Orpo kiistää takinkäännön sote-sotkussa – ”Pistimme hallitus­takin sivuun, ei tarvinnut kääntää mitään”

Julkaistu:

Petteri Orpo esitteli tänään keskiviikkona kokoomuksen sote-linjauksia.
Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan sote-uudistuksessa tulisi tällä kertaa unohtaa maakunnat ja keskittyä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseen.

Hän paalutti myös, ettei uudistuksessa kannata yrittää rakentaa vain yhtä samanlaista mallia joka puolelle maata Suomen alueellisista eroista johtuen.

– Emme halua yrittää työntää samaa mallia koko maahan. Mikä toimii Helsingissä, ei välttämättä toimi Kainuussa.

Koomiselta tilanne vaikuttaa sikäli, että Orpo on viimeisten neljän vuoden ajan vannonut keskustan maakuntamallin ja palvelujen valinnanvapauden lehmänkaupan nimiin.

Samaan aikaan Helsingin kokoomuslainen pormestari Jan Vapaavuori on johtanut suurten kaupunkien kapinaa hallituksen sote- ja maakuntauudistusta vastaan.

Pahiten Vapaavuoren hampaisiin joutuivat keskustan kaavailemat maakunnat.

Sikäli kokoomuksen voi nähdä tehneen asiassa täydellisen takinkäännön. Nyt lähestulkoon kaikki puolueet kokoomusta lukuun ottamatta toivovat Suomeen uutta aluerakennetta, jonka harteille sote-palvelut järjestetään.

Orpon mukaan kyse oli kuitenkin vain siitä, että kokoomus piti kiinni keskustan ja kokoomuksen sopimuksesta loppuun asti. Kun hallitus kaatui, myös sopimus sote- ja maakuntauudistuksesta raukesi.

– Hyväksyimme neuvottelutuloksen. Kokoomuksella on tapana pitää kiinni siitä, mistä on sovittu. Mutta siitä muodostui vaan mahdottoman suuri kokonaisuus.

– Nyt pystyimme pistämään hallitustakin sivuun, ei tarvinnut kääntää mitään, Orpo sanoo.

Orpo: kunnat ovat liian heikkoja yksin

Orpo paalutti jo viime viikolla, ettei seuraavassa sote-uudistuksessa tarvita keskustan ajamia maakuntia, uutta hallinnon tasoa tai ylimääräisiä veroja.

Kokoomuksen mallissa kunnat saisivat hakeutua väestöpohjaltaan ja kantokyvyltään riittävän kokoisiin vapaaehtoisiin yhteistyömuotoihin.

Orpo sanoo olevansa sitä mieltä, että kunnat ovat liian heikkoja tuottamaan palveluja yksin. Juuri sen vuoksi täytyy hänen mukaansa saada kunnat tekemään yhteistyötä.

Orpon mukaan uudistusta tulisi siis lähteä nyt rakentamaan nykyiseltä kunta- ja kaupunkipohjalta, ja siinä käytettäisiin hyödyksi mahdollisesti jo olemassa olevia yhteistyömalleja sote-palveluiden järjestämisessä.

Hänen mukaansa kuntaliitokset eivät ole uudistuksen ensisijainen tavoite, vaan vahvojen sote-järjestäjien syntyminen.

– Kun siellä on kova halu tehdä ja mennä eteenpäin, niin annetaan tehdä. Luotamme suomalaisiin kuntiin ja kuntapäättäjiin, Orpo sanoo.

Jos yhteistyötä ei synnyt vapaaehtoisesti, tulisi kokoomuksen mukaan puolivälissä hallituskautta katsoa, tarvitaanko tähän kovempia ohjauskeinoja ja tai mahdollisesti taloudellisia kannusteita.

Mahdollisiin sanktioihin tapauksissa, joissa yhteistyötä ei kuntien välillä saada aikaiseksi, ei Orpo halunnut ottaa kantaa.

Hän ei myöskään kommentoi tavoiteltavien sote-alueiden mahdollista määrää.

Valinnanvapaus yhä listoilla

Kokoomus pitää omassa mallissaan edelleen kiinni myös valinnanvapaudesta.

– Kun tämä tehdään vastuullisen markkinatalouden hengessä, on se sekä palveluntarjoajan että kansalaisen etu.

Kokoomus tahtoo myös esimerkiksi kiristää hoitotakuuta. Jos järjestäjä ei itse pysty palvelua määrätyssä ajassa toteuttamaan, olisi se lakisääteisesti velvoitettu tarjoamaan asiakkaalle palveluseteli.

Hallitus asetti kauan väännetylle sote- ja maakuntauudistukselle kolmen miljardin euron säästötavoitteen. Käytännössä kyse oli sote-kustannusten kasvun hillitsemisestä. Orpo kertoo olevansa varma siitä, että myös kokoomuksen mallilla onnistuttaisiin hillitsemään kustannuksia saman verran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt