Sote olisi vaatinut vielä kierroksen perustuslakivaliokunnassa – Kiuru julki tulleista lausunnoista: ”Karua luettavaa”

Julkaistu:

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti julkistaa viime torstaina saamansa asiantuntijalausunnot sote-uudistuksesta.
Lausunnoista käy ilmi, että useampikin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulema asiantuntija suositteli sote-valiokunnalle, että hallituksen sote- ja maakuntauudistusta koskevia kohtia tulisi vielä lähettää uudelleen eduskunnan perustuslakivaliokuntaan tarkastuskierrokselle ja lausunnolle, tai ainakin harkita tätä. Lue lausunnot täältä.

– Meidän olisi pitänyt perjantaina käynnistää prosessi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yksityiskohtien hiomiseksi niin, että me olisimme joutuneet useissa asioissa pyytämään uudelleen perustuslakivaliokunnan kantoja, valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd) sanoo.

– Valiokunta olisi joutunut jälleen kolkuttelemaan perustuslakivaliokunnan ovea ja pyytämään tästä tarkempia lausuntoja.

Tämä olisi viimeistään tarkoittanut, ettei sote-uudistus olisi ehditty toteuttaa hallituksen mallin mukaisesti enää tämän vaalikauden aikana.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli viime torstaina liutaa muun muassa perustuslain ja EU-oikeuden asiantuntijoita koskien sote- ja maakuntauudistuksen rahoitusta, tietosuojaa, palvelujen julkista tuotanto ja EU-notifiointia.

Sote-valiokunnan kuultavina olivat muun muassa professorit Juha Lavapuro tietosuojasta, Juha Raitio EU-notifioinnista, Tuomas Ojanen EU-notifioinnista ja liikelaitoksen palveluvelvoitteesta sekä Pauli Rautiainen rahoitus- ja omaisuusjärjestelyistä.

Kiuru kuvailee torstaista kuulemista ”varsin opettavaiseksi kierrokseksi”.

– Asiantuntijalausunnot jotka meillä oli torstaina käytettävissä ovat kyllä karua luettavaa siksi, että valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden kuultu linja oli varsin selkeä, Kiuru sanoo.

– Hallituksen esityksen vastineen täydennyskään ei tuonut sellaisia ratkaisuja perustuslaillisuuden takaamiseksi.

Eduskunnan työjärjestyksen 38 §:n 2 momentin mukaisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan olisi pitänyt pyytää lausunto perustuslakivaliokunnalta, jos hallituksen uudesta esityksen täydentävästä vastineessa olisi syntynyt epäilys sen perustuslaillisuudesta.

Valiokunta kävikin vielä torstaina kuulemisten jälkeen keskustelun, jossa se totesi, että vastineen täydennyksenkin osalta perustuslaillisuudesta oli herännyt epäilys.

– Kun epäilys oli niin vahva valtiosääntöasiantuntijoiden taholta niin me olisimme joutuneet kierrättämään työ uudelleen perustuslakivaliokunnassa, Kiuru sanoo.


Valtiokunnan kuultavanakin ollut Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen vaati Twitterissä lausuntojen julkistusta jo viikonloppuna sen jälkeen, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli lauantaina vieraillut Ylen Ykkösaamussa.

Ylellä Sipilä totesi sote-uudistuksen kaatuneen aikapulaan ja eduskunnan hidasteluun.

– Kun toimitusministeristöä johtava Juha Sipilä antaa Yleisradiolle tällaisia lausuntoja ex-hallituksen sote-paketin perustuslakiongelmista, olisi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan nyt syytä julkistaa torstaina saamansa asiantuntijalausunnot. Näin asia selkiytyisi, Rautiainen kirjoitti.
Myös Kiurun mukaan pääsyy uudistuksen kaatumiseen on paketin perustuslaillisissa ongelmissa.

– Uudistus kaatui kokonaisuuden sisällä pidettyihin valuvikoihin. Jo 2017 oli jo tiedossa, että hallituksen tekemä kytkykauppa tulisi aiheuttamaan ongelmia, Kiuru sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt