Uutuuskirja: Tästä tekstiviestistä lähti perussuomalaisten hajoaminen: ”Huone 308. Sampolla Jallua”

rac

Julkaistu:

Puolustusministeri Niinistö kertoo kirjassaan oman versionsa siitä, miten siniset erosivat perussuomalaisista dramaattisen puoluekokouksen jälkeen kesäkuussa 2017.
Kerran vielä pojat.

Perussuomalaisten hajoamisen takana ei ollut mitään suunnitelmaa. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) avaa tarinan ytimen Jari Korkin toimittamassa kirjassa Puolustuksen paluu – Jussi Niinistön vartiovuoro (Otava).

Perussuomalaisissa valtaa pitänyt porukka oli kuin pölkyllä päähän lyöty puoluekokouksessa lauantaina iltapäivällä Jyväskylän Paviljongissa kesäkuun 10. päivä vuonna 2017.

Ennen puoluekokousta puolueen avainhenkilöillä oli kohtuullisen hyvä tutina siitä, että puoluekokouksessa kaikki sujuu vanhaan malliin.

Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Niinistö uskoi liki viimeiseen asti, että hänet valitaan pestiin uudelleen.

– Kun edellisenä iltana (perjantai) ja vielä yölläkin kiersin hotelleja ja aamulla kokouspaikalla juttelin ihmisten kanssa, niin tuntui siltä, että tässä on kannatus ihan kohdillaan, Niinistö muisteli kirjassaan puoluekokousaamua.

Niinistö oli jutellut vain tuttujensa kanssa. Leka oli lyömässä päähän myöhemmin lauantaipäivällä.


Perussuomalaisten puoluekokous poikkeaa kaikkien muiden puolueiden puoluekokouksesta.

Kun muissa puolueessa puoluekokousedustajiksi valitaan eri järjestelyin tietty joukko puolueen jäseniä, perussuomalaisten puoluekokoukseen puoluekokousedustajaksi voi tulla kuka tahansa puolueen jäsen, kunhan on maksanut jäsenmaksunsa.

Maahanmuuttokriittiset puolueen jäsenet olivat jo pitkään olleet puolueen enemmistö, ja porukka oli nyreissään puheenjohtaja Timo Soinille ja hallituspolitiikalle. Hallituksessa perussuomalaiset olivat tukeneet Kreikan tukipakettia ja puolue oli avainpaikalla, kun 2015 Suomeen oli tullut 32 000 turvapaikanhakijaa – puolueen kannatus oli puolittunut kahdessa vuodessa.

Merkkejä tästä oli saatu jo edellisessä puoluekokouksessa, puolueen 20-vuotisjuhlissa Turussa elokuussa 2015. Sen piti olla suurta puolueen hallitukseen vieneen ulkoministerin ja puolueen perustajan Soinin suurta juhlaa, mutta puoluekokousväki ei ollut juhlatuulella. Soini selitteli hallitusvastuuta ja sai vaisut aplodit, europarlamentin tervehdyksen puoluekokoukseen tuoneelle meppi Jussi Halla-aholle (ps) yleisö antoi raikuvat suosionosoitukset.

Puolue-eliitti oli Jyväskylän puoluekokoukseen asti nukkunut ruususen unta.

Puoluekokouspaikalla selvisi vähitellen, että meneillään on vallankaappaus – vanha valta saa tylysti mennä ja maahanmuuttokriittiset ottavat itselleen puolueen kaikki johtopaikat.

Uusien tuulien huminan saattoi aistia, kun puoluekokous aamukymmeneltä virallisesti alkoi.


Puolueen isän, Timo Soinin jäähyväispuhe sai välinpitämättömän ja innottoman vastaanoton. Tunnelma puoluekokouksessa oli hämmentävä, odottava ja kyräilevä.

Puheenjohtajavaalin jälkeen nähtiin ensimmäiset tunteenpurkaukset, Halla-aho voitti Sampo Terhon jo ensimmäisellä kierroksella äänin 949–629. Innokkaimmat halla-aholaiset alkoivat ilonpitonsa, soinilais-terholaiset ottivat tuloksen vastaan suhteellisen tyynesti.


Tiedossa kyllä oli, että Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi tietäisi puolueelle lähtöpasseja Juha Sipilän (kesk) hallituksesta.

Ensimmäisen varapuheenjohtajan vaalin jälkeen vanhalle puolue-eliitille alkoi vasta valjeta se, mitä puoluekokouksessa on meneillään. Maahanmuuttokriittinen Laura Huhtasaari (ps) voitti vaalissa Soinin luotetun Niinistön äänin 781–450.

– Se on sellainen shokki, että se ei ole millään järjellä selitettävissä. Se olisi vielä jotenkin mennyt, että okei, Halla-aho voitti Sampo Terhon. Siinä olisi vain todettu, että tämän kanssa on vain sitten elettävä, Soini muisteli kirjassaan.

Niinistö ei omia tunnelmiaan tappion hetkellä kirjassa juuri kuvannut.

Puoluekokouksessa jokainen vähänkin asioista perillä saattoi arvata, mitä tuleman pitää. Halla-aholaisten ehdokkaat tulevat voittamaan niin toisen kuin kolmannen puheenjohtajan vaalit, ja niin myös kävi: Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola valittiin.

Halla-aholaiset olivat saaneet haltuunsa koko puolueen! Heillä oli aihetta iloon.

Syrjään syösty puolueen vanha valtaeliitti oli saanut potkun nivusiinsa ja vatsaansa, ilmat olivat pihalla ja olo tuskainen. Niinistö ja muu ydinporukka lähti purkamaan ketutustaan ravintola Mustaan kynnykseen.

Niinistö lähetti tekstiviestillä käskyn erityisavustajalleen Petteri Leinolle. Tästä tekstiviestistä lauantaina kello 18.07 alkoi vaihtoehdon miettiminen.

– Huone 308. Sampolla Jallua.

Hotellihuoneeseen oli pyydetty koolle Terhon ja Niinistön lähimmät luotetut. Jaloviinaa, ja muutakin alkoholia kului.

Ideapalaverin aikana myös Niinistö oli nauttinut muuta kuin kansalaisluottamusta, ja laittoi lähtiessään jalkaan Sampon Terhon kaksi numeroa liian pienet kengät.

– Siitä ei jälkikäteen herunut kiitosta. Vasikannahka kun venyy muotoon, kirja kertoo.

Kirja paljastaa, kuka oli koko erohankkeen keskeisin henkilö ja puuhamies.

Niinistön mukaan se ei ollut kukaan poliitikko. Kansanedustajilla työt jatkuvat joka tapauksessa, vaikka valta lähtisi ja lähtö hallituksesta tulisi.

Sen sijaan avustajakunnalla alkaisi uusien työpaikkojen etsintä, kun leipä on kiinni hallitusasemasta.

Jussi Niinistö nimeää koko operaation primus motoriksi avustajansa Petteri Leinon.

– Tarmokas sotilasmestari evp. osaa organisoida, Niinistö tokaisee kirjassaan.

Operaation muiksi puuhamiehiksi tulivat Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen ja työministeri Jari Lindströmin erityisavustaja Juha Halttunen.


Kolmikko alkoi pohtia eri vaihtoehtoa, ja haalia luotettuja kansanedustajia mukaan joukkoon.

Aikaa operaatioon oli vain kaksi päivää.

Tiedossa oli, että Halla-aho käy maanantaina keskustelemassa pääministeri Sipilän ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) kanssa, ja Halla-ahon johtamilla perussuomalaisilla on edessään potkut hallituksesta.

Sunnuntaina puolenpäivän aikaan kolmikko lähti työstämään ensimmäistä ideaa: pysytään puolueessa ja heitetään halla-aholaiset ulos eduskuntaryhmästä.

Eduskuntaryhmän enemmistö voisi näin jatkaa hallituksessa. Tämä kyllä vaatisi sitä, että Halla-ahon johtama puoluehallitus asian hyväksyisi, puoluehallituksessa istuvat myös varapuheenjohtajat.

Operaatiokeskus oli jakanut kansanedustajat kolmeen ryhmään – halla-aholaisiin, terholaisiin ja harmaaseen alueeseen – ja alkoi alkanut soitella ja kysellä luotettavilta pitämiltään kansanedustajilta haluja liittyä mukaan ryhmään, joka tekisi pesäeroa halla-aholaisiin ja takaisi ryhmän pysymisen hallituksessa.

Naantalissa Kultaranta-keskusteluissa mukana ollut Soini näytti hankkeelle vihreää valoa sunnuntaina kello 15. Joukkoon oli saatu mukaan 10 kansanedustajaa.

Lisää piti saada. Perussuomalaisilla oli 37 kansanedustajaa, vähintään 20 takaisi operaation onnistumisen.

Operaatio pitää pysyä salassa, se ei saa paljastua Halla-ahon luotetuille. Valtiosihteeri Virtanen jopa piiloutui taksin takakonttiin, kun hän sunnuntai-iltana kävi tapaamassa pääministeri Sipilää ja poistui Kesärannasta.

Kirjan mukaan ryhmän muutamien mukaan lähteneiden kiukku halla-aholaisia vastaan nousi maanantaiaamuna, kun IS oli paljastanut, kuinka halla-aholaiset junailivat maahanmuuttokriittisen värisuoran puoluejohtoon.

Maahanmuuttokriittiset olivat perustaneet jo talvella Facebookiin suljetut ryhmät luotetuille maahanmuuttokriittisille puolueen jäsenille ja houkutelleet mahdollisimman monta osallistumaan puoluekokoukseen ja äänestämään Halla-aho, Huhtasaari ja Eerola puoluejohtoon. Hakkaraisen läpimeno oli niin varmaa, että hänelle ei omaa suljettua Facebook-ryhmää tarvinnut perustaa.

Maanantaina itse Soini antoi operaatiokeskukselle käskyn kutsua puolueen ministeriryhmä koolle kello 13 alkavaan kokoukseen. Kokoukseen operaatiokeskus oli saanut kasaan 17 edustajan ryhmän. Kirjan mukaan Soini teki tässä näkyvän vallansiirron, Soini luovutti ministeriryhmän kokouksen vetovastuun Terholle.

Kokouksen aikana Sipilä ja Terho julkistivat samaan aikaan Twitterissä identtiset viestinsä kello 14.06. Perussuomalaiset tulee saamaan potkut hallituksesta.

Kirja kertoo, että samassa ministeriryhmän kokouksessa operaation suunnitelma päätettiin muuttaa toiseksi.

Operaatiolle oli selvinnyt, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän kaappaaminen soinilais-terholaisten enemmistön turvin ei riittäisi. Pitäisi perustaa kokonaan oma ja uusi eduskuntaryhmä.

Operaatiokeskuksena toimineesta Virtasen työhuoneesta lähti maanantaina kello 14.31 viesti kaikille mukanaolijoille.

– PMI:n ilmoitusta ei kannata kommentoida. Homma hanskassa. Juna etenee kuten olemme puhuneet.

Terhon erityisavustaja Jouni Westling alkoi selvittää maanantaina lakipykäliä, miten oman ryhmän perustaminen hoidetaan ja voiko uusi ryhmä jatkaa hallituksessa. Westling kävi kysymässä neuvoa eduskunnan ex-pääsihteeriltä Seppo Tiitiseltä.

Palikat alkoivat olla kasassa maanantai-iltana: 20 kansanedustajaa oli antanut suostumuksensa sille, että he eroavat perussuomalaisista ja perustavat uuden ryhmän.
  • Katso jutun otsikon alla olevalta videolta tiedotustilaisuus, jossa kansanedustajat ilmoittavat perustavansa uuden eduskuntaryhmän.
Pesäeroa perussuomalaisista tehnyt ryhmä piti valmistavan kokouksensa maanantai-iltana kello 20 Suomalaisuuden liiton toimistossa.

Aikaa oli vähän, ryhmän perustamisasiat pitää hoitaa oikein ja tiedossa oli, että pääministeri Sipilä on kiikuttamassa seuraavana päivänä, tiistaina, hallituksensa eropyynnön presidentti Sauli Niinistölle.

Ryhmä päätti, että kukin jättää eroanomuksensa perussuomalaisista puolueen eduskuntaryhmän kokouksessa tiistaina kello 13. Sitä ennen kokoonnutaan Hotelli Vaakunan kabinetissa ja marssitaan ryhmänä eroamaan perussuomalaisista ja niin myös tapahtui.


Ryhmän perustamisasiakirjat olivat kunnossa. Uusi vaihtoehto -ryhmä perustaminen vahvistettiin kello 14 alkaneen eduskunnan täysistunnon aluksi.

Uuden ryhmän perustamisesta tietoinen pääministeri Sipilä oli samaan aikaan matkalla Naantaliin viemään hallituksensa eropyyntöä. Ja kuten tiedetään, Sipilä oli vaatinut uudelta ryhmältä varmuuden siitä, että operaatio on onnistunut. Kun Sipilä sai virka-autoonsa vahvistukset kaikista asioista, Sipilän virka-auto teki tunnetun u-käännöksensä ja Sipilä ei hallituksensa eroanomusta presidentille kiikuttanut.

Lue lisää: Uutuuskirja: Presidentti Niinistö läksytti puolustusministeri Niinistöä: ”Työpaikkakiusaamiselta se tuntui”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt