Emma Kari ajaa Suomen teollisuudelle tiukkaa sääntelyä: ”Ensin on sanottu, että se haittaa, sitten se on koitunut hyväksi”

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Kansanedustajat ottivat yhteen ilmaston pelastamisesta.
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari veti kovinta linjaa Ilta-Sanomien vaalimessujen ilmastokeskustelussa. Hän puolusti tiukkaa säätelyä

– Aina kun tehty tiukkaa säätelyä, on ensin sanottu, että se haittaa teollisuutta. Sitten se on kuitenkin koitunut suomalaisen teollisuuden hyväksi, Kari sanoi.

Hänen mielestään ei ole viisasta, että keinot, joita ilmastonmuutosten esittämiseksi ehdotetaan ammutaan alas yksi toisensa perään.

Katso tästä suoraa lähetystä Ilta-Sanomien Vaalimessuilta!

Viime viikolla mielenosoittajat kiipesivät eduskuntatalon pylväisiin saadakseen huomiota ilmastoasialle. Kari kiemurteli kysymyksestä Greenpeacen tempauksesta ennen kuin vastasi.

– En olisi itse kiivennyt. Mutta nyt protestit siellä ovat viikoittaisia. Huomennakin nuoriso on siellä vaatimassa, että tehtäisiin jotain, Kari sanoi.

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra oli eri mieltä sääntelyn hyödyistä.

– Ankarilla rajoituksilla Suomen vaikutuskyky globaaleihin ratkaisuihin ei ole hyvä. Kilpailukyvystä on huolehdittava.

Kopra uskoi, että kun Suomessa keksitään hyviä ratkaisuja, ne leviävät muuallekin.

Keskustan Katri Kulmuni uskoi, että nimenomaan Suomessa pystyttäisiin tekemään teollisuudelle ”tiekartta”, kuinka fossiilisista polttoaineista päästään eroon.

Kulmunia harmittavat muiden suunnitelmat siitä, miten suomalaista metsää pitäisi käyttää.

– Eiköhän metsänomistaja itse päätä mihin puunsa myy, Kulmuni sanoi.

Sdp:n Skinnari joutui selittämään

Demarien Ville Skinnari myönsi, että hänen puolueensa linjaukset autoilun tulevaisuudesta ovat olleet huonosti muotoiltuja. Hänen mukaansa seuraavan hallituksen pitää laatia aikataulu polttomoottoriautoista luopumisesta.
– Kuten muutkin EU-maat tekevät. Se on strateginen linjaus autovalmistajille, Skinnari sanoi.

Skinnarin mukaan Sdp:n kaavailuissa on tarkoitettu nimenomaan täysin fossiilisilla polttoaineilla toimivia autoja. Skinnari sanoi, että hänellä itselläänkin on diesel-auto, eikä kukaan ole tulossa ”keräämään niitä pois”.

– En vielä ostaisi itse sähköautoa, koska hintataso ei ole se mikä dieseleissä. Mutta hinnat tulevat alas, Skinnari sanoi.

Korjaus kello 15.51: Sdp:tä edusti Ville Skinnari.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt