Kommentti: Sote paljastaa karun totuuden – Eduskunta on käärmeenpesä

Julkaistu: , Päivitetty:

Sote-retken viimeinen osuus on häpeällinen suomalaiselle demokratialle, arvioi erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Olipa kerran pikkuinen maa, jossa vallitsi vauraus ja hyvinvointi. No, ainakin noin yleisesti ottaen.

Kaupungit kukoistivat ja ihmiset elivät vanhoiksi. Vaan siitäpä tulikin pulma. Nuoret muuttivat maalta kaupunkien iloihin ja maalla vanhat vanhenivat ikivanhoiksi. Viisaaksi itseään väittävät väittivät, että kohta pikku maan hyvinvointi olisi muisto vain. Jotain pitäisi tehdä.

Onnellisen pikkumaan asiat päätettiin Käärmeenpesässä, osoitteessa Mannerheimintie 30, Arkadiamäki. Ehdotukset päätöksistä teki hallitus osoitteessa Snellmaninkatu 1 A, Senaatintori.

Ahkerat lähetit kiikuttivat papereita Snellmaninkadulta Mannerheimintielle henkensä kaupalla keskustan liikennettä väistellen. Toinen toisensa jälkeen kaatuivat ehdotukset ongelman ratkaisemiseksi Käärmeenpesässä, sillä sen graniittiseinien sisällä piileskeli Perustuslakipeikko. Perustuslakipeikko saksi hallituksen hyvien virkamiesten parhaatkin ajatukset. Käytävät täyttyivät sote-silpusta.

Sitten pääministerin paikan valloitti Juha Sipilä, tarmokas ritari, jonka synti oli ylimielisyys. Sen hän piilotti taitavasti asemaansa pyrkiessään, mutta sitten se pilkahteli rumasti.

Sipilä uskoi, että hänen sote-ratkaisunsa oli paras kaikista. Alexander Stubb (kok) oli eri mieltä ja käytiin hirmuinen öinen taistelu. Sen seurauksena satuun tulevat sanat maakuntamalli ja valinnavapaus, jotka eivät oikeastaan kuuluisi mihinkään satuun. Mutta nyt kaikki hallituksen linnan ritarit vakuuttivat että tiesivät, mitä ne tarkoittavat. Tai olivat tietävinään, jotta saivat pitää pallinsa pyöreän pöydän ympärillä.

Mutta Sipiläpä sai pian oppia, että kuuden lohikäärmeen lyöminen on helpompaa kuin Käärmeenpesän valtaaminen. Perustuslakipeikko hioi kynsiään sen edestakaisin kulkevassa hississä.

Sipilällä piti olla aikaa neljä vuotta. Mutta kuluivat päivät, viikot, kuukaudet ja lopulta vuodet. Lähetti toisensa perään palasi Käärmeenpesästä murjottuna aina uusi raadeltu sote-esitys mukanaan. Lopulta päivätkin olivat melkein lopussa.

Ja sitten asiat vasta ikäviksi kävivätkin. Kamppailua käytiin perustuslakivaliokunnassa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Nämäkään eivät ole satuun sopivia sanoja, valitan.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tapahtui outoja. Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd) väitti, että kun hän poistui huoneesta 12 minuutiksi, varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk) nuiji pöytään päätöksen, jonka mukaan asiantuntijoita ei enää valiokunnissa kuultaisi. Tämähän on kuin sadussa kieroista noidista.

Asiantuntijat väittivät tietävänsä kaiken Perustuslakipeikosta ja pahemmastakin, kauheasta Komissiosta. Komissio eli kaukaisessa Brysselin maassa. Sen nähneet kertoivat, että se on maalla kulkeva tultasyöksevä mustekala. Joidenkin mielestä Komissiolle ei olisi pitänyt vihjaistakaan mitä pikku maassa puuhattiin, toisten mielestä olisi pitänyt kertoa kaikki. Sitten päädyttiin siihen, että ihan pikkuinen oikeusvarmuusilmoitus voitaisiin Komissiolle ehkä lähettää.

Oikeusvarmuusilmoituskin on hirveän huono sana sadussa. Väitettiin, että sen keksi suuri velho Päivi Nerg, sote-johtaja, joka pelkäsi, että hänellä ei kohta olisi mitään johdettavaa.

Sipilän pyöreässä pöydässä istui myös ihan sinisiä ritareita. Ennen he olivat perussuomalaisia, mutta sitten tuli Jussi Halla-aho ja hönkäisi niin kylmästi, että he jäätyivät kauhusta sinisiksi. Sinisten vanha kuningas Timo Soini oli menettänyt toivonsa ja kadonnut. Kruununprinssi Sampo Terho yritti jotenkin pitää joukon kasassa.

Jotkut siniset ritarit uskoivat, että peli oli pelattu eikä millään ole enää mitään väliä. He eivät tahtoneet enää palvella sotea, joka haisikin jo mädäntyneeltä. Prinssi Sampo nuiji heidät kuriin Käärmeenpesän ryhmäkokouksessa. Mutta pieni epäilys ritareihin jäi.

Hallituksen linnassa asui myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok). Hän oli voittanut turnauksessa Alexander Stubbin ja ajanut tämän pakoon linnasta ja koko pikku maasta.

Nyt Orpo oli hyvin varovainen, koska kansa valitsisi pian johtajansa uudelleen. Hän halusi pääministeriksi pääministerin paikalle. Mutta sille halusi myös Antti Rinne (sd). Ja halusi sen paikan pitää myös Juha Sipilä, joka uskoi pääministerin arvon kuuluvan itselleen hamaan maailman tappiin.

Siksi Orpo vältteli Perustuslakipeikkoa, sillä hän tiesi näyttävänsä naurettavalta sitä pakoon juostessaan. Ja oli niinkin, että kokoomus oli luvannut Sipilälle maakunnat, jotta saisi itse valinnanvapauden. Mutta sitä ei kuulunut. Petolliseksi kävi peli ennen loppua.

Pienen maan pikkuinen kansa oli aivan ihmeissään. Se kuuli, kuinka meteli kohosi Käärmeenpesässä. Arkadianmäeltä nousi inha savu, joka sai ihmiset yökkäilemään. Graniittitalosta ulos tulleet poliitikot olivat alastomia ja noloja.

Pikku kansa huokasi. Sille oli kerrottu satu toimivasta demokratiasta, kunnollisesta lainvalmistelusta ja hyvää haluavista päättäjistä. Nyt pikku kansa tajusi, että sellainen oli vain satua.

Korjaus 2.3. kello 12.39: Krista Kiuru on sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja.