Janina Fry joutui saattohoitamaan molemmat vanhempansa – tyrmistyi kommentista, jonka hoitaja laukoi isän viimeisinä hetkinä

rac

Julkaistu:

Vaalimessut
Eduskuntaan pyrkivä Janina Fry (Rkp) haluaa parantaa saattohoidon tasoa. Hän on joutunut saattohoitamaan molemmat syöpään menehtyneet vanhempansa.
Mallina, juontajana ja yrittäjänä tunnettu Janina Fry, 45, (o.s. Frostell) pyrkii eduskuntaan Rkp:n riveistä Uudellamaalla. Hän päätti lähteä politiikkaan mukaan päästäkseen vaikuttamaan asioihin.

– Minun mielestäni on korkea aika, että politiikka alkaa kiinnostamaan kaikkia ihmisiä, Fry toteaa.

Fry pitää erityisesti terveydenhuoltoon ja lapsiperheisiin liittyviä asioita tärkeinä. Itsekin vaativan operaation läpikäyneenä hänellä on hyviä kokemuksia suomalaisesta erikoissairaanhoidosta, mutta hänen mukaansa perusterveydenhuolto kaipaisi kipeästi kohennusliikettä.

– Se mikä ontuu, on ihan terveyskeskukset. Olen keskustellut lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että jo tuhat lääkäriä lisää perussairaanhoitoon tekisi ison muutoksen, Fry toteaa IS:n Vaalimessuilla.

Fry on saanut viime vuosien aikana omakohtaisia kokemuksia sairaanhoidosta sekä äitinä, potilaana että omaisena. Syyskuussa 2015 hänen isänsä kuoli syöpään, toukokuussa 2017 äiti menehtyi samaan sairauteen. Viime vuonna Fry kertoi IS:lle, että myös häneltä löytyi syövälle altistava geenivirhe.


Omaisena hän on joutunut näkemään myös suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon nurjan puolen.

– Kun isälläni oli viikko elinaikaa, minun piti olla onnellinen siitä, että hän sai paikan infektio-osastolta, koska Helsingissä on huutava pula sairaalapaikoista. Minun piti tuoda pienet lapseni sinne hyvästelemään, jotka olivat siinä vaiheessa 5- ja 8-vuotiaat. En ymmärtänyt miksi elämän viimeinen aika hoidetaan tällä tavalla.

Hoitajan tyly kommentti jäi Fryn mieleen ikuisiksi ajoiksi.

– Hoitaja sanoi minulle, että kuule, täällä Helsingissä potilaat ja syöpäpotilaat varsinkin kuolevat käytävillä. Ole onnellinen siitä, että teillä on tässä huone. Tuberkuloosin voit saada vaikka ratikasta.

Fry otti asian hoitaakseen ja soitteli eri puolille, jonka ansiosta isä pääsi lopulta sairaalan saattohoito-osastolle. Siitä lähtien Fry on halunnut parantaa saattohoidossa olevien ihmisten ja heidän omaistensa tilannetta. Fry on saattohoitanut sekä isänsä että äitinsä.

– Saattohoidon taso on todella vaihteleva eri puolella Suomea. Se ei ole pelkkää fyysisen kivun hoitoa, vaan siinä joutuu kohtaamaan kovin massiivista henkistäkin kipua.

Omaan hoitoonsa hän oli puolestaan tyytyväinen. Sen jälkeen, kun Frylta löydettiin syövälle altistava geenivirhe, hän päätyi poistattamaan ja rekonstruoimaan molemmat rintansa.

– Minulla on hirveän vahva tahto ja nostan siitä heti asiaa, jos jokin tuntuu väärältä.


Saattohoidon lisäksi myös lapsiperheiden asiat ovat lähellä eduskuntaehdokkaan sydäntä.

Fry ehdottaa, että lasten harrastustoiminta keskitettäisiin koulujen yhteyteen, jotta vanhemmat välttyisivät eri puolilla kaupunkia ravaamiselta.

– Perheet tarvitsevat yhteistä aikaa. Jos mietitään lasten ja nuorten mielenterveysongelmia, varsinkin syrjäytymisen kannalta, yhteyden lapsiin on pysyttävä.

Fry puhuu vaaliteemoissaan myös yrittäjyyden puolesta. Hänen mielestään yrittäjyyteen liittyvä byrokratia on liian monimutkaista.

– Jos halutaan päästä työn tekemiseen kiinni myös pienen lapsen vanhempana, silloin pitää pystyä heittäytymään esimerkiksi kevytyrittäjäksi.


Janina Fry ponnahti koko kansan tietoisuuteen voitettuaan Suomen Neito -kauneuskilpailun vuonna 1993. Voittonsa jälkeen Fry loi uraa mallina ja kokeili siipiään myös laulajana.

Nykyään Fry toimii yrittäjänä. Hänellä on muun muassa omaa nimeään kantava vaatemallisto.

Fry on ollut naimisissa miehensä Mark Fryn kanssa yli kymmenen vuotta. Heillä on kaksi lasta, vuonna 2007 syntynyt tyttö ja 2010 syntynyt poika.