Juha Sipilä suunnittelee jatkokautta pääministerinä: esittelee julkaisussaan ”lentosuunnitelman jatkolennolle”

Julkaistu:

Pääministeri Juha Sipilän pamfletti ”Koko Suomen taajuudella” ilmestyy torstaina. Hän esittelee ”lentosuunnitelman jatkolennolle” ja kertoo olevansa käytettävissä, jos siihen tarvitaan ”kokenutta kipparia”.
Kirjan alkusanoissa Sipilä kuvaa Suomea lentokoneena, jota hän on viimeiset neljä vuotta ohjannut.

– Suomi-lentokone oli neljä vuotta sitten pahassa syöksykierteessä. Kierre saatiin oikaistua ja kone nostettua matkalentokorkeuteen, Sipilä kirjoittaa.

Lentokone-vertaus on Sipilälle sinänsä luonteva, sillä hänellä on hallussaan lentolupakirja. Pamfletissa hän kertookin nyt esittävänsä ”lentosuunnitelman jatkolennolle”.

– Jos siihen tarvitaan kokenutta kipparia, olen käytettävissä.

Sipilän mukaan pamfletti on kirjoitettu ennen muuta suomalaisille äänestäjille, mutta myös keskusta-aktiiveja ja järjestöväkeä varten.

Hän toteaa alkusanoissa kokeneensa usein riittämättömyyttä yrittäessään kuvata hallituksen tavoitteita ja päätösten taustoja puolueaktiiveille.

– Monipuolinen asioiden selvittäminen on vaativaa kaikille puolueille, myös keskustalle. Yleensähän tapanamme on poimia näkemyksiä ideologiastamme tai 8 oppi-isiltämme kovinkin kapea-alaisesti.

Sipilä kirjoitti pamflettinsa eduskunnan joulutauolla. Työ on ollut voimaannuttavaa, Sipilä summaa.

– Kirjoittaessani tätä kirjasta voimat ovat palautuneet ja into jatkaa on kova.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt