Politiikka

Sote-lausunto myöhästyi taas – Lapintie: ”Voi hyvinkin viedä useampia päiviä”

Julkaistu: , Päivitetty:

Lapintie sote-lausunnon valmistumisesta: ”yleiskeskustelu voi hyvinkin viedä usempiakin päiviä”.
Perustuslakivaliokunta kokousti tänään tiistaina aamu yhdeksästä täysistunnon alkuun eli klo 14 saakka. Valiokunnan työ soten lausuntoluonnoksen kanssa ei edelleenkään tullut valmiiksi, ja työtä jatketaan huomenna keskiviikkona aamuyhdeksältä.

Puheenjohtaja Annika Lapintien (vas) mukaan valiokunnan työ lausunnon osalta on keskusteluvaiheessa. Ylimääräisiä kokouksia ei hänen mukaansa ole suunniteltu, eikä valiokunta ole näillä näkymin soten vuoksi aloittamassa myöskään iltakokouksia.

Lausunnon valmistumisen aikataulua Lapintie ei tahtonut vielä kommentoida.

– Jatkamme yleiskeskustelua aiheesta. Suuressa esityksessä varsinkin yleiskeskustelu voi hyvinkin viedä useampiakin päiviä, hän arvioi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valiokunnan listalla on kuitenkin soten lisäksi muitakin käsiteltäviä asioita.

Julkisoikeuden professori Juha Lavapuron kommentteihin Twitterissä ja Ylen Aamu-tv:ssä Lapintie ei kuitenkaan tahtonut ottaa suoraa kantaa asian käsittelyn ollessa vielä kesken.

Lavapuro totesi tänään aamulla, ettei usko perustuslakivaliokunnan saavan valmiiksi sote-uudistusta koskevaa lausuntoaan ajoissa, jotta istuva eduskunta ehtisi vielä käsitellä lakipaketin.

– Oma kantani ja valistunut arvaukseni on, että tähän sisältyy lopulta niin isoja ja laajoja ongelmia, ja se on niin merkittäviltä osin vielä keskeneräinen, että ongelmia ei ehditä korjaamaan tämän vaalikauden aikana, Lavapuro sanoi Ylelle.
Lapintien mukaan asiantuntijoilla on kuitenkin oikeus kertoa omista näkemyksistään.

– Tästä asiantuntijat luonnollisesti voivat omia näkemyksiään kertoa. Eivät he yleensä kommentoi sitä, mitä valiokunnassa tapahtuu, ja minun mielestäni se on ihan oikein. Mutta toki omia näkemyksiään ihmiset voivat esittää, Lapintie sanoi.

Sinisten puoluesihteeri, perustuslakivaliokunnan jäsen Matti Torvinen sen sijaan syytti tänään aamulla perustuslakivaliokunnan kokoukseen mennessään julkisoikeuden professori Juha Lavapuroa yrityksestä vaikuttaa sote-lausuntoa rustaavan valiokunnan työhän.

– Kun on sopimus, että ulos ei tulla ennen kuin tulos on tullut niin Lavapuro varsinkin tänään törkeästi jälleen pyrki puuttumaan valiokunnan työskentelyyn. Näin juristina minä en voi sitä hyväksyä, Torvinen sanoi.
Torvinen viittasi myös Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professoriin Tuomas Ojaseen. Lavapuro ja Ojanen arvioivat tammikuussa STT:lle, että hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen lakipaketissa on edelleen samoja ongelmia, jotka perustuslakivaliokunta antoi kesällä lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjattavaksi.

Erityisen ongelmallisia ovat heidän mielestään paljon palveluita tarvitsevien ihmisten aseman heikentyminen, EU-notifioinnin tekemättä jättäminen, asiakassuunnitelma ja integraation toteutuminen.

Uutista täydennetty kello 14.35.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt