään väkivaltaisesti.
Perussuomalaiset julkaisi 20. maaliskuuta vaalivideon, jossa näytetään, miten kansalaisten korruptoituneita päättäjiä kohtaan tuntema ärsytys eli ”ketutus” muuttuu ”synkäksi energiaksi” ja ”ketutushirviöksi”.

”Äiti maan” syvyyksistään oksentaman ketutushirviön ainoaksi tehtäväksi kerrotaan päättäjien saattaminen vastuuseen teoistaan.

Hirviö vaeltaa metsien läpi pääkaupunkiin ja löytää lopulta maan johtajat, jotka bilettävät naisten kanssa limusiinissa ja heittelevät seteleitä ympäriinsä.

Limusiini pysähtyy bensa-asemalle. Ketutushirviön uhriksi valikoituu ”pomon” autonkuljettaja, jota hirviö lyö kasvoihin. Autonkuljettaja kaatuu ja jää maahan makaamaan. Katsojalle jää epäselväksi, mitä miehelle kävi.

Lyömiskohtauksen jälkeen ketutushirviö hyppää kyydissä olevien kauhuksi kuskin paikalle.

– Kaikki huusivat kauhusta ja säntäsivät pakoon, mutta kansan ärtymystä ei voi päästä pakoon, kertojaääni ilmoittaa.

Nurkkaan ahdistettuna ja ilmeisen väkivallan uhan alla maan johtaja rukoilee hirviöltä armoa ja lupaa ”tehdä miehen työn”, erota ja lähteä maanpakoon.

– Tämän kuultuaan hirviö haihtui savuna ilmaan. Mikäli korruptio nostaisi jatkossa päätään, kansanpuolustaja palaisi jälleen, kertojaääni ilmoittaa.

Videon viimeisessä kohtauksessa kuvataan perussuomalaisten puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa, joka kertoo, että ”kuten tiedät, ketutushirviötä ei ole olemassa eikä se tule pelastamaan ketään”.

– Vanhat puolueet eivät muuta päämääriään. Jos haluat muutosta, sinun pitää äänestää muutosta, Halla-aho toteaa.

Maanantai-iltapäivään mennessä video oli katsottu YouTubessa yli 96 000 kertaa.


Video sai synkkiä kaikuja sen jälkeen, kun ulkoministeri Timo Soinia (sin) yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla sunnuntaina. Silminnäkijän mukaan mies oli kutsunut Soinia petturiksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, allekirjoitatteko videon edelleen eli aiotteko jatkaa sen esittämistä?

– Ei ole mitään syytä olla jatkamatta sen esittämistä. Mitään yhteyttä näiden asioiden (videon ja Korson välikohtauksen) välillä ei ole.

Onko olemassa sellainen vaara, että kansalaisia yllytettäisiin vaalivideonne varjolla väkivaltaan ja ottamaan oikeuden omiin käsiin?

– Ei, siinä ei yllytetä kansalaisia väkivaltaan.

Eikö tällainen flirttailu aggressiivisella käytöksellä, olkoonkin, että se tapahtuu fiktiivisen sisällön keinoin, ole potentiaalisesti vaarallista?

– Niin, onko fiktio ylipäätään potentiaalisesti vaarallista? Pitäisikö kieltää elokuvatkin?



Kyse on vaalimainoksesta, jossa ketutushirviö kuvataan kansan puolustajana, mutta kuitenkin tässä on aika väkivaltaista...

– En nyt ala kommentoimaan tämän videon sisältöä, jätän meidän mainosasiat niistä vastaavien ihmisten hoidettavaksi ja keskityn itse poliittiseen puoleen.

Eikö sinulla poliittisena johtajana ja puolueen linjanvetäjänä ole keskeinen rooli siinä, minkälaista vaalimainossisältöä perussuomalaiset tuottaa?

– Millä tavalla?

Sisällön linjaamisessa ja siinä, miten te kampanjoitte vaalien alla. Eivätkö vaalivideot ole siinä keskeinen osa?

– Niin, tässä vaalivideossa kuten yleensäkin meidän viestinnässä keskeistä on, että me kehotamme ihmisiä äänestämään vaaleissa ja vaikuttamalla sillä tavoin itseään koskeviin asioihin.

Eli uskotte, että katsojat osaavat tulkita videon yliampuvana fantasiana? Eli ei ole olemassa pelkoa, että video ymmärrettäisiin väärin?

– Ei minun mielestäni. Luotamme siihen, että ihmiset ovat älykkäitä ja lukutaitoisia.

Eräät puolueenne toimijat ovat pitäneet Soinin kimppuun hyökkäämistä ”temppuna” tai ”sinisten lavastuksena”. Ovatko tällaiset vihjaukset mielestänne asiallisia?

– Ylen uutisen mukaan mitään suunnitelmallisuutta tähän tekoon ei liittynyt, näyttää ainakin toistaiseksi tällaiselta primitiiviseltä käyttäytymiseltä, mitään yhteyksiä tässä ei ole mihinkään suuntaan. On toki ollut odotettavissa, että eräät tahot pyrkivät lypsämään tätä tapausta ja käyttämään sitä perussuomalaisten mätkimiseen, mutta mitään yhteyttä perussuomalaisilla ja tällä teolla ei tietenkään ole.

– Avoimessa yhteiskunnassa nähtävästi tällaisia ei voida kokonaan välttää, mutta kuten olen itsekin eilen sanonut, on hieno asia, että Suomessa poliitikot pystyvät liikkumaan kadulla ja kampanjoimaan ilman henkivartijoita.

Halla-aho kehottaa kysymään ketutusvideosta tarkemmin puoluesihteeriltä.


Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, onko olemassa riski, että videonne yllyttää ihmisiä toimimaan väkivaltaisella tavalla?

– Tämä on pikkuisen kaukaa haettua, koska kyse on elokuvasta. Voisimme tulkita, että joka ikinen leffa, joka elokuvateattereissa pyörii, aiheuttaa väkivaltaa. Siinähän nimenomaan todetaan, että äänestämällä vaikutetaan, Halla-aho sanoo lopuksi, että äänestäminen on se vaikuttamiskeino.

Ettekö anna videolla ikään kuin toisen kätenne hyvinkin epäasialliselle vaikuttamistavalle?

– Emme missään nimessä, eikä se ole mitenkään hyväksyttävää. Jokaisen tulisi ymmärtää, että poliitikoilla on oltava kampanjarauha.

– Tämä koskee kaikkia. Yksi ehdokkaistamme Hämeen vaalipiirissä joutui tekemään rikosilmoituksen päällekarkauksesta ja tappouhkauksesta – tämä oli jo puolitoista viikkoa takaperin ennen Ketutus-leffaa. Siellä on tutkinta päällä. Mieshenkilö kävi päälle toritapahtumassa ja uhkasi tappaa.

Vaalivideoita katsotaan muissakin puolueissa. Onko pelkoa, että muut sanovat ketutusvideonne nähtyään, että tällaisen porukan kanssa ei voi tehdä yhteistyötä?

– Eikö tässä jokainen ole vuoron perään kieltäytynyt hallitusyhteistyöstä meidän kanssa ja seuraavassa kädessä on oltu toista mieltä. Meiltähän on aina tullut vähän toisennäköistä materiaalia ulos, on animaatiosarjakuvaa ja jos jonkin näköistä EU-direktiiviopasta. Tämä ei ole meille poikkeuksellista, kyllä kaikki puolueet osaavat odottaa, että jotakin hassua niiltä taas tulee.

Joku voi käyttää videostanne muutakin adjektiivia kuin ”hassu”. Seisotteko edelleen videonne takana?

– Totta kai seison, se on oikeastaan minielokuva, eikä mikään mainos. Meillä pyöri viikon verran elokuvateattereissa traileri, jolla halusimme tutkia elokuvateatterimainontaa ikäluokassa, joka ei juuri äänestä tai on helposti passiivinen.

– Halusimme tutkia, kuinka paljon ennen leffan alkua oleva mainonta herättää ihmisiä klikkaamaan sen mainoksen sivuille tai muuten siihen asiaan reagoimaan. Siinä tarkoituksessa tätä on viime viikolla pyöritetty.

Oliko kampanja mielestänne onnistunut?

– Se herätti kiinnostusta paljon enemmän kuin kuvittelin. Siinä mielessä se oli positiivinen yllätys.

Minkälainen oli ketutusvideonne budjetti?

– Budjettia en tiedä, sitä ovat hallinnoineet ihan muut ihmiset.

Keitä he ovat?

– Tämä ei ole puolueen virallista vaalimainontaa, tämä on ollut vuoden projekti, meillä on pieni videotuotantoporukka. He ovat toivoneet, että heidän nimiään ei esiteltäisi julkisuudessa.

Lännen Medialle Slunga-Poutsalo kertoi, että pieni porukka alkoi ideoita videota viime kesänä ja videota tehtiin ”kuin Iisakin kirkkoa”.

Slunga-Poutsalo kommentoi Lännen Medialle videon väkivaltakohtausta sanomalla, että ”ketään ei panna hengiltä, tainnoksiin lyödään vain”.