Uutuuskirja: Presidentti Niinistö läksytti puolustusministeri Niinistöä: ”Työpaikkakiusaamiselta se tuntui”

Julkaistu:

Presidentti antoi puolustusministerille palautetta TP-Utvan kokouksessa.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) kertaa kirjassaan saavutuksiaan puolustusministerinä.

Jari Korkin toimittamassa Puolustuksen paluu – Jussi Niinistön vartiovuoro (Otava) kirjassa on myös muutama kohta, jossa ministeri Niinistö kuvailee yhteenottojaan presidentti Sauli Niinistön kanssa.

Ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta yhteistyö on sujunut hyvin, ja kaksi jääräpäätä ovat nahistelleet asioista ja lyöneet aina kättä päällä.

Kirjassa on ministeri Niinistön päiväkirjamerkintöjä.

Yhden päiväkirjamerkinnän mukaan presidentti Niinistö on höykyttänyt ministeri Niinistöä presidentin ja hallituksen turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa muiden todistaessa.

Presidentti ei ollut tyytyväinen puolustusministerin kovasta vauhdista Suomen kansainvälisten sotaharjoitusten suunnittelussa.

Ministeri Niinistö kuvaa lokakuun 6. päivänä 2017 presidentti Niinistöltä saamaansa palautetta ”työpaikkakiusaamiseksi”, mutta kertoo kestäneen sen hyvin.

Kunnon runtua ja välillä intensiivistä tuijottamista, jolla Sale ehkä yritti saada minut taipumaan tai murtumaan.

Muistuu mieleeni tarinat siitä, miten hän eduskunnan puhemiehenä itketti naisalaisiaan. Vaan minäpä en vollottanut, kunhan tuijotin takaisin.

Pääministeri kärsi selvästi konfliktista ja yritti tasoitella, ulkoministeri ja valtiovarainministeri Orpo olivat viisaasti vaiti – enimmäkseen. Virkamiehiltä ei kysytty mitään, tämä oli vain minun rökittämistä.

Utvan päätyttyä vein TP:lle allekirjoitettavaksi kabinettiesittelyn, jolloin hän alkoi ”jussitella” minua, jota hän ei yleensä tee. Timo totesi myöhemmin, että se oli Salen tapa yrittää tasoitella. Timo myös totesi, että ”tämä on puhdas vaalijuttu”. Olen samaa mieltä. Sain myös toimia ukkosenjohdattimena, TP:lla oli varmaan jotain murheita, mutta työpaikkakiusaamiselta se tuntui.

Kyllä minä runtua kestän, mutta TP:n olisi pitänyt ajaa virkamiehet ulos ja antaa palaute pienemmässä piirissä. Ja tätä kiukuttelijaa pitää äänestää seuraavissa presidentin vaaleissa – joo-o, kun ei muutakaan ole, mutta enpä taida julkisesti ilmoittautua hänen kannattajakseen”, Jussi Niinistö purki päiväkirjalleen tuntojaan.

Sotaharjoitusten suunnittelu on sotilaiden ja puolustusministerin vastuulla, ja tulevan vuoden harjoituskalenteri hyväksytään edellisenä syksyisin presidentin ja hallituksen turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa TP-Utvassa.

Puolustusministerin pitää tehdä selkoa TP-Utvalle minkälaisiin sotaharjoituksiin Suomi on osallistumassa ja minkälaisia harjoituksia Suomessa pidetään.

Puolustusministerin vauhti ja tiedotus ei ole aina ennen tätä, ja tämän jälkeenkään, ilahduttanut kaikkia.

Talvella 2016 nousi kohu siitä, kun suurelle osalle myös poliitikoista tuli yllätyksenä kesällä Suomessa pidettävien sotaharjoitusten sisältö.

Aika harvalla oli taisi tietoa, mitä oli tullut luvattua sotilaille ja harjoituskalenteria esitelleelle ministeri Niinistölle. Eduskunnan puolustusvaliokunta yllättyi asiasta helmikuussa.

Silloin poliitikoille selvisi, että tulevansa kesänä Suomen maaperälle harjoittelemaan on tulossa ensi kertaa yhdysvaltalaisia panssariajoneuvoja, ja Rissalan harjoitukseen osallistuu yhdysvaltalainen laivue Oregonista.


Vuonna 2018 ministeri Niinistö oli suunnittelemassa innolla jo Suomen vuoden 2021 suursotaharjoitusta.

Omassa kirjassaan Jussi Niinistö luonnollisesti listaa vinon pinon tarmokkaan puolustusministerin saavutuksia.

Niinistö on pitänyt armeijan rahoista kiinni ja hankkinut lisää kalustoa, ja käynyt omaa taisteluaan miinakieltoa vastaan.

Jähmeä ja isänmaallinen Niinistö on myös ollut ehkä yllättäen kaikkien aikojen kansainvälisin puolustusministeri. Niinistön ministerikaudella Suomi on solminut monta kumppanuussopimusta, ja Suomi on osallistunut kansainvälisiin harjoituksiin, ja kansainväliset joukot ovat käyneet myös vilkkaasti osallistumassa harjoituksiin Suomessa.

Lue lisää: Uutuuskirja: Tästä tekstiviestistä lähti perussuomalaisten hajoaminen:”Huone 308. Sampolla Jallua”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt